maddy

Jäsen
  • Viestit

    2
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän maddy kaikki viestit

  1. Meillä on sellainen tilanne että on asuntolaina ja miehellä vakityö. Minä opiskelen vielä ja opiskelen vielä pari vuotta häiden jälkeenkin. Mutta aina vaan parempi, tulee valmistumispaperit valmiiksi oikeella nimellä sitten. ;D Yhteistä elämää takana häihin mennessä 4,5 vuotta ja kihloihin mentiin maaliskuussa 2006 eli häät kihloista n. puolentoista vuoden päästä kun the päivä on 18. elokuuta 2007. Lapsia mä en halua tarkoituksella ennen häitä pistää alulle, kun mä haluan sitten perheen saman nimen alle. Mutta toki jos olisi vahinko käynyt tai vahinko vielä kävisi ennen häitä, suunnitelmia pitäisi vähän korjata.
  2. Eikös kaason pitäisi olla perinteisesti naimaton ja siten myöskin neitsyt? Viimeisillään raskaana oleva kaaso ei kyllä millään mene läpi sellaisesta. ;D Eipä silti, mun kaasonani on mun paras ystäväni, jonka kaasona itse olin viime kesänä, joten eipä sekään naimaton ole. Mitä varsinaiseen "ongelmaan" tulee, ehdottaisin ihan samaa kuin muutkin, että ap.kirjoittaja kysyisi ystävältään mielipidettä toiseen kaasoon. Missään nimessä raskaaksi tuleminen (vaikka olisikin ihan yrittämällä yritetty tulla raskaaksi) ei ole välinpitämättömyyttä toisen häitä kohtaan. Kyllä mulla ainakin aikanaan oli ihan muut jutut mielessä päällimmäisenä vuosi ennen ystäväni häitä kuin näiden häiden järjestely, vaikka tehtäväni kunnianosoituksena otinkin ja sen hyvin hoidin. Pieni epäilys mullakin on tosta kaason jaksamisesta, jos LA on ennen häitä. Mä olen antanut itseni ymmärtää, ettei noin pientä vauvaa voi mihinkään hoitoon jättää ja jos mulla itselläni olisi noin pieni vauva, en taatusti jaksaisikaan mitään. Tilanteet on toki erilaisia, mutta ihan jo keskustelemalla kaasosi kanssa (ilman mitään syyttelyä) moni asia voi ratketa.