Hymyilin ja leveästi.. Hieman jopa pelotti että näytän "voitonriemuiselta hyeenalta", mutta toivottavasti sentään en. Harmittaa kun en ole yhtään kuvaa nähnyt itsestäni kirkon käytävällä alttaria kohti kävelemässä.. No, vähän lohduttaa että on kuva siitä kun isäni luovutti minut kullalleni.. Itkeviä sukulaisia oli kiva "kiusata" katsomalla hymyillen silmiin.. Äiti ja sisko eivät ainakaan kestäneet katsettani.. (Herää kysymys, miksi äitini itki niin kovasti)