lsthle

Morsian
  • Content count

    129
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by lsthle

  1. Kuinka aikaisin ajattelitte laittaa kutsukortit menemään? Mä itse olen hirmu hätänen, yritän kokoajan löytää perusteluja miksi kutsut kannattaa laittaa toooosi aikaisin Mutta siis tietty meillä häät elokuun alkupuolella, että osa voi olla suunnittelemassa kesälomiaan jo toukokuussa sinne asti niin tietty onhan se hyvä varotella.. Mutta siis ajattelin että jos saisi jo oman mielenrauhani vuoksi vastaukset reilua kuukautta aikaisemmin ja antaisi reilun kuukauden aikaa vastata? Eli siis kutsut jos lähettäisi toukokuun viimeisellä viikolla, niin että ne kerkeävät postilaatikkoon kesäkuun ensimmäiseen päivään mennessä. Sitten vastausaikaa siihen heinäkuun ensimmäiseen viikonloppuun ja sitten häät 15.8. Kuulostaako järkevältä?
  2. Natte-15 mulla sama homma, vaikka on kolme kaasoa niin ne kaikki asuu vähintään 400km päässä (yksi ihan ulkomailla asti). Mutta henkistä tukea sieltä saa kuitenkin ja mielipiteitä jos itsellä on hankalaa tehdä päätöksiä. Ensimmäisellä morsiuspukureissullani onneksi yksi kaasoistani matkusti luokseni ja yhdessä päästiin käymään juttuja läpi. Toiset kaksi sitten olivat hengessä mukana puhelimen välityksellä ja laiteltiin kuvia mekoista. Vaikka yksin tehdessä on paljon hommaa, mutta toisaalta kun on hyvissä ajoin liikenteessä niin ei se ylivoimaiselta tunnu. Tähän mennessä olen saanut askarreltua kutsukortit tekstiosoita vaille valmiiksi, osa kuorien koristeista pitää vielä tehdä, sitten punottuja palloja olen jo väsäillyt useamman, niitä toki voin tehdä vielä lisääkin, vieraslahjat/paikkakyltit (pilttipurkillinen hilloa johon jokaiselle tulee oma nimi) on osittain kerätty ja niistä osasta kannet maalattu ja liitutaulutarrat leikelty, koristeeksi tulevat vajaa 100kpl oksia kerätty ja maalattu kultaisiksi (enää pitää kerätä vielä joku 20 oksaa), servettirenkaiden koristeet tehty, tyllirusetit tehty (jep, tehty, ja nyt niiden säilöminen vie enemmän tilaa Mutta siis en ollut varma että riittääkö se vajaa rulla minkä ostin vai tarvinko lisää niin piti tehdä valmiiksi että näki ). Ei hirveästi enää askartelupuolta ole jäljellä, noista osa on tosiaan kesken ja täysin aloittamatta on enää info/ohjelma/menu (ei tulekaan pöytiin kun ne on jo niin täynnä vaan jaetaan kirkon ovella) ja jälkkäribuffetin yms kyltit sekä viirit ja tyynyliinat. Meillä on siis patio keskellä juhlapaikkaa ja se on vain osittain katettu, joten sille tilalle piti keksiä jotain käyttöä. Teen siitä oleskelualueen, jonka koristelen kankaisilla viireillä ja penkeille tulee tyynyjä ja vilttejä ja laitan sinne paljon kynttilöitä yms. Tajusin vain että ne tyynyliinat tulee kyllä maksamaan enemmän kuin valmiina olisi maksanut, se kangas mitä valitsin ei ollutkaan ihan niin halpa mitä kuvittelin Noooo, nyt on ainakin mätsäävät tyynyliinat viirien kanssa (mikäli siitä on jollekin riemua )
  3. Mä olen lohduttautunut sillä että häiden jälkeen saan oikeastaan kaiken muun myytyä pois paitsi kutsukortit ja vieraslahjat (koska ne on vierailla ). Ja se että niitä on keräillyt alehintaan kirppiksiltä yms niin on suurempi todennäköisyys saada melkein kaikki omat rahansa takaisin. Mulla on käynyt muutamassakin ostoksessa aivan mieletön säkä (esim se Demetrioksen hääpuku jossa oli vielä laputkin kiinni ja hintaa 450e (ovh. 1300e) ja kynttiläkippoja oon saanut paikallisista normikirppiksistä -70% tai -80% uusien hinnasta) joten kun niitä myy häiden jälkeen niin tulee saamaan takaisin edes osan rahoista jossain vaiheessa. Mutta sen kyllä olen itsestänikin huomannut, että en mä osta kerran käytettyä tavaraa edes -30% alennuksella kirppikseltä. Jos se on käytetty niin se on käytetty ja hinnan pitää olla sen mukainen. Sama kun jotkut on ostanut merkkipöytäliinoja tai jotain design kynttiläkippoja. Valitettavasti en rupea niistäkään maksamaan satoja euroja vain siksi että ne on merkkitavaraa kun voin saada Ikeasta ne paaaaaljon halvemmalla. Ei siellä juhlissa vieraat katso että "oho, siellä on Aalto-maljakko joka pöydässä, kylläpä sopii hienosti teemaan" vaan lähinnä "no jaa, on sitten sitten pitänyt alkaa leveillä että on rahaa" vaikka sitä oikeasti ei edes ole Mutta vain minun mielipiteeni, ehkä mä uskon tähän kirppiskamaan niin vahvasti siksi, ettei ole oikeasti vain varaa hankkia mitään merkkitavaraa. Haha ihana kuulla etten ole ainoa kuka huijaa hääkassaa ohimenevillä ostoksilla Mulla hääkassasta onkin muodostunut catering-kassa, siihen menee eniten rahaa joten sitä varten pitää saada säästettyä. Muut ostokset on summina pienempiä niin ne on varaa ostaa ihan käyttötililtäkin tarvittaessa. Meillähän säästyy kuvaajakin kun otan meiltä töistä yhden likan (en ole vielä asiaa kyllä häneltä tiedustellut joten voi olla että menee sekin suunnitelma uusiksi.. ) ja potretit vain sitten kuvautan ammattilaisella. En tosin ole päättänyt vielä että kellä.. Sitten kakussa säästetään aivan älyttömästi kun sulhon sisko tekee sen vain materiaalikulujen hinnalla. Eli siinäkin säästyy. Tai no, siis samanhintaiseksi se tulee nyt näin kuin että sen ottaisi cateringilta, mutta kun en halua mitään perinteistä mansikkakermakakkua vaan sellaisen amerikkailaisen unelmakakun Niin siinä säästyy semmonen 500-600e kun ei tilata sitä ulkopuoliselta. Voi kamala kuinka kalliiksi kaikki tuleekin.. Miehelle pitää puku kyllä ostaa ihan jatkoa ajatellen, se tarvii uuden puvun. Ostan sille vain juhlaliivin häitä varten, muuten se asu jääkin sitten käyttöön. Ei mene sekään hankinta sitten hukkaan Hyvä huomio Kylmä_Tuuli_Lokakuun, ei vissiin sitä sukkanauhaa tarvi kokoaika pitää.. En ollut edes ajatellutkaan, onneksi huomautit! Haha mä sen kanssa olisin takkuillut ihan turhaan
  4. Tervetuloa joukkoon Vaasa-kaimani! Voi budjetti.. Mä olen siis aivan järjettömän pihi ihminen, vaikka varaa olis ostaa HK:n sinistä niin mä ostan X-traa (välillä jopa sulho nauraa että nyt panostetaan ja ostetaan Pirkkaa!) Mutta piru kun ei näissä hääasioissa vaan pysy budjetissa. Mä laskeskelin että joo me pärjätään viidellä tonnilla ja laskin muka vähän yläkanttiin kaiken. No, enpä mä laskenut esim koristeisiinkaan kuin pari sataa ja siihen sisältyi siis kaikki kynttilät, pöytäliinat yms yms yms. Ja kukkiin (siis KAIKKIIN kukkiin, myös morsiuskimppuun yms) 200e. Haloo, pelkkä se morsiuskimppu maksaa 80e. Ja mulle tulee siis hyvin yksinkertainen.. Että ei mulla sitten ollutkaan tietoa mitä mikäkin maksaa.. Mähän oon säästänyt pitkän pennin hankkimalla melkein kaikki käytettynä. Uutena mulla on ainoastaan kaulakoru ja rannekoru (ei oiketa hopeaa vaan ihan Ninja-kamaa). Kaikki muut on käytettyjä tai muita kirppislöytöjä tai sitten itse tehty. Ja silti kaikki paukkuu yli budjetin. Olen huijanut nyt itseäni ahdistukselta sillä että olen hankkinut kaikki tähän mennessä tehdyt ostokset suoraan vaan omalta tililtäni, en hääkassasta. Sitten vasta kun alkaa paperille laskemaan että mitä sitä on tullut häitä varten ostettua niin huomaa että huh huh tonni on jo mennyt. Ja vielä se 5000e menee ainakin.. Että ei tulla millään pysymään budjetissa. Mutta toisaalta, mielummin vähän panostaa kuin harmittelee suurena päivänä että eipä nyt ihan mennyt kaikki putkeen kun piti säästää tuossa ja tuossa ja tuossa.. Kunhan ei tarvii lainaa ottaa niin se olisi hyvä
  5. Haha totta, en oo ajatellutkaan Meidän ehkä pitää harjoitella sitä kotona ettei sillä mene hermo ja kiskaise koko mekkoa korviin
  6. Ehkä mäkin siis tyydyn johonkin pyöräilyshortsi/vauvantalkki taktiikkaan. Kengät on vielä hakusessa joten vielä en osaa sanoa mitä niitten kanssa joutuu säätämään. Mullahan ei ole olemassa kuin lenkkarit jotka on hyvät jalkaan, kaikki muut kengät hiertää sukilla tai ilman. Että on sitten mielenkiintoiset ajat.. Mutta jos kenkien takia pitää sukat laittaa niin sitten täytyy varmaan tuota sukkanauhaa miettiä jos laittaa sen vasta ennen ohjelmanumeroa paikalle. Mullahan on omatekemä sukkanauha joten ei ole sellaisella kuminauhasysteemillä vaan se teipataan ihoon kiinni vaateteipillä. Joten en tiedä (pitää testata) pysyykö sukkahousujen päällä sillä teipillä..
  7. Oletteko miettineet alusasu politiikkaa jo? Rupesin tässä pohtimaan, kuin luin täältä pukeutumisketjua ja siellä vertailtiin stay-upit vs sukkahousut. Mietin vain, että miten pirussa se sukkanauha pysyy sukkahousujen tai stay-uppien päällä? Olenko nyt vain tyhmä etten tajua tätä ideaa tässä..
  8. Joo se vois olla.. Me siis ite ei olla kotosin Vaasasta vaan Keski-Suomen metsien siimeksestä, joten kaikkien vieraiden mielestä on hirmu hauskaa kun pilaillaan vaasalaisten kustannuksella (ja ne muutama harva vaasalainen ketä kutsun häihin saa, on sen verran huumorintajuisia että kestävät pienen pilkan) Joten voisi ollakin ihan hauska kun vetäisi oikein överiksi tämän "bättre folk" irvailun, niin ettei lukija luule että me tosissamme ollaan parempia kuin muut Härmäläiset on vaan niin hauskoja! Sulhon puolet "vaasalaisista" kavereista on härmäläisiä ja ne on kyllä rentoa porukkaa. Ja kiitos heidän, nyt sulhokin vääntää tuota pohjalaasta murretta Mutta ehkä mä nyt yritän keksiä jotain oikein suomenruotsalaista vitsiä, täytyy toivoa että saan sulhon ymmärtämään että se sopii meille paremmin. Valitettavasti
  9. Hehee hyvä tuo Marikukan ohjesääntö! Tässä mä mietin vain, että kun me ei itse väännetä tuota muretta (eikä Vaasassa pahemmin kyllä muutkaan kuin härmäläiset ) niin onko tuo vähän outo yhdistää meidän juhliin? Sulho vaan niin tykästy tuosta väännetystä ohjeesta Ja siis juurikin pohjalaasittain väännetystä. Kun mietin jo että josko jostain löytäisin vähän "vaasalaisemman" version.. Sovittelin jo tekstiä miten se mahtuu kutsun väliin tulevaan lehtiseen. Ahtaastihan se siihen menee, mutta ajattelin että ilmottautumiset ja ajo-ohjeet (osoitteet siis) tulisi "kiinteänä" kutsuun ja sitten siihen välilehteen sitten nuo muut jutut. Se välilehti olisi sitten se huumorijuttu. Mutta.. Meillä siis kutsut on hyvin hyvin elegantit, on kultaa, hopeaa ja selkeätä kaunoa. Ja sitten tuo pohjalainen murre.. En mä sillä ettei pohjalaisetkin voi olla elegantteja, mutta lähinnä tulee mieleen Jussi-paita ja puukot siinä Marikukan pölkyssä Että onko nyt sitten taas ihan hakoteillä? Yritin ujuttaa sinne väliin tätä suomenruotsalaista (tai lähinnä suomenruotsalaisia pilkaavaa) huumoria. Esim. Pukeutumiskohdassa lukee näin "Asun tulee olla suomenruotsalaisittain rento, eli miehillä tumma tai muuten siisti puku, naisilla juhla-asu (Gant ei pakollinen)" ja sitten kun loppuun ajattelin (jos vain saan sen mahtumaan sinne) kirjoittaa tämän "Toivotamme vieraille riemukasta hääjuhlaa" näin "Toivotamme vieraille ylikivaa hääjuhlaa" (ylikiva on lausahdus jota hoetaan täällä enemmän kuin perinteistä v***ua nuorison keskuudessa ) ja loppuun "Och samma på svenska". Mutta muuta "vaasalaista" en sitten keksinytkään..
  10. Mietin eilen tuota hääinfoasiaa että miten sen toteutan. Tein sitten kaksi mallia, toinen oli yksinkertainen, lyhyt ja ytimekäs jossa oli selkeästi ohjeet (ajo-ohjeet, ruokailusta, juomista, lahjoista, ilmottautumisesta, pukeutumisesta yms) ja sitten toinen oli se juhlaohjesääntö joka löytyy täältäkin foorumilta (se humoristinen). Sen sitten otin vielä pohjaalaasittain kirjootettuna ja näytin sulholle että kumman kaavan mukaan teen. Ensin kysyin vain että selkeä ja yksinkertainen vai vähän pitempi mutta humoristinen. Silloin hän totesi että ei sitä nyt voi leikiksi heittää. Kun esittelin molemmat tuotokset niin yllättäen hän sitten siitä huumoriversiosta tykkäsikin Siihen on nyt sitten helpompi muotoilla tuo kuvausjuttukin niin ettei kuulosta turhantärkeältä. Meillä kun on molemmissa suvuissa tapana vähän ottaa nokkiinsa jokaisesta asiasta Mutta jokaisella vitsillä on totuuden siemen. Joten ehkä näin asia menee perille. Pitää vaan keksiä miten sen laittaisi hauskasta mutta niin että ne tajuaa että tosiaan halutaan että sitä noudatetaan..
  11. Pitää kommentoida tuohon kuvaamiseen. Ihmisillä on joku kuvitelma että voi jakaa esim. facebookissa kuvia toisista ihmisistä ilman lupaa. Tekijänoikeus on kuvaajalla ja samoin myös käyttöoikeus, mutta kyllä kuvattavallakin on sanansa sanottavana miten sitä kuvaa voi julkaista. Minua ärsyttää ihan suunnattomasti, että jopa osa sukulaisista (mm. sulhon sisko) jakelee kuvia toisista ihmisistä mitään kysymättä. Nyt kun olen sen todennut, olen tehnyt päätöksen että kun kuvaan jotkut sukujuhlat ja niistä pyydetään kuvia niin jaan linkin verkkokansioon ainoastaan sille kuka kuvauksen on tilannut (eli juhlat järkännyt esim ylioppilassankari tai hänen vanhempansa) ja hän itse jakaa linkin muille kyselijöille, ei niin että "se sano että mäkin saan ne". Ei onnistu. Sulhon sisko pyytää aina myös omia kuviaan juhlista ja toki ne hänelle annankin, mutta vain ne kuvat missä hän on yksin. Sitten jos haluaa niitä kuvia missä on jonkun toisen kanssa niin pitää kysyä siltä toiseltakin lupa että saako sitä laittaa facebookiin. Tämä mun ärsytys oikeastaan lähti juurikin siitä kun oli sulhon valmistujaiset ja räpsin siellä toki kuvia. Sitten tämä sisko pyysi niitä kuvia ja jaoin koko kansion hänelle (oletin että hän haluaa ne muistoksi juhlista). No, meni ehkä 5min niin hän jakoi omalla facebook-sivullaan kuvan sulhosta (eli veljestään) ja toisen kuvan heidän toisesta veljestä. Kumpaankaan ei kysynyt lupaa veljeksiltä eikä minulta kuvaajana. Eli näin.. Nyt sitten olen miettinyt että miten voidaan estää se että ihmiset jakavat meistä kuvia luvatta.. Kun kuitenkin haluan että ihmiset saavat itsekin ottaa kuvia, varsinkin kun meillä on isot häät niin en usko että kaikkia tilanteita pääsee kuvaajakaan tallentamaan.. Lain mukaan henkilöitä jotka on kutsuttu erikseen johonkin tilaisuuteen ei saa kuvata tai julkaista kuvia ilman heidän suostumustaan, oli tekijänoikeus kellä tahansa. Mutta kuinka moni tälläisen tietää? Saanen vain kysyä.. Sorry tämä avautuminen, ottaa niin vihaksi vain tuollainen itsekeskeisyys kuvien jakamisen kanssa.. Muihin aiheisiin Hääpäivä on lyöty lukkoon ja juhlapaikka varattu! Eli 15.8.2015 juhlimme hienossa Ylioppilastalossa. Ah niin ihana ja ah niin kallis! Mutta kyllä se siitä. Nyt on paaaaljon helpompi suunnitella koristuksia yms kun on tilakin mihin niitä hankkia Seuraava DIY projekti onkin lippuviirit. Ostin jo kankaat joten sitten kun iskee inspis niin pääsen touhuamaan niitä
  12. Meille vieraskirja tulee lintuhäkkiin. Eli siis mulla on sellainen sisustuslintuhäkki (pieni valkoinen) jonne ihmiset sitten saavat tiputtaa viestinsä lappusilla. Viereen tulee ohjeet miten taitella lintu-origami eli periaatteessa jokainen saa laittaa oman lintunsa häkkiin Mutta olen jo asennoitunut siihen ettei kovinkaan moni jaksa taitella lintuja joten tiputtakoot sinne ihan vain laput sinne Olen kuitenkin ajatellut koota häitten jälkeen scrap-albumin jonne liimailen sitten ne viestit ja viereen kuvan vieraista (photoboothista kuva). Sinne samaiseen albumiin sitten kerään muitakin muistoja juhlista (kortit mitä on saatu, omia kuvia, kakkukuvia, sisustuksesta, liimailen kiinni helminauhoja mitä on käytetty yms). On sitten kaikki samojen kansien sisällä. Tuosta photoboothista. Olen sitä pohtinut ja pohtinut, olisin halunnut kanssa niin että vieraat saisivat itse liimata kuvat ja kirjoittaa niihin viestit. Mutta tuo kustannus on niiiin valtava. Edes se kone ei ole järkyttävän hintainen (senhän voi ostaa jo käytettynä ja laittaa kiertoon juhlien jälkeen) mutta ne paperit.. Katsoin niin 30kpl papereita (eli siis 30 kuvaa) maksaa 20,90 + toimituskulut. Se on aika pirun paljon kuvasta. Kuitenkin kun voi olla että varsinkin nuoret naiset tykkää ottaa useamman kuvan ennen kuin on hyvä, niin jos meillä vieraita on 90 ja niistä osa ottaa parikin kuvaa niin kyllä siihen 110kpl täytyy varata.. :S Nou nou nou. Joten teen niin että vieraat ei sitten näe juhlissa niitä photobooth kuvia vaan lähetän jokaiselle oman kuvansa kiitoskortin välissä. On sitten henkilökohtaisempi jokaiselle. Ja muisto tottakai. Mietin sitäkin että kantaisi sinne läppärin ja kotikäyttöisen valokuvatulostimen, mutta kun meillä kaikki on tottunut siihen että teen töissä kaikkien paperikuvat (jotka on oikeasti laadukkaat, ei mitään Ifolor-kamaa) niin tuo kuluttajakäyttöön tarkoitettu tulostin ei kyllä saa sellaista wau-efektiä aikaiseksi.. Joten pidän ne jännityksessä ja saavat sitten myöhemmin hienot polaroid-kuvat
  13. Mietin kun meille on tulossa kolme pitkää pöytää, yhteen pöytään aina n. 30 hlö, että mitenköhän sitä tekis asian kaikille helpoimmaksi? Vaikka teen pöytäkartan niin kun aina jokaisella pöydän sivulla istuu 14-16 hlö niin tuleehan siinä väkisinkin kiertelyä ennen kuin se oma nimi löytyy. Olin toivonut että pääsisin niin helpolla että päättäisin vain pöytäseurueet, mutta eihän se noin isoissa pöydissä toimi Nyt on siis pakko tehdä plaseeraus.. Mutta siis kuinka sekavaa siitä tulee jos tekee vain ison pöytäkartan eteiseen?
  14. Tulee kalliimmaksi kuin liukuhihnapostimerkki, postin sivuilta näkyy hinnat (http://www.posti.fi/kortitjakirjeet/postimerkit/omakuvapostimerkki/?gclid=CI754rqAjMECFQsKwwodD3EAgA). Mutta on ainakin persoonallinen lisä kutsuihin
  15. Kyllä meillä ainakin on vauvat tulossa mukaan juhliin (varsinkin nyt kun ikää on enemmän kuin 1pvä häiden aikaan ) eivätkä vanhemmat ole edes miettineet etteivätkö voisi osallistua saati juhlia. Se mikä saattaa jäädä meillä väliin on tyttöjen ilta hotellilla, ellei äiti halua olla erossa lapsen isästä yhtä yötä Mutta veikkaan ettei ole ongelma, hän joko ottaa lapsen mukaan tai jättää isän hoiviin. Kyllä siis asiat voi onnistua juuri niin kuin suunnittelitkin
  16. No minä olen tilaamassa juurikin tuollaiset turhakkeet, eli omakuvapostimerkit Kilpailen siis henkisesti tänä kesänä naimisiin menneen henkilön kanssa (sulhon serkku) joten kun hänen sormuspostimerkkejään (perus sormusmerkki) kehuttiin (en edes tajunnut että ihmiset kiinnittävät niihin huomiota) niin halusin pistää vähän paremmaksi ja hommata jotkut merkit omalla kuvalla. Vielä ei siis tietoa mitä teen, olen suunnitellut graafista toteutusta siihen (tulisi HRA&RVA SUKUNIMI) ja sitten joku kuva josta huomaa että se on itse otettu mutta kuitenkin sellainen ettei meidän naamat näy. Mies pelkää kameraa ja minä olen yleensä kameran toisella puolella Tähän tyyliin voisi maksimissaan meidän naamat näkyä, mutta enempi olin ajatellut että tehdään käsillä sydän ja että meitä näkyy sen verran että tunnistaa että oikeasti me ollaan siinä kuvassa.. Niin kuin tässä. Pikkuisen stressiä pukkasi eilen.. Se päivä mitä oltiin ajateltu (23.5.) oli ainoa varattu vkl toukokuussa siinä juhlapaikassa mikä me halutaan. Viikko sen jälkeen on valmistujaisvkl ja tuskin kovin monella on juhlat (koska kellään kutsutulla siis ei ole) mutta voi olla että on niitä toisen puolen sukulaisia kellä on juhlia (tai kavereiden sukulaisilla juhlat). Eikä siinä mitään muuten, kyllä yleensä häät voittaa, mutta kun meidän häät on 300km päässä vieraista, joten jos niillä on juhlat omalla paikkakunnalla niin ne voi jätttää tulematta.. Ehkä.. No, se edeltävä vkl.. Silloin on hyvin hyvin todennäköistä ettei se ystäväni pääse tulemaan vauvan takia, joten en halua todellakaan aikaistaa. Ellei sitten aikaista monella kuukaudella niin vauva olisi vielä masussa. Mutta se ei onnistu, koska kesähäät haluan. Päätimme siis siirtää häät takaisin sinne elokuulle mitä olimme aluksi miettineet. Päätöstä helpotti sekin, että meiltä puuttuu vielä monta monta tonnia hääkassasta, ja nyt eletään tiukkoja aikoja muutenkin, joten ei ole mahdollisuutta kerätä rahaa siihen tahtiin. Miehellekin valkeni vasta eilen kuinka paljon kaikki maksaa (vaikka olenkin asiasta yrittänyt moneen otteeseen keskustella) ja nyt alkoi katumaan kun meni ostamaan uuden auton. Niin.. Kiva mennä sanomaan että "mähän sanoin" mutta niin siinä vaan kävi.. No, siirretään nyt myöhemmälle, näin ollen myös kaverini pääsee uuden tulokkaansa kanssa juhliin ja meille jää aikaa kerätä rahaa. Nyt vaan täytyy toivoa että on vielä vapaita viikonloppuja siellä juhlapaikassa loppukesästä.. Kirkkoahan ei saa edelleenkään varata kuin vasta joulukuussa, mutta nyt se ei aiheuta niin paljoa stressiä, koska siinä vaiheessa häihin on vielä 8kk aikaa. Huh. Back to plan A
  17. Ymmärrän Hiletin sun sisäiset tuskasi, mulla yksi kaasoista myöskin nyt saa lapsen (toki jo joulukuussa että on 5kk ikäinen kun on häät) joten ei ole varmaan paikalla kovin myöhään, saati edellisenä iltana tyttöjen iltaa viettämässä hotellissa. Sitä mietitään sitten lähempänä että onnistuuko se vai ei.. Ja toisella rakkaalla ystävälläni joka siis ei ole kaaso (mulla siis kaasoja ovat vanhimmat ystäväni jotka tosin asuvat niin kaukana etteivät voi olla läsnä kuin vasta juhlassa) vaan hän on se kenen kanssa teen ja suunnittelen kaiken (eli se "oikea kaaso" vaikkakin nimitystä ei ole) on laskettu aika viikkoa ennen meidän häitä.. Joten voi olla ettei hän pääse ollenkaan paikalle.. Surku sinänsä, koska meillä kavereita on kutsuttu kovin vähän, vain ne ketkä ovat meille tärkeimmät. Ja nyt niistäkin osa saattaa karsiutua pois.. Tosin tämän kanssa kellä on laskettu aika silloin, olen aika varma että vauva syntyy aikaisemmin. Hän itse on sanonut että tulee paikalle oli vauva kuinka pieni tahansa, mutta sehän nähdään sitten.. Ei voi oikein omiakaan suunnitelmia muuttaa sen perusteella miten muut kaverit lisääntyy.. Meinaan nyt meidän kaveripiiristä kaikki lisääntyy..
  18. Tarkistettu, kirkon saa varata vasta 1.12. alkaen. Mitäköhän pirua? Mietin nyt sitten josko meidät vihittäisiinkin naapurikaupungin kirkossa (Mustasaari) joka on itseasiassa Vaasassa.. Katsoin niin siellä 1.12. alkaen saa varata kesä-heinä-elokuun ajat. Joten jos mä saisin sen toukokuun jo varata nyt Sitten se helpottaisi huomattavasti tätä stressiä. Laitanpa ihan esille teille millainen se kyseinen kirkko olisi, ei ole meinaan perinteinen ollenkaan.
  19. Noniin, juhlapaikkaa käyty kattomassa. Onneksi en varannut kuvien perusteella koska ei ollut todellakaan sitä mitä kuvittelin. Kunto oli huono, kaikki paikat repsallaan ja haisi järkyttävälle. Mies ensimmäisenä totesi että ei tätä. Sitten keskusteltiin siitä kun alkaa meiltä vaihtoehdot loppua mitkä mahtuisi meidän budjettiin. No hän sitten totesi että kerran sitä naimisiin mennään ( <3 ) joten otetaan vaikka lainaa jos ei muuten saada maksettua. Ajeltiin sitten ylioppilastalolle kurkkimaan ikkunoista ja ah, niiiiiiiiiin paljon parempi. Jos jotakuta kiinnostaa niin Vaasan Ylioppilastalo eli Domus Bothnica on merenrannassa kirjaimellisesti. Meri reunustaa taloa kahdelta puolelta ja rantaan ikkunasta on n.10m. Ja aurinkohan laskee sinne horisonttiin että ihanan näköinenhän se on. Ja kallis. Mutta nyt kun mies on enemmän tästä asiasta kiinnostunut niin eiköhän me selvitä. Äidinkin kanssa puhuin niin vaikka hänkin aluksi oli sitä mieltä että juomaa pitää olla niin nyt hän sitten totesi että mielummin hieno paikka kuin ämpäreittäin viiniä. Joten nyt vaan pitää käydä tuota katsomassa sisältäkin mutta hyvältä vaikuttaa Sitten, Vaasassa ilmeisesti kirkkovaraukset saa tehdä vasta joulun jälkeen ( whaaat? ) niin nyt on hieman paniikkia että onko juhlapaikka edes vapaana vielä silloin. Laittelin kirkon yhteyshenkilölle viestiä että mikä tilanne oikeasti on (siis huhupuheita että vasta joulun jälkeen saisi varata) joten pidetään peukkuja että saataisiin päivä jo lukkoon. Miehen työkomennuksesta ei ole selvinnyt sen tarkempaa, mutta kun hän töissä työkavereidensa kanssa puhui niin ne vaan totesi että et sitä häitäsi töiden takia siirrä että menet naimisiin kun haluat ja töissä ne keksii miten ne saa miehen Suomeen ajoissa.. Voi siis olla niin että hän on kaksi häitä edeltävää kuukautta ulkomailla tauotta ja tulee vasta häitä edeltävänä päivänä Suomeen. Jää ehkä hieman hommaa mulle mutta onneksi on ystäviä ja sukulaisia keitä voi pyytää apuun
  20. Mennään tänään katsomaan juhlapaikkaa mitä olen alustavasti ajatellut! Nyt on listalla asioita mitä pitää muistaa mitata, kuvata ja kysyä. Nyt tuli pieniä kapuloita rattaisiin kun oltiin ajateltu hääpäiväksi 23.5.15. No, rakas ystäväni kertoi saavansa ensimmäisen lapsensa toukokuussa. Eli voi olla ettei hän pääse juhliin ollenkaan.. Toinen asia, mies palasi eilen työmatkalta ja hänen pitää mennä uudestaan samaan kohteeseen keväällä. Nyt hän saa tänään töissä tarkistaa että kerkeääkö toukokuuksi kotiin vai pitääkö meidän keksiä joku toinen hääpäivä. Jaiks :S
  21. Mullakin on DIY vkl käynnissä kun mies on työmatkalla ulkomailla. Saan siis rauhassa sotkea ja levitellä askartelujuttuja pitkiinsä Keräsin oksia joita oon maalannut kultasprayllä ja nyt pitäisi kerätä lisää. Laskin että menee kolme oksaa aina yhteen maljakkoon ja maljakoita mulla on 44kpl. Ihan ei riittänyt mun keräämät oksat joten metsää kohti käy tieni.. Kokeilin ruokapöydällä miltä mun asetelmat tulisi näyttämään, oikeastihan alle tulee valkoinen pöytäliina mutta onneksi meidän pöytä on valkoinen niin ajaa saman asian. Sitten tein niitä sukkanauhoja. Niitä tuli nyt niin monta versiota että laitan osan myyntiin (jos jotakuta kiinnostaa niin yv:llä voin niitä kaupitella ). Pistetäänpä teille näytille vähän mitä oon puuhaillut (koristekuvasta ei tarvitse tuijottaa jo nuukahtaneita ruusuja ) Onpa huonolaatuinen Se on puhelimella otettu ja muokattu joten ei nyt ihan priimaa.. Hups, vähän ehkä innostuin
  22. Eli periaatteessa mulle riittäisi tuo määrä kangasta mitä löysin. Tosin pelkkiin ruokapöytiin. Mutta mulla on niin paljon kaikkia muita koristeita että en tiedä tarviiko buffettiin yms kaitaliinoja laittaa Toki tietenkin tuo määrä riippuu siitä millaset pöydät on että tuleeko tuo Kylmä_Tuuli_Lokakuun ongelma että jalat tulee tielle. Mutta pidän siis peukkuja että tuo riittää, pitää sitten laskea kun saadaan se paikka varattua. Onneksi myyjä kertoi mistä oli kankaan hankkinut joten voin saada sitä tarvittaessa lisää.
  23. Paljonko pöydästä menee tilaa per henkilö? Laskeskelen tässä paljonko tarvitsen kaitaliinaa ja kun juhlapaikkaa ei vielä ole niin en pääse mittaamaan.. Mutta kun bongasin facebookin yhdeltä hääkirppikseltä sopivaa kaitaliinaa edullisesti niin nyt vaan pitäisi laskea että riittääkö Onko 60cm/hlö liian vähän? Entä 80cm/hlö?
  24. Mulla muuttui väriteema hyvin alussa jo kun tajusin että haluan aikuismaisemman väriskaalan. Ja sen jälkeen olen tehnyt samoin kuin Rouvaksi_2015 että kun alkoi hankkimaan kyseisiä värejä omaavia juttuja niin eipä sitä enää kannata myöhemmin vaihtaa Tosin ei ole ollut edes mielessäkään, mitä enemmän tekee ja suunnittelee ja hakee kuvia pinterestistä sitä enemmän on tullut varmuutta siitä että tämä on meidän juttu. Toki pidän muunkinlaisista teemoista, mutta kun pukukin on hankittu niin sekin sopii tavallaan tähän nykyiseen teemaan. Pelkkä värin vaihtaminen ei siis riittäisi vaan myös puvun vaihtaminen ja tuo puku on se mun unelmani <3 joten helppoa pysyä suunnitelmissa
  25. Mä tein pitopalveluiden kanssa niin että soitin sinne ensin. Jokainen sanoi että laita vielä mailia. Sitten ei enää puolestakaan kuulunut mitään, potentiaalisimmille laitoin pommituksena parin viikon välein uutta mailia. Lopputulos oli se että etsin ihan täysin toisen pitopalvelun jonka kanssa tähän mennessä on kaikki ok (myös hinta ja se mitä siihen kuuluu). Nyt vaan pitää saada juhlapaikka varattua että osaa tarkemmin suunnitella pitopalvelun kanssa asioita. Käytiin perjantaina kattomassa yhtä ravintolaa johon olisi kuulunut ihan kaikki. Tyylikäs paikka mutta hintahan oli aivan mieletön, oli alueen paras kokki joten buffetin hinta oli tuplaten mitä muissa ravintoloissa.. Joten jäi siihen. Myöskin ärsytti omistajan häähömpötysvastaisuus. Mukava mies muuten, mutta ei tainnut ymmärtää että tosiaan nyt suunnitellaan meidän tärkeintä päivää.. Myös se otti päähän, että kun kysyin onko mahdollista saada kaikki gluteenittomana (vieraista ei ole kuin osa keliaakikkoja, mutta olen huomannut miten vähän muut vieraat osaa ottaa ruokaa niin ettei "saastuta" myös gluteenittomia ruokia). Hän totesi että "miksi pakottaa 90% vieraista syömään pahaa vaan sen takia että pari ihmistä saa syödä turvallisesti". Ymmärrän pointin muuten, mutta hän ei ole tainnut syödä oikeasti gluteenittomia ruokia muita kuin valmispaketista. Esim. hääkakun voi tehdä perunajauhosta, jolloin se on samaa taikinaa mitä esim. kääretortut on. Ja onko hänen mielestään kääretorttutaikina nyt pahaa? En alkanut tappelemaan sen kanssa, totesin vain jossain vaiheessa että aikaisemmin juhliin on myös tehty gluteeniton kakku ja se on tehty perunajauhosta. Tämä vähän tuli yllätyksenä hänelle, mutta ei hän senkään jälkeen pyörtänyt sanojaan. Täytyy vielä sinne nuorisoseuralle pyörähtää joka on ollut ykkösvaihtoehto netin perusteella jo vähän aikaa. Siellä on onneksi vahtimestarina nainen, joten voi olla että kaikkiin mun kysymyksiin ei tule vastausta "ei sitä kannata" "ei sitä tarvi".