MadameMaria

Rouva
  • Content count

    19500
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by MadameMaria

  1. Meille tulee viikko häiden jälkeen koiranpentu, joten sovittiin miehen kanssa et siinä on meille lahjaa kylliksi. Menemme katsomaan pentua muutama viikko ennen häitä ja otan silloin kuvia, niin ajattelin teettää koirasta ja ehkä minusta ja miehestäkin muutaman kuvan ja askarrella niistä vaikka jonkun kortin (siinähän se koira jo tulis mukaan kuvioihi). Mieheltä en odota mitään, koska sovittiin ettei mitään anneta, eikä hänellä ole aikaa näpertää mitään pientä ja söpöä.
  2. Ei kaikki vieraat kuitenkaan koskaan hanki listalla olevaa lahjaa, vaan osa keksii omia ja osa antaa rahaa, joten siinä mielessä ei mun mielestä listalle tarvitse tulla läheskään niin paljon yksittäisiä asioita kuin on kutsuttu vieraita. Monet kuitenkin tulevat puolison/perheen/kavereiden kanssa ja hankkivat kimpassa lahjoja.
  3. ^Kyllä Haukiputaan kirkon on voinut varata yli vuodenkin etukäteen.
  4. ^Kyllä mä vedinkin aikamoiset raivarit tuosta.
  5. uutta: puku, sormus, kengät.. vanhaa: siskon vanhat hääkengät varakengiksi lainattua: äidin vanha huntu sinistä: silmät?
  6. *Stoori poistettu* Kommunikaatio-ongelmia siis oli, koska bestmanin mielestä morsiamen ei tarvinnut tietää edes polttareiden ajankohtaa. BM ei myöskään ollut kutsunut polttareihin juuri ketään sulhasen toivomista kavereista ennen kuin paria päivää aiemmin.
  7. Kuvia, kuvia!!!1 Oma ilonaihe voisi tänään olla vaikka se, että vaikka miehen bestman on mennyt sössimään vaikka mitä, ollaan miehen kanssa yhtä mieltä asioista ja pidetään yhtä. Mun mies on niin ihana, onneksi nappasin sen. Se on myös yhtä innoissaan kuin minäkin meidän perheenlisäyksestä eli koiranpennusta joka saadaan viikko häiden jälkeen.
  8. Olen iloinen siitä, että eräs ihana ystäväni lupautui leipomaan herkkuja häihimme lahjaksi. Muuten niiden herkkujen ostaminen olisi tosi kallista. Olen iloinen myös siitä, että ylihuomenna näen tämän ystävän piiiitkästä aikaa ja kaasoni tulee mukaan. Ihana tyttöjen päivä, juorutaan ja tehdään leivoksia jotta löydettäisiin oikea väri ja makuyhdistelmä.
  9. Eihän se mikään lahja ole, vaan sulle palautetaan sun liikaa maksamat verot. Meillä budjetti on arviolta hieman vajaa 15 000e (ilman sormuksia ja häämatkaa). Lopullinen vierasmäärä toki vielä vaikuttaa siihen, mutta tuon yli ei toivottavasti mennä.
  10. Walrus: Ok, mä vain vähän ihmettelin kun suoraan sanottuna mulle ei ole tullut mieleenkään se ettei sukua kutsuttais lainkaan. Meillä on niin tiiviit suvut eli asia on täysin päinvastainen. No näin sitä oppii.
  11. Mä olen höpötellyt häistä aika paljon kaikille jotka vain ovat olleet kiinnostuneita. Ei tietenkään ihan kaikkea haluta kertoa etukäteen, mutta ei tässä millään salailulinjalla olla. Budjetista ei olla puhuttu muiden kuin vanhempiemme kanssa, koska ärsyttää se yleinen suhtautuminen mitä saa muilta osakseen jos vanhemmat maksaa. Ollaan kerrottu et juhlat on ravintolassa ja kuinka paljon vieraita suunnilleen on tulossa, siitä nyt kuka tahansa asioista vähänkään perillä oleva voi nopealla laskutoimituksella laskea sen, mitä ainakin ruokailuun menee rahaa.
  12. En mä usko et sillä on paljon mitään väliä et kuinka monta erillistä toivetta teidän listassa on. Vaikka tokihan se määrä kannattaa jotenkin suhteuttaa vierasmäärään, ei 50 vieraalle kannata varata 50 eri lahjaa listaan.. Enemmän kai ne toiveiden hinnat vaikuttaa siihen, vaikuttaako kovin "ahneelta". Jos listalla ei ole muuta kuin espressokeittimiä ja hopeita niin tottahan tietynlainen vaikutelma voi syntyä.. Meillä taitaa olla tusinan verran eri toiveita listassa, mutta niistäkin moni on sellaisia, et on toivottu monta lautasta/kuppiparia ja sit vieraat voi vähentää siitä sen verran, kuin ovat hankkineet/hankkimassa.
  13. Ihanko tosissanne ette aio kutsua lainkaan sukulaisia? Vai tarkoitatko ettei sukulaisia kutsuta vain sen takia, että sattuvat olemaan sukua?
  14. Meidän lahjalista on naimakaupoissa ja hyvin toimii. Kävin ihan normaalisti vierailemassa siellä ja huomasin yllätyksekseni et aika monet oli jo varannut lahjoja. Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa et käy vähän katsomassa, tietääpä sit jos pitää vaikka lisätä lahjatoiveita..
  15. (Boldaus minun) Jos minä olisin kaaso, olisin vain tyytyväinen jos morsian itse tekisi listan kavereistaan, joita polttareihinsa haluaa. Mistä minä muuten tietäisin kaikki hänelle tärkeät kaverit, joita morsian polttareihinsa haluaa (vaikka toki jotain käsitystä asiasta olisikin..)? Totta kai voi tuntua tökeröltä, jos morsian lyö kouraan listan asioista jotka on ihan pakko saada, mutta eikö tämänkin luulisi helpottavan järjestelyjä? Itsekin sitä paitsi kirjoitit pienestä toivelistasta, ei mistään ehdottomasta vaatimuslistasta. En ymmärrä ajatusmallia, jonka mukaan morsiamen tulisi vain olla tyytyväinen jos kaaso ja muut kaverit sattuvat polttarit järjestämään. Totta ihmeessä polttarit on kaason ja muiden kavereiden järjestämät, mutta kyllä pieleen menee, jos lähtökohta on se et mehän sit tehdään just niin ku me halutaan. Jos polttarit kerran järjestetään, niin miksi morsian ei muka saisi esittää toiveitaan? Minä ainakin haluaisin, että myös morsian nauttisi omista polttareistaan ja niissä kenties toteutettaisiin joitain tämän toiveita, mikäli mahdollista. Tämä on vähän samaa sarjaa kuin se, ettei morsiuspari saisi esittää mitään toiveita esim. häälahjojen suhteen vaan pitäisi olla kiitollinen vaikka kaikesta täysin turhasta roinasta, koska "ajatushan se on tärkein ja oisivat nyt tyytyväisiä että edes jotain saavat".
  16. Toi loppukaneetti on ihan huippu. Mun unelmapolttareihin kuuluis *parhaat kaverit yhdessä *äksöniä, esim. seinäkiipeilyä, ratsastusta tai purjehdusta *jotain rentouttavaa kuten hieronta tai kasvo- tai jalkahoito *herkuttelua, esim. viinin- tai juustonmaistelua sekä ihanien kaverien tekemiä herkkuja *hyvä maku, ei nolaamista!! Siinäpä ne tais olla. Tärkeintä olis olla yhdessä rennosti, mutta kuitenkin tehdä jotain muistelemisen arvoista.
  17. Meish, mä taas tykkään paljon enemmän jälkimmäisestä puvusta. Yksinkertaisen tyylikäs mut siinä on sitä jotain. Jos tuohon ekaan vielä tulee jotain punaisia kristalleja niin toisaalta mun ainakin on vähän vaikea edes nähdä mielessäni et millainen se on.
  18. Sulhasellani on häissä oma frakki. edit: Ei piru täähän olikin kuvaketju. No pistetään vielä pari omaperäistä kuvaa siitä frakista.
  19. Me kirjoitamme kutsuun ettei lahjat todellakaan ole pakollisia, mutta jos niitä haluaa antaa, toivomme ensisijaisesti rahaa. Lisäksi netissä on lista, joka toivottavasti helpottaa lahjanhankintaa. Listalla on: *keräämämme astiasarjan puuttuvia osia *pihviveitset, ei määritelty brändiä *kahvinkeitin *Finlaysonin parivuoteen pussilakana ja tyynyliinat *viherkasveja *etanapannuja *parilapannu, ei määritelty brändiä Aika keittiöpainotteista on, tiedetään. Jotain kirjojakin olis kiva toivoa, muttei oikein tiedetä et mitä. Toivomme että vieraat noudattaisivat tätä listaa, koska roinaa on jo aika paljon ja valitettavasti esim. vääränlaiset astiat on oikeastaan vaarassa joutua myyntiin. Hopeaakin on jo kertynyt sen verran ettei enää tarvita yhtään enempää, paitsi aterimet ja niitä nyt tuskin kukaan kuitenkaan antaa. Se kyllä hieman harmittaa et monet toivomistamme asioista on aika kalliita, mut ei oikein keksitä et mitä muutakaan voitais pyytää. Toki siis luotamme siihen, et vieraat keksivät kivoja ja omaperäisiäkin lahjoja, mut tuo lista toivottavasti antaa hyvän vihjeen siitä, millaisia astioita haluaisimme.
  20. Mulle ei ole tullut mieleenkään, et joku vois vetää herneet nenään toisten vieraiden seksuaalisesta suuntautumisesta. Mitä hittoa se kellekään kuuluu? Eijeijei en tajua.
  21. Ei aiota tehdä tapahtumaa fb:hen, mutta koska täällä nyt on keskustelua fb:stä, kyselisin että miten suhtaudutte häissänne otettavien valokuvien julkaisuun facebookissa. Pidättekö nuo tapahtumat suljettuina? Kaikki käyttäjäthän silti näkevät otsikon ja ajankohdan. Entä haittaako teitä jos vieraat ottavat kuvia häistänne ja merkitsevät niihin itsensä ja muita vieraita? Näinhän kuvat tulevat näkyviin todella monille. Itse olen aika huolissani siitä, laittavatko vieraat joitain kuvia fb:hen meidän tietämättämme/ilman lupaamme. En kuitenkaan haluaisi ihan kenen tahansa nähdä kuvia meidän häistä, ainakaan jos niissä näkyy morsiuspari. Itsestään vueraat toki saavat julkaista kuvia, eihän sitä voi estää.. Lähinnä se yksityisyys tässä huolestuttaa, että muistavatko ihmiset suojata albumit? Ja miten sen rajan vetää et kuka ne kuvat lopulta näkee? Ehkä skitsoilen ihan turhaan, voihan toki olla ettei kukaan edes halua meistä laittaa kuvia naamakirjaan. Ehkä itsekin laitetaan muutama kuva esille mutta vain omien kavereiden nähtäväksi.
  22. Helium, mä tykkään eniten toisesta, mutta riippuu niin kovin siitä, miltä puvut näyttää juuri sinun päälläsi. Luulen myös ettei tuo toinen sovi kovin rintavalle naiselle..
  23. Kihlassa on 6x0.02 ct ja vihkissä 1x0.35 ct.
  24. Kiitos! (En ollut huomannut kysymystäsi päikyssäni, koska taidettiin postata viestimme juuri samaan aikaan.) Korut on Hallberg's Guldista, taitaa olla Kultajousen liike. Riipuksen normaalihinta on 44,50e ja ketjun 24,50e, mutta sain niistä 20 %:n opiskelija-alennuksen.