Deena

Meillä oli häämarsseina Star Wars: The Throne Rooma ja Metallican Nothing Else Matters. Häämarsseista väännettiin kanttorin kanssa kättä keväästä asti, kunnes muutama päivä ennen häitä suostui soittamaan nuo. Star Warsin tilalla piti olla Gunnareiden November Rain, mutta kanttori ei kerennyt enää ruveta sovittamaan kappaletta uruille sopivammaksi pianonuoteista. Musiikki sai todella paljon kehuja, myös vanhemmalta väeltä jotka eivät kappaleita edes tunnistaneet =D

Meillä sukunimi on vielä auki. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että molemmat pitävät omat nimensä. Minulla on nimittäin harvinainen nimi (n. 15kpl Suomessa) ja siitä en halua luopua. Pienenä nimi oli kyllä rasite ja haaveilin päivästä jolloin voin ottaa miehen nimen Mies on sitä mieltä että yhteinen nimi täytyisi olla ja onkin halukas ottamaan minun nimen. Ongelma on siinä, että sukunimeni on myös miehen nimi. Eli miehen nimestä tulisi tyyliin "Matti Kalle". Minusta ei kuulosta hyvälle ja mielestäni tuottaa miehelle vaan hankaluutta selittää että se "Kalle" on sitten sukunimi jne. Itse olen niin tottunut tavaamaan sukunimeni ihmettelijöille. Miehellä luulisin asian olevan vielä hankalampaa (suvun miehet asuvat pääpiirteittään samalla paikkakunnalla, jossa kaikki tietää sukunimemme). Täällä Etelä-Suomessa ei taas ole yhtäkään saman sukunimen omaavaa. Miehen veli otti vaimonsa sukunimen, joten sen vuoksi miehelle ei olisi mikään ihmeellinen juttu, jos nimeni ottaisin. En vaan vielä tiedä annanko ottaa

Ajeltiin kesällä avomiehen siskon häistä kotia ja keskusteltiin niistä ja häistä ylipäätään. Sanoin sitten miehelle, että mitenkäs olisi jos ensi heinäkuussa mentäisiin naimisiin kun onhan tässä jo kohta 8 vuotta yhdessä oltu. Mies siihen; "apua, pitääkö hänen nyt kosia vai mitä?" Eihän siinä mitään, mutta ollaan oltu jo yli vuosi kihloissa...

Minun on helppo vastata, sillä minulla ei ole työkavereita. Esimies on, mutta hänen kanssaan asioimme lähinnä puhelimitse, 1-2 kertaa kuussa nähdään palavereissa... Miehen työkaverit ovat pelkkiä työkavereita, eivät siis ole tekemissä vapaa-ajalla, joten heitäkään ei siis kutsuta.

Jos isäni olisi elossa, hän saattaisi. Mutta koska se ei ole mahdollista, olen pyöritellyt mielessäni seuraavaa aatosta: vihkikirkkomme on ristin muotoinen, joten olen ajatellut että tulisimme sulhon kanssa sivuovista (siis molemmat omilta puoliltaan) ja kohtaisimme pääkäytävällä. Loppumatka alttarille sitten yhdessä. En ole tosin koskaan nähnyt noin tehtävän, mutta kertahan se on ensimmäinenkin