Tiutautintti

Pikkuhiljaa kosinnan jälkeen ollaan aloiteltu suunnittelu. Meillä on vielä mukavasti aikaa, kun häät ovat elokuussa 2018 . Ehtii hyvällä omalla tunnolla moneen kertaan vaihtamaan pöytäliinojen värin

Jos joku kättelee, niin siten me kättelemme itse. Puolisoni molemmat vanhemmat, samoin kuin oma äitini ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen jo vuosia sitten, joten vaihtoehtojakaan ei juuri ole. Luultavasti mekin kuitenkin jätämme kättelyjonon kokonaan pois, sillä en usko, että se sopisi juhlan luonteeseen. Ja mitä tulee ylempänä käytyyn keskusteluun vanhemmista ja heidän uusista kumppaneistaan niin näin äitipuolena minusta ainakin on ihan päivänselvää, että puolisoni lasten häissä kättelemässä ovat lasten vanhemmat, emme me uudet puolisot. Riippuu kuitenkin varmasti paljon siitä, millaiset välit uusiin puolisoihin on. Jos he ovat olleet kuvioissa mukana vuosikaudet ja tuntuvat kuin toisilta vanhemmilta, niin sitten hekin ehkä haluaisivat olla onnittelujonossa mukana. Asiaahan voisi kysyä suoraan vanhempien uusilta puolisoilta itseltään .

^ Tätä olen pohtinut miettiessäni nimenvaihtoa. Varsinaisesti miehen sukunimen harvinaisuudella ei kuitenkaan ole merkitystä. Tyttönimeni on tuikitavallinen suomalainen sukunimi. Meitä on ties kuinka ja monta tuhatta. Olen kuitenkin hirmu kiintynyt omaan tyttönimeeni, se on ollut minun nimeni aina ja pidän siitä. Toisaalta minulle on myös tärkeää, että koko perheellä olisi ainakin jotakuinkin sama nimi. Tästä syystä olin jo aikaa ennen nykyistä sulhastani päättänyt ottaa yhdistelmänimen. Miehelläni on eteläpohjalainen, kaksiosainen (väliviiva välissä, tyyliin Laine-Virta) sukunimi. Heitä on Suomessa 40, eli nimi on huomattavasti tyttönimeäni harvinaisempi. Koska miehen sukunimi on jo valmiiksi kaksiosainen, en halua siihen liittää vielä omaanikin. Kolmiosainen sukunimi on minulle on vähän liikaa . Lähes sata varmasti päädyn siis ottamaan miehen harvinaisemman nimen. Tietääkseni nimenvaihdoksen jälkeen yhtään etunimi+sukunimi kaimaa ei ole.

Me asumme Uudellamaalla ja häät ovat noin 400 km päässä sulhasen kotipaikkakunnalla Etelä-Pohjanmaalla. Olisi hienoa kuulla, miten järjestelyt ovat onnistuneet teillä, jotka piditte häät muualla. Me matkustamme sulhasen kanssa aika paljon, joten pääsemme käymään hääpaikkakunnalla suhteellisen usein. Siitä huolimatta pääosa järjestelyistä on tehtävä täältä (=asuinpaikkakunnalta) käsin. Sommar: En tiedä mikä on kirkkovihkimisissä käytäntö, mutta ainakin siviilivihkimisessä edellisessä liitossa meillä riitti, kun esteidentutkintatodistuksen toimitti hääaamuna vihkijälle. Uskoisin, että paria päivää ennen toimitettu todistus on ihan hyvin ajoissa

Onpas meitä hääpäiväkaimoja jo monta .

Sulhasta ja kaasoja säästääkseni, puran omaa hääinnostustani tänne Dinosauruslandia

Meillä häät on myöskin elokuussa 2018. Tällä hetkellä mies on 37 ja työelämässä. Minä olen 29 ja osa-aikatöissä, sekä opiskelen. Ensi vuoden aikana olisi tarkoitus saada maisterin paperit ulos yliopistolta. Olemme seurustelleet reilut kaksi vuotta, josta 1,5 on asuttu yhdessä, tällä hetkellä työsuhdeasunnossa. Minulla ei ole lapsia, miehelläni sen sijaan on edellisestä liitosta kolme teiniä. Olemme molemmat niin sanotusti toisella kierroksella.

18.8.18 on sulhasen mielestä riitävän helppo muistaa . Mitään varsinaisia kriteerejä päivämäärän valinnalle ei ollut, ensi vuosi tulee kuitenkin minun opintojeni vuoksi liian nopeasti, joten päädyimme vuoteen 2018. Kun kyseinen päivämäärä oli sulhasen mielestä hauska ja kiva, niin se valittiin .

Vähän sekä-että. Viime kesästä saakka tuo oli jo unonnut, että vielä hän kosii, joten siinä mielessä kosinta oli jokseenkin odotettavissa. Muutoin ajankohta ja sitä myöten itse kosinta tulivat täytenä yllätyksenä .

Kiitos Gyda . Toivottavasti teillä muillakin odotus päättyisi piakkoin. Se tuntuu tuo sitoutuminen esimerkiksi avioliiton kautta olevan miehille monesti vähän sellainen mörkö , vaikka tosiaan eihän se nyt muuta asioita mihinkään muuhun suuntaan, kuin parempaan. Ei se elämä siihen avioitumiseen pääty kuitenkaan

Tulin kotiin kahden ehdottomasti lempibändini keikalta reippaasti puolen yön jälkeen. Ajattelin miehen jo olevan nukkumassa, mutta hän oli omien sanojensa mukaan valvonut että pääsen turvallisesti kotiin . Juttelimme niitä näitä vielä hetken, ennen kuin aloimme valmistautua nukkumaan. Vetäessäni peittoa päälleni mies kysyi kuin ohi mennen, että pitäisikö meidän mennä naimisiin? En ajatellut asiaa yhtään sen enempää vaan vastasin tyynyjen ja peiton lomasta että varmaan joskus kyllä. Vastaukseni aikana mies kaivoi esille sormuksen ja pyysi minua vaimokseen. Vasta nyt tajusin miehen olevan oikeasti tosissaan. Itkuhan siinä pääsi, kun sopersin myöntävää vastausta. Pitkän halimisen ja rakkauden tunnustuksien jälkeen rupesimme vihdoin ja viimein nukkumaan. Tosin minä kyllä olin niin täpinöissäni, ettei siitä nukkumisesta meinannut tulla yhtään mitään

Minäkin! 18.8.18 tulee olemaan myös meidän päivämme . Meillä suunnitelut on vasta ihan alkutekijöissä, mutta eiköhän häät kasaan saada vajaassa kahdessa vuodessa. RedRabbit: Teille on tulossa aivan mahtava teema! Kerrothan meillekin, miten teeman yhteensovittaminen edistyy tässä viikkojen ja kuukausien aikana

nyt vähän hävettää (taas). Lueskelin tätä ketjua jo melkein kahden viikon ajan mutta virallisesti ehdin nyt sitten odotella vain viikonlopun yli. Mies kosi eilen myöhään illalla, kun tulin lempi bändini keikalta kotiin . Samalla sain selityksen siihen, miksei näin tapahtunut lokakuun loppuun mennessä. Sormukset eivät olleet ehtineet tulla, kun olivat tilausvalikoimaa ja toimituksen kanssa oli tullut ongelmia. Oi ja voi. Siirryn pyörimään muihinkin keskusteluihin. Tsemppiä teille! Kyllä ne miehet sitten lopulta kuitenkin onnistuvat yllättämään

Syksy tai talvi. Olen aivan ehdottomasti talvi-ihminen ja avioituminen lumihankien keskellä, kynttilän valossa kuulostaa ihanalta . Mieheni ei juuri innostu ajatuksesta talvihäistä ja koska lumentulokin on täällä Etelä-Suomessa vähän niin ja näin, niin päädymme lähes varmasti viettämään häitä alkusyksystä .

Tauriel: Kiitos, ihanaa kun on tällainen foorumi ja tällainen ketju . Samaa minä sanoin myös miehelleni. Että ei se nyt niin mene, että voi lupailla ihan mitä sattuu ja sitten jättää lupauksen pitämättä. Muutamaan otteeseen olen yrittänyt vaatia asianmukaista selitystä, mutta ainakin tähän saakka olen saanut vastaukseksi lähinnä vaivaantunutta muminaa ja hyminää. Myönnän kyllä, että tässä parin viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut paljon kaikenlaista, joten sinänsä ei olisi ihme jos kosinta ei ollut päällimmäisenä mielessä. Varsinaista keskustelua asiasta ei kuitenkaan ole saatu aikaan.

Iltaa, uusi odottelija ilmoittautuu joukkoon . Mistäs sitä aloittaisi... Olemme molemmat toisella kierroksella ja ehkäpä juuri siksi oma innostukseni hieman jopa hävettää . Ikää minulla on 29 ja miehelläni 37 vuotta. Tästä innostuksesta ja odottelusta taas saan kyllä (ainakin osittain) syyttää miestäni. Olemme seurustelleet nyt noin kaksi vuotta, josta hieman reilun vuoden olemme asuneet yhdessä. Alusta saakka olemme tienneet, että tässä ollaan loppuun asti. Me vain olemme loistava pari (ainakin omasta mielestämme ). Itse en ollut ehtinyt pohtia naimisiin menoa, enkä kosintaa sen enempää ennen kuin mies viime kesänä aloitti pienen uhittelun aiheella. Milloin missäkin välissä (etenkin pienessä hiprakassa) kuulin, kuinka me kyllä menemme vielä naimisiin ja kuinka hän aikoo kosia. Tässä yhteydessä tehtiin myös selväksi, että kosiminen on hänen hommansa, ei minun. Naureskelin mieheni uhoamiselle, sillä pidin sitä lähinnä vitsinä. Syyskuun alussa kiipesimme vaelluksen aikana Haltille, jossa se sitten sen teki. Ei kosinut, vaan ilmoitti kosivansa ennen seuraavan kuun loppua. Voitte varmaan arvata, miten hankalaa se odottelu oli. En millään meinannut pysyä naama peruslukemilla joka kerta, kun mielestäni olisi ollut hyvä hetki. Selailin sormuskuvia kaikista mahdollisista lehdistä ja toimiessani parhaan ystäväni kaasona mietin samalla, miten itse asiat tekisin ja mitä haluaisin häihimme ja mitä ehdottomasti en. Noh... Lokakuu tuli ja lokakuu meni. Ei kosinut. Voi sitä pettymyksen määrää . Tavallaan tuntui typerältä pettyä niin kovin, enhän ollut edes ehtinyt asiaa niin kovin ajatella ennen tuota ilmoitusta Haltin huipulla. Juttelimme asiasta mieheni kanssa ja kerroin, että minusta tuntui pahalta ja miksi minusta tuntui pahalta. Mies ilmoitti tuolloin, että kosinta on kuitenkin tulossa "lähiaikoina". Sitä odotellessa... Tsemppiä teille muille odottelijoille, on ne miehet välillä vähän hölmöjä, vaikka niin kovin rakkaita ovatkin

Siitä tiesin, kun emme olleet enää kumpikaan onnellisia tai tyytyväisiä elämäämme. Ei se päätös kuitenkaan yhdessä yössä syntynyt, vaan asiasta keskusteltiin ja sitä pohdittiin kumpikin tahoillaan lähes vuoden verran. Olimme olleet yhdessä lähes 7 vuotta ja naimisissakin jo hetken aikaa sillä hetkellä, kun eropaperit laitettiin eteenpäin. Päätös ei ollut helppo, mutta näin jälkikäteen katsottuna välttämätön se oli. Olimme jo pitkän aikaa eläneet kuten kämppikset tai sisarukset. Emme olleet onnellisia ja pitkien keskustelujen tuloksena totesimme, että haluamme elämältä kovin eri asioita.

Äkkiseltään laskettuna olen ollut vieraana häissä neljä kertaa, joista kaksissa olen ollut kaasona

Itse olen häiden aikaan 30-vuotias, sulhanen 38 vee. Olemme molemmat niin sanotusti toisella kierroksella .

Me tapasimme netissä reilut kaksi vuotta sitten. Juttu luisti heti alkumetreiltä lähtien. Viestittelimme noin kuukauden ajan, koska samalle syksylle ajoittuneen ulkomaan matkani vuoksi emme voineet tavata livenä aikaisemmin. Taisin ihastua jo ennen kuin olimme edes oikeasti nähneet . Tapaamisesta saakka olemme olleet umpirakastuneita (ja ällöjä, kuulemma ).