Jump to content
Naimisiin.info

Susmoni

Morsian
  • Viestit

    24
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by Susmoni

  1. Kaikki ns. "perinteiseksi" polttariohjelmaksi mielletty pelleily. Näillä tarkoitan siis lähinnä näitä nolaamisjuttuja. Tunnen oloni todella vaivaantuneeksi, jos joudun tekemään jotain huomiota herättävää julkisesti. Kaikki hillitysti hauska ja yllättävä ohjelma on toki tervetullutta, muttei mitään mautonta ja nolaavaa johon en pysty lähtemään tunteella mukaan. Onneksi kaaso ymmärtää ja kuuntelee mielipiteitäni, joten todennäköisesti ohjelma on melko rauhallista.

  2. Todennäköisesti laitamme kutsuun "lahjat toivoisimme lahjoituksena häämatkaamme varten" , tai jotain sinne päin. Tavaralahjojen tuomista emme aio kuitenkaan kieltää. Yhdessä ollaan asuttu neljä vuotta ja tavarat on muutettu ja vaihdettu jo muutamiin kertoihin, että enempään ei olisi tarvetta, varsinkaan asunnon koon vuoksi. Onhan se aina mukavaa saada jotain persoonallisempaa, joka kertoo jotain antajastaan.

  3. Paikkoja ei olla vielä varattu, mutta toivottavasti saadaan. Hääpäivä päätettiin kihlautumispäätöksen yhteydessä, suunnilleen vuoden päähän kihloista. Joulukuu siis ja lauantaipäivä. Joulukuun ensimmäinen lauantai on itsenäisyyspäivä, eli se ei käy, 20. on liian lähellä joulua, joten 13.12.14 jäi jäljelle, koska joulun jälkeisellä viikolla on vaikea tavoittaa ihmisiä. Päiväyskin on melko hauska, ei nyt mikään 11.12.13, mutta kuitenkin helppo muistaa.

  4. Todella vinkeä idea tuo kenorivi! Nyt on saatava jokaiselle vieraalle arpa. Ainakin joskus veikkauksella oli myynnissä euron maksavia arpoja. Arvat odottaisivat vieraita omalla paikalla, mutta toisaalta arpojen kuvitukseenhan ei voi vaikuttaa, joten tulisikohan siitä kauhea sekameteli.. Muistaakseni kyseiset arvat ovat todella riemunkirjavia ja joskus olivat varustettu jollain huudahduksella: IIK, LOL, jne. Jokin soma pieni raaputusväline siihen kylkeen. Pitäisi ehkä suunnitelmia muokata niin, etteivät kyseiset arvat pompsahtaisi silmille ja hallitsisi kattausta. Budjetistahan idea vie hyvän siivun, jos sadallekkin vieraalle ostaisi. Hauska olisi nähdä kioskimyyjän ilme: "100 euro-arpaa, kiitos", "Ai ei ole? No sitten kaikki mitä löytyy." :D

  5. Meillä kihlaus on päätetty ja sormukset on kaiverrettavana, päiväksi sovittiin 1.12, joka on sopivasti 6,5 vuotispäivä (itselle helppo muistaa, vaikken muista kuitenkaan). Päivä on vasta muutaman viikon päästä, joten vielä ehtii hyvin miettiä miten uutiset valuttaa maailmalle, sillä moni tulee varmasti yllättymään. Mies ehdotti päivää 11.12.13, mutta itse en halunnut niin "selkeää" valintaa. 1.12 on itselle merkityksellinen päiväys, muilta hieman piilotettu.

  6. Itselle kihlat ovat aina olleet lupaus avioliitosta, ja olenkin miehelle sanonut alusta asti, että kun kihloihin mennään päätetään myös hääpäivä. Muutamat teinikihlat on nähty, ja kaveripariskunnalla taitaa tulla ikikihlat. Kaveriporukka koostuu pääasiassa alle 25 vuotiaista, ja kun uusista kihloista olen kuullut on ollut tapana varovasti kysellä hääpäivästä. Yhden vastauksen olen saanut, muita on tainnut vain ärsyttää tunkeiluni.

  7. Tavallaan yhdessä sovittiin. Mies ehti pari vuotta kokeilla kepillä jäätä. Tasaisin väliajoin kun käveltiin kultasepänliikkeen ohi, kysyi että pitäisikö poiketa. Sivuutin kommentit tai jos mies ryhtyi eritysen hanakaksi, totesin että kun mennään kihloihin päätetään myös hääpäivä. Viimeisimmällä kerralla sitten rupesin asiaa oikein mietiskelemään, kun asia oli muissakin yhteyksissä ruvennut tulemaan esille. Illalla kun oltiin käyty nukkumaan, totesin: "mennään vaan".

×
×
  • Create New...