Lenore

Rouva
  • Content count

    401
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Lenore

  1. Itse suunnittelen astelevani kirkkoon ilman laseja, mutta laittavani ne päähän sitten myöhemmin illalla. En sinänsä tarvitse piilareita, sillä näen myös hyvin ilman laseja, saan vaan mojovan päänsäryn mikäli olen koko päivän ilman. Kuvissa ja kirkossa voisi silti olla mukavaa olla ilman, ja aivan samat syyt on itselläni kuin muillakin - jos kerrankin meikkaan / meikkautan itseni niin eipä jää varjoon lasien taakse. Lisäksi usein silmälaseissa näkee niin selkeästi aikakauden leiman, vaikka mielestäni omat (tietenkin ) ovat hyvin ajattomat, että voisi olla kivempi myöhemmin katsoa kuvia ilman tätä vuosikymmentä huutavia silmälaseja.
  2. Täällä mietitään kanssa sopivaa kampaajaa. Oma "luottokampaajani" sattuu olemaan hieman liian kaukana, enkä tunne Lappeenrannan kampaamoita. Olen tykännyt Pääasian leikkauksista, mutta en tunne heidän kampaustyylejään. Itse haluaisin mieluummin mukavan ja keskustelevan kampaajan kuin älykallista design hiustaiteilijaa, joten myös kotikampaamot vinkit otetaan vastaan
  3. Olen itse kuullut polttareista, joissa tällainen oli ja oli ollut ihan asiallinen ja mukava ilta. Omiin polttareihini en tätä haluaisi, sillä tiedän että polttariporukassa on sellaisia ystäviä, jotka menisivät tästä todella vaikeaksi. Eli meillä ei kyse edes pelkästään morsiammesta vaan muistkin polttarivieraista Muutoin olen kuullut tällaisten iltojen olevan "tyttöjen" suosikkeja. Eräs tuttuni siis järjesti illan työkavereilleen ja koko ilta oli kaverin mukaan menestys, vaikka asiasta ei muuten aluksi uskallettu olla mitään mieltä. Skumppa oli kuulemma avainasia illan onnistumisessa
  4. Itse tiedän polttareitteni ajankohdan, sillä kaaso halusi, että osaan varmasti varata aikaa niille Ohjelmaa en (ainakaan vielä) tiedä, mutta ei minua haittaisi, vaikka tietäisin
  5. Meillä asiasta kerrottiin henkilökohtaisesti perheiden ja isovanhempien lisäksi kahdelle henkilölle. Lopuille ajattelimme antaa heidän huomata aikanaa sormuksista sormissa, mutta päädyimme lopulta vaihtamaan ne kuuluisat facebook-statukset, joten sitä kauttahan asia levisi sitten nopeammin kavereiden tietoon. Muuten vastaanotto on ollut oikein iloisen positiivista, mutta eräs tuttavani päätyi lähinnä "onnittelemaan" pohtimalla, ettei itse varmaan pääse koskaan kihloihin tai naimisiin ja toinen kysymällä, että miksei hänelle kerrottu. Tässä jälkimmäisessä tilanteessa olin hieman ymmyrkäisenä, sillä meille tämä oli julkisempi tapa kertoa kuin alkuperäinen suunnitelmamme. Molemmat ovat kuitenkin olleet myöhemmin oikein onnellisia, joten eiköhän tuokin ollut vain ensireaktio yllättävään uutiseen
  6. Ei vielä olla keskusteltu vanhempien kanssa tarkemmin, mutta itse haluaisimme omat vanhempamme myös onnitteluriviin. Vieraissa on kuitenkin vain yksi sellainen henkilö, joka ei tunne kummankaan vanhempia, mutta kaikki muut tietävät joko sulhon vanhemmat tai omani. Päätös vanhempien mukaan ottamisesta oli omamme, mutta omalta puoleltani se on myös ollut häissä tapana, vaikka ollaankin itse kutsujina. "Onnitelurivillä" saadaan myös kätevästi hoidettua vieraiden johdattaminen oikeaan suuntaan, sillä juhlapaikka on hieman sokkeloinen.
  7. Meillä on melko perinteiset marssit, eli sisään astelemme Mendelssohn-Bartholdyn häämarssilla ja ulostulo Melartinin Prinsessa Ruususella. Häävalssiksi tulee "Kukaan ei koskaan" ilman laulua. Kappale on kaunis ja menee valssina jo sellaisenaan, mutta sanat ovat sen verran synkät (kertosäettä lukuunottamatta), että ei jäänyt harmittamaan vaikkei bändillämme ole ollenkaan laulajaa Häävalssin sanoja on lainattu myös kutsussa.
  8. Meillä bändi on tonnin luokkaa plus tietysti heille juhlapaikalla tarjottava "välipala"
  9. Meillä bändi itse esitti toiveen jo hintatiedustelun aikana, että soittajille saisi jotain evästä illan aikana. Sanoivat itse, että ei tarvitse olla gourmet annoksia vaan jotain väli- / iltapalaa. Olimme muutenkin varautuneet heille ruokaa järjestämään, mutta tarkempi toteutus täytyy sopia myöhemmin syksyllä juhlapaikan ravintolan kanssa. Ja vaikka siis jo etukäteen asennoitunut siihen, että ruokaa bändille on hyvä olla, täytyy myöntää että pirttihirmu nosti päätään, kun yhdeltä bändiltä tuli tarjouspyynnön yhteydessä myös tämä ruokapyyntö, mutta he kirjoittivat suoraan, että syövät samaa kuin vieraat, eli hyvä ilmoittaa pitopalvelulle bändin verran lisää ihmisiä. Nälkä varmasti illan aikana tulee joo, mutta itse jos olen ollut tanssikeikalla, niin olemme täysin tyytyväisinä ottaneet takahuoneesta sitä ruokaa mitä meille tarjotaan, emmekä alkaneet vaatia, että haluamme syödä samasta pöydästä vieraiden kanssa.
  10. Tähän on jotenkin vaikea vastata. Jos miettii mistä asioista emme tinkineet rahan vuoksi niin mun sormus, puvut, valokuvaus, juhlapaikka ja sen mukana ruoka + juomat, bändi ja häämatka. Silti näistä kummankaan puvut, juhlapaikka tai valokuvaus eivät olleet kalleimpia, joten niissä on sinänsä jo säästetty vaikka valittiinkin myös muun kuin pelkän rahan vuoksi nuo. Häämatkastakin olisimme tarvittaessa voineet tinkiä, mutta kun oli nyt varaa ottaa kalliimpi reissu niin päätettiin repäistä. Joten jos taas miettii suurimpia kulueriä, niin rahaa upposi juuri sormukseen, ruokailuun, bändiin ja häämatkaan. Eli sinänsä vain sormus oli se, josta en olisi ollut valmis tinkimään vaan halusin tietynlaisen sormuksen vaikka siitäkin löysin kyllä pari sataa halvemman vaihtoehdon. Ne mistä olen suoraan valmis tinkimään ovat omat asusteeni (kengät, huntu, tiara, laukku) sekä somisteet. Kyllä somisteisiinkin on mennyt rahaa ja niitä tulee, mutta ostetaan käytettyinä ne, mitkä saadaan, ja loputkin mieluummin halpoina kuin erityisen laadukkaina, koska esimerkiksi kynttilä nyt on aina kynttilä vaikka sen ostaisi Prismasta eikä sisustusliikkeestä. Koristeita ei kuitenkaan tehdä ylimääräisiä härpäkkeitä, joten askartelukulut ovat lähinnä kutsujen kuorista aiheutuneet summat. Myös hääauto saa omasta puolestani olla mikä vaan, sillä juhlapaikalle on alle kilometrin matka.
  11. Itse koin että meillä on pienet häät, mutta ovat nuo jo kasvaneet - vieraita kutsutaan ~70, josta osa ei tule pääsemään paikalle. Rajasimme suoraan pois koulukaverit (yksi yhteinen koulukaveri löytyy, ei muita), mutta jäimme pohtimaan sitä, että tulemmeko katumaan asiaa. Päätimme lopulta viettää erikseen, jonkun hetken häiden jälkeen railakkaammat ja reippaasti vapaamuotoisemmat juhlat koulukavereille, joissa kutsulistalla onkin jo lähemmäs sata henkeä, joten yhteensä tulemme juhlistamaan melkein 150 hengen kanssa ilman, että tarvitsee katua valintoja. Kun juhlat jaettiin näin kahteen hävisi samalla "sovitusongelmat" sillä suvussani on ihmisiä, jotka eivät katsoisi hyvällä opiskelijoiden railakkaampaa juhlintaa ja nyt kavereiden ei tarvitse rajoittaa toimiaan, kun myöhemmissä juhlissa ei ole sukulaisia paikalla
  12. Meillä kerrottiin melkein 1½ vuotta aikaisemmin, vähän oli vajaa. Olimme hääpäivää pohtineet kyllä aikaisemminkin, mutta pian kihlasormusten kotiutumisen jälkeen päätimme sen ja kerroimme vanhemmillemme silloin kun molemmat olivat meillä kylässä. Vanhempamme siis näkivät toisensa ensimmäistä kertaa juuri sinä päivänä ja siinä kaikille yhteisesti kerroimme. Kerrottiin kuitenkin heille, että emme halua siitä vielä puhuttavan ja appiukkokin malttoi kuin malttoikin olla asiasta hissukseen aina Save-the-Date -korttien perille menoon asti
  13. Me menemme yhdessä. Mielestäni molempien vanhemmat ovat kulkeneet yhdessä, joten meidän suvussamme se on siis täysin "selkeä" vaihtoehto Emme kuitenkaan valitse sitä suvun takia vaan haluamme itse tehdä niin. Ihana ajatella, että juuri ennen kirkkosaliin astumista, voin pitää kädestä tuota omaa miestäni ja otamme ne askeleet yhdessä
  14. Me laitoimme merkin viereen kauniin pienen "1" -tarran. Ostin siis muuten kuoret tyyliin sopivan ääriviivatarralevyn, josta liimailin pelkät ykköset kuoriin. Postista sanoivat, että se ykkönen riittää. Meilläkin sulho hieman pohti, että pitääkö se nyt olla vai laittaako vaan menemään 2 lk. mukana, mutta itse halusin ne siihen. Tuli ihan juhlavat
  15. Meillä kutsussakin jo kerrotaan, että juhlintaa on puoleen yöhön saakka, sillä sen jälkeen loppuu A-oikeudet olevalla juhlapaikalla tarjoilu. Aiomme itse siirtyä viimeistään silloin hotellille, mutta kaasoni on luvannut viedä kaikki halukkaat jatkoille juhlakaupungin yöelämään. Tämä lähinnä tarkoittaa vieraista mun ja sulhon kavereita, joista juuri kukaan ei tunne kaupunkia. Kaasoni asuu myös paikkakunnalla niin hän ensinnäkin tuntee paikat ja pääsee sitten heittämään vapaammalle "virallisen" juhlinnan loputtua Jatkoista ei sinänsä erikseen varmaankaan mainita, mutta uskon asiasta tulevan keskustelua kavereiden kanssa, jolloin tästä optiosta voidaan mainita
  16. Itseäni siis pohdituttaa myös sisääntulo. Olemme siis mieheni kanssa kulkemassa alttarille yhdessä, eli minua ei saateta eikä mies odota puolessa matkassa. Mutta mites ihmeessä sitten bestman ja kaaso? Ovatko he vain valmiina odottamassa siellä alttarin lähettyvillä vai kulkevatko he edeltä peräkkäin tai yhdessä ja me perästä? Kirkko on tavallaan kaksikerroksinen (seurakuntasali alakerrassa), niin kirkon ulko-oven luona saattaisi olla tarvetta kaasolle ja bestmanille ohjastaa vieraita takkien ja muiden kanssa. Emme vielä tiedä teemmeko mitään erillisä kirkko-ohjelmia, mutta jos teemme, niin niitä voisi joko jakaa siinä samalla tai toinen on siinä alhaalla ohjeistamassa ja toinen kirkkosalin ovella yläkerrassa ohjeistamassa sen puolen ja jakamassa ne ohjelmat. Mutta mitäs sen jälkeen...? Kävelevätkö he vain eteen vai odottavat marssien alkamista ja tulemme itse vasta heidän jälkeensä...? Ja onko teillä kenelläkään olleen vanhemmat vastaanottamassa vieraita kirkolla? Meillä on loppuvuoden häät, joten vanhempamme luonnollisesti olisivat kirkon sisällä, mutta siinä on kyllä kirkkosalin alkupäässä ovien luona hyvin tilaa. Suuria ongelmia ~ Pakko lainata vielä vähän ihan ketjun alkupäästä, sillä tää rupes huvittamaan mua Kaverin rippijuhlissa toimi isosena yksi entinen luokkakaverini ja hänhän oli siis pukeutunut juhlaat juuri (farkku) minihameeseen ja navan näyttävään t-paita toppiin Kieltämättä itsestä tuntui todella oudolta ja tunsin itseni pikkuvanhaksi, kun vaan katsoin, et "eihän tuo voi olla totta että joku pukeutuu noin kirkkoon!". Ikää itsellä kun siis oli hurjat 16 vuotta.
  17. Tämä asia on varmasti jo ratkennut, mutta kertaampa nyt muille, Meillä esteiden tutkinta laitettiin vireille melkein heti kun se oli mahdollista. Kuulutuksista saimme itse päättää, eli halusimmeko niitä ollenkaan sekä milloin ja missä kirkossa ne luettaisiin. Samalla kysyivät saako nimemme laittaa lehteen tulevaan seurakunnan kirkkollisilmoituksiin, jolloin tieto menee luonnollisesti myös ilmoituksen nettiversioon. Olisimme saaneet kuulutukset molemmissa eli sekä koti- että vihkikirkoissa, mutta valitsimme vihkikirkon. Vaikka pappimme on samasta seurakuntayhtymästä, kirkkoherranvirastosta meille sanottiin, että he laittavat todistuksen aina postitse parille itselleen. Eivät osanneet sanoa siinä, pitääkö se ottaa jo harjotuksiin mukaan, mutta ketkun luettuani taidamme sen laittaa matkaan
  18. Meillä on miespappi, sillä pidin hänen puhetyylistään. Muuten itselläni ei olisi ollut väliä, hän vain sattui olemaan mies Oma isoäitini kuitenkin sanoi kuullessaan pappivalinnastamme, että onneksi otimme miehen - hänestä papin vain kuuluu olla mies. Itselleni siis ei kuitenkaan merkitystä, sillä "ehdoton ei kiitos "-pappi oli myös mies eikä mikään sukupuolikysymys
  19. Itselläni oli muistikuva eräästä tässä seurakuntayhtymässä olevasta papista, että olipa hyvä puhumaan. Minulla ei ollut mitään muistikuvia a ) kenen häissä olin häntä kuullut (ekana mielessä ollut vihkiminen se ei lopulta ollutkaan, sillä heidät vihkinyt pappi oli toista sukupuolta ), b ) papin nimestä ja c ) papin seurakunnasta. Muistin vain että hän oli entinen sotilaspastori (en muista mistä tämän olin kuullut, se vain jäi mieleen ) ja tässä kaupungissa oltiin. Sittemmin kuulin eräältä seurakunnassa paljon vapaaehtoistyötä tekevältä erään nimen juuri sotilaspastori historian kautta ja lopulta kirkkoherran virastosta kuulimme toisen nimen. Kävimme sulhon kanssa pääsiäisviikolla kuuntelemassa molempia "ehdokkaita", sillä toimivat rinnakkaisissa seurakunnissa, niin sunnuntaisin jumalanpalvelukset olisivat aina olleet samaan aikaan. Näistä tykästyimme toiseen, jota kävimmekin heti kyseisen jumalanpalveluksen jälkeen kysymässä ja hän suostui vihkipapiksemme. Meidät vihitään siis rinnakkaisen srk kirkossa eikä omassa seurakunnassamme ja kyseinen pappi on kolmannesta tämän alueen seurakunnasta - harvinaisen selkeää Mutta jos hän olisi ollut omasta srk, kirkkoherranvirastossa olisivat suoraan ottaneet meidän toiveemme ylös, mutta toisen srk pappia piti itse pyytää, jonka jälkeen toiveemme kirjattiin ylös. Pappi ainakin kirjoitti jo heti omaan kalenteriinsa päivämäärän ylös, joten uskon hänen vihkivän meidät Eli tiivistetysti, emme tunteneet pappia etukäteen, pidimme vain hänen tavastaan puhua ja siksi halusimme juuri hänet.
  20. En aio. Juon muutenkin todella vähän, niin minulle ihan luonnollinen vaihtoehto. Sulhasesta en tiedä, hän saattaa aamulla nostaakin maljan veljensä (bm) ja kenties isänsäkin kanssa.
  21. Meillä on sama kuin Aadalla, eli kuulutukset ovat edellisenä sunnuntaina, eli n. viikkoa ennen häitä. Aluksi mietin sitä päivää, kun pyhäinpäivä on samana viikonloppuna, ja muistelin että silloin luetaan kaikki kirkkovuoden aikana kuolleet ja rukoillaan heidän muistolleen. En olisi halunnut, että kuulutukset, meidän ilon heti, menisi muiden mukana itkemiseksi. Muistotilaisuus on kuulemma jo lauantaina, niin siksi valitsimme sitten sunnuntain kuulutuksillemme. Varmaan minä ja mies ainakin mennään kuuntelemaan, kaasosta, kummankaan vanhemmista tai mun isovanhemmista en sitten vielä tiedä. Edit. Niin ja sen verran vielä, että meillä sai tosiaan valita päivän sekä kirkon missä kuulutukset luetaan. Oltaisiin kuulemma voitu lukea sekä vihkikirkossa että meidän kotikirkossa, mutta valittiin pelkkä vihkikirkko.
  22. Täällä pariinkin kertaan jo tullutkin, mutta pidän paljon Lappeenrannan kirkosta. Monia muitakin todella upeita kirkkoja olen nähnyt, mutta Lappeenrannan kirkkoon liittyy myös omat muistot, niin tietysti tuntuu siksi vielä läheisemmältä Kauempaa ja iltavaloilla aivan upean näköinen Läheltä kirkosta on melko vaikeaa löytää kuvaa, sillä puut tulevat aina eteen, mutta tässä yksi. Jälleen iltavalaistuksessa. (Kuvat Googlen kautta)
  23. GingerKidin postaukseen on pakko vastata, että kyllä meillä osataan Lappeenrannassa muutenkin, ei nimittäin länsialueelta löytyvän Sammonlahden kirkkokaan mikään kaunistus ole, vaikkei tietysti aivan yhtä out ... gröhöm ... persoonallinen olekaan Laitan nyt pari kuvaa, jotta aukenee myös sen kirkon "pihapiiri". Kirkko itsessään on siis tämännäköinen: Ei kovin kirkkomainen, mutta parasta on sen ympärillä oleva "ostoskeskus", joka käsittää lähinnä siis kirjaston, nuoriso- ja asukastilan sekä yhden pubin Kirkko jää tähän siis aivan kuvaajan oikealle puolelle ja ns. "viimeistelee" tämän hevosenkengän ympyräksi: Ja Myyrmäenkirkkokin on itselle tuttu, niin tuossa Noljakan kirkossa on mielestäni paljon jotain samaa Myyrmäen kirkkoon verrattuna (katoinkin eka nopeesti, että se Noljakan kuva ois Myrstin kirkosta) (Ja vähän täytyy Myyrmäen, Sammonlahden ja Hyvinkäänkin kirkkoja puolustaa, että ne kaikki on mun mielestä sisältä kauniita, vaikkakin kaikki eri tavoin. Ulkoa ne eivät kyllä hirvittävästi kirkkoja muistuta ) Edit. Näytti Sammonlahden kirkko olleen keskustelussa jo sivulla 3, mutta ehkä se ei haittaa vaikka uudestaan tulee. Kamala se vaan on
  24. Me varasimme tällä viikolla nyt oma matkamme. Meillä on siis vain yksi yö Miamissa ennen reissua ja siihen se 7 vrk risteily Oasiksella Mekin hoidettiin varaus Matka-Vekan kautta ja reissu on Royal Caribbeanin kautta tuleva paketti. Kysyttiin myös muilta matkatoimistoilta tuota samaa, mutta Matka-Vekalta saatiin niin paljon parempaa palvelua, että sieltä otettiin matka Mites teillä rokotukset, aiotteko ottaa mitään / oletteko ottaneet?
  25. Kukka, onko teillä minkä mittainen risteily? Meille sanottiin suoraan, ettei ole mahdollista lisätä öitä maissa, jos ottaa valmispaketin, joten me olisimme yhden yön Miamissa ennen risteilyä emmekä yhtään sen jälkeen.