pitru

Musta, tai joissakin valaistusolosuhteissa näyttää tumman harmaalta. Hartioilla tumman punainen huivi. Puvun malli on jotain empire-tyylin ja A-linjan välimuotoa. Uloittuu kuitenkin vain hiukan yli polven. Olin aiemmin hiukan huolissani että oliko puku liian "hieno" maistraattiin, mutta onneksi en muuttanut mieltä pukeutumisesta. Juhlallinen pukeutuminen teki tilaisuudesta juhlavamman ja tärkeämmän tuntuisen. Lisäksi tunsin itseni jotenkin itsevarmemmaksi kuin normaalisti.

Viime joulukuussa menimme salaa vihille. Emme ottaneet edes todistajia ystäväpiiristä. Tilaisuuden jälkeen kävimme kertomassa molempien vanhemmille, ja muille tieto "vuodettiin" vasta uudenvuoden jälkeen. Tai oikeammin annoimme vanhemmille luvan kertoa muille sukulaisille. Ystäviä olemme informoineet aina kun tilaisuus on ollut sopiva.

Häät huomenna ja eilen näki ensimmäisen kerran kun jouduin tekemään pikkusen ompelukoneella korjauksia sivusaumoihin. Saattaa olla ettei ihan tajunnut mistä asusta on kyse, koska puku on tavallisuudesta poiketen tumman harmaa/musta. Hän näki jopa päälleni tulevat alusvaatteet koska jouduin tilan puutteen vuoksi tepastelemaan koltussani asunnon keskellä peilailemassa. Ei sieltä ainakaan kuulunut negatiivisia kommentteja. Päinvastoin.

Minun kohdalla sukunimenvaihdoksen puolesta puhuu se etten ole ikinä oikein pitänyt omasta sukunimestäni. Lisäksi kolmen kirjaimen etunimen ja sukunimen nopea peräkkäin sanominen kuulostaa nololta ilmavaivoihin liittyvältä ilmaisulta (en ymmärrä mitä vanhemmat ovat aikoinaan ajatelleet). Monet kerrat puhelimeen vastatessani ovat ihmiset kuulleet väärin. :-/ Nyt on kiva, alle viikon päästä sukunimeni muuttuu harvinaiseksi ja ikävät mielleyhtymät loppuvat.

Veimme esteidentutkintalomakkeen tasan kuukautta aikaisemmin kuin vihkiminen oman kotikunnan maistraattiin. Ja koska vihkitoimitus on siellä samaisessa paikassa sovittiin että todistus jää sinne odottamaan suurta päivää. Johon on enää 6 PÄIVÄÄ (jostain syystä jännittää).

Hurraa. Luulin olevani ainoa joka on sitä mieltä että mun suku on oma suku ja miehen suku ihan kiva, muttei oma. Olen ollut ajatusteni kanssa yksin, kun luulin ajattelevani jotenkin poikkeavasti. Sulhoni suku, etenkin anoppini on sitä mieltä että nainen siirtyy ns. miehen suvun jäseneksi. Minä vierastan ajatusta että miehen sukulaiset olisivat sukua minulle. Sulhasen osalta tuntuu ettei häntä edes pahemmin kiinnosta tällaiset sukupohdinnat. Suku merkitsee minulle jotain muuta, en edes osaa määrittää sitä. Ehkä pelkistetysti olen samaa mieltä kuin Pursu aiemmin: Sukuun synnytään, ei naida. Naimisiinmenon jälkeen me aloitamme oman yhteisen suvun. Jos mietitään, niin eihän mieskään ole (ainakaan läheistä) sukua vaimolle, koska lähisukulaiset eivät saa mennä naimisiin keskenään. Jotenkin sain asian kuulostamaan erittäin sekavalta. Mutta onneksi on muitakin kanssasisaria ja -veljiä joilla on tämä sama mielipide.

Meiilä ollaan ihan kahdestaan. Tietenkin on todistajat, mutta he tulevat maistraatin puolesta. Ei osattu päättää ketkä olisivat niin läheisiä ystäviä että olisimme halunneet kutsua todistajiksi. Ja sukulaisia ei haluttu kutsua koska molempien suvut ovat niin isoja, että ajattelimme ns. hoitaa homman salassa. Ei tule sitten puheita ketä kutsuttiin ja ketä ei.

Meillä on sama juttu kuin Laiskurilla tuossa aiemmin. Jopa heidän elämäntilanteensa on samanlainen (ihan kaukorakkauteen asti). Hiljaisuudessa mennään. Sukulaisille ei ole kerrottu, ja vaikka ollaan sulhon kanssa sovittu ettei kaveritkaan saisi tietää tein hänen tietämättään vaihtarin (työ)kaverin kanssa. Hän kertoi raskaudestaan ja minä kerroin avioitumisaikeistamme. Molemmat vannoitti ettei kenellekään muulle saa kertoa, ja ilmeisesti lupaukset ovat pitäneet, koska kukaan ei ole tullut onnittelemaan. En kestäisi sitä kaikkea hössötystä ja miehelle tämä on helpompaa koska hänellä oli pieniä vaikeuksia "sopeutua" ajatukseen suurista kirkkohäistä tai isosta hääjuhlasta. Meillä ei ole halua olla päivän keskipisteenä. Ymmärrän kuitenkin ihmisiä jotka haluavat juhlistaa ja kertoa kaikille. Minusta olisi kiva joskus heittäytyä oikeaksi morsiammeksi ja puuhailla hääaskarteluja ja suunnitella istumajärjestyksiä. Voimmehan me joskus juhlistaa vaikkapa 10. hääpäivää kirkkosiunauksella ja järjestää silloin jonkinmoisen hääjuhlan.

14.12.2007 Uudenkaupungin maistraatissa. Kesällä puutarhajuhlat sukulaisille ja ystäville. Saattaa olla että kaverijuhlat erotetaan sukulaisjuhlista. Mietimme että kaveriporukan kesken pidettäisiin sikajuhlat.

Salaa naimisiin: Kannatetaan. Meillä aika maistraattiin on jo varattu, todistajatkin tulevat sieltä, joten kukaan lähimmäisistämme ei tiedä vihkimisestä. Päätös maistraattivihkimisestä alkoi kypsyä pikku hiljaa eri ihmisten alkaessa liikaa innostua meidän tulevista häistä. Tuntui kuin suku ja kaverit olisivat suunnitelleet kaiken jo valmiiksi. Viimeinen naula kirkkohäille ja suurten juhlien arkkuun tuli kun isä ilmoitti että tietenkin kaikki pikkuserkutkin pitäisi kutsua. Siinä sitten tyynesti kysyin että aikoiko hän jotenkin osallistua kustannuksiin ja vastauksen ollessa naureskellen kieltävä päätettiin siirtyä siipan kanssa "karkaamisen" kannalle. Koska vihkipäivä on 14.12, niin saamme salattua tiedon työkavereilta ainakin vuoden 2008 alkuun asti. Viimeistään silloin joudun ilmoittamaan uudesta sukunimestä esimiehille ja palkan laskentaan. Jos olisimme pitäneet kirkkohäät olisimme menneet naimisiin varmaan vasta parin vuoden päästä. Olihan siinä se raha kysymys, mutta minusta tuntuu myös että sulhanen jännitti tulevaa keskipisteenä oloa. Näistä salahäistä ja yksinkertaisesta siviilivihkimisestä kertoessani/ehdottaessani hän suorastaan tuntui innostuvan asiasta. Hyvä näin.

Häihin on kolme viikkoa, ja pari painajaista on ollut. Molemmat ovat sivunneet aihetta jättäminen. Toivottavasti se ei ole enne, alitajunta vain viestittää omia pelkoja.

Itse olen ollut useissa sotilashäissä ja luulin itsekin saavani joskus sellaiset, mutta toisin kävi (maistraattiin päädytään). Se mitä sotilaan pukeutumisohjesääntö sanoo pukeutumisesta omassa vihkitilanteessa on ns. suuri juhlapuku. Eli meillä merivoimissa messipuku liiveineen. Myös bestmanillä/kaasolla kuuluu olla sama asu tai vastaava aselajista riippuen. Muilla häihin osallistuvilla sotilailla pitää/saa olla Kavaiji (vast.) Uskoisin että että morsiamen pukeutumiseen ei ole erityistä ohjesääntöä esim. helman pituuteen, mutta tottahan siinä kannattaa käyttää "maalaisjärkeä" että puku on yhtä juhlava. Me harkitsemme vihkipaikasta johtuen että mies laittaa Kavaijin tai (siviili)tumman puvun ja minulla olisi ihan yksinkertainen mutta juhlava asu. Joskus leikittelin mielikuvalla että meillä molemmilla olisi vihittäessä messipuku (naisilla siihen kuuluu hieno nilkkapituinen hame), mutta lopuksi ajattelin sen näyttävän ehkä naurettavalta. Se kannattaa muistaa että sotilaspuvun kantamiseen liittyy juhlatilanteessa kaikenlaisia velvoitteita (enemmän kylläkin koskien hautajaisia). Lakin mukana raahaaminen ja mielellään ei saisi esiintyä asussa juopuneena. Tätä viimeistä ei kyllä kukaan noudata enää hääjuhlan pikkutunneilla

Ei todellakaan. Sulhasella on todellinen pakokauhu kaikkeen häihin liittyvään, joten joudun hoitamaan tämän häihin liittyvän jännityksen ja ilon näin netissä.