Jump to content
Naimisiin.info

SoontobeMrs

Jäsen
  • Viestit

    8
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Profile Information

  • Gender
    Female
  • Paikkakunta
    Helsinki

SoontobeMrs's Achievements

Untuvikko

Untuvikko (1/5)

  1. Meillä oli häät kuukausi sitten WB:ssä, ja päivä oli todella ihana. Alla muutamia huomioita, sekä puolesta että vastaan. + Ruoka oli todella hyvää ja se oli laitettu esille todella kauniisti. Myös erikoisruokavaliolliset henkilöt otettiin huomioon erinomaisesti. - Selena vastasi sähköposteihin todella huonosti. Pahimmillaan sain laittaa kolme sähköpostia, jossa kysyin samaa asiaa, ja lopulta vastasi vain yhteen kolmesta kysytystä asiasta. - WB:ssä ainoastaan 3 lastenistuinta, me olisimme kaivanneet muutaman lisää. - Poistuminen. Argh. Odotimme takseja yli tunnin. Kesäviikonloppuisin on Vantaallakin paljon tapahtumia, juhlia yms, joten en tiedä onko usein samanlainen tilanne, mutta meillä alkoi ainakin loppua kärsivällisyys takseja odotellessa. Tästä syystä olimme juhlapaikalla vielä klo. 1.00. jälkeenkin, mutta onneksi WB ei laskuttanut tästä "ylimenevästä" ajasta ekstraa (+). - Pöytäkarttaamme oli merkitty hääparin pöydän ympärille kaksi pöytää, jotka eivät olleet paikallaan kun kävimme häiden aattona juhlapaikalla. Sanoimme tästä paikallaolevalle henkilökunnan jäsenelle, joka sanoi että ei ongelmaa, laitetaan. Selena soitti meille perään, ja paasasi meille siitä, että istumajärjestys piti ilmottaa 7 päivää ennen juhlia. Pahoittelin, ja sanoin että meidän alustavassa suunnitelmassa pöydät oli merkitty kuvaan, joten ajattelimme että niin ne tulevat olemaan juhlassakin, kun olimme vahvistaneet istumajärjestyksen. Selena vastasi, että ne ovat haamupöytiä. Haamupöytiä! Mitä ihmettä??! En todellakaan olisi ymmärtänyt, että ne ovat haamupöytiä eivätkä oikeasti kuulu pohjakuvaan. Olivat merkattu täysin samallalailla kuin muutkin pöydät. Noh, lähinnä siis pointtina vaan että olkaa tarkkoja pohjakuvan ja pöytien asettelun kanssa, että olette samalla aaltopituudella WB:n kanssa ennen juhlia. + Puitteet; tila oli äärimmäisen kaunis yksinkertaisilla koristeilla ja aurinko paistoi ihanasti ikkunoista. Koska oli lämmin kesäpäivä, oli kaikki ovet auki, minkä ansiosta ilma liikkui eikä ollut tukahduttavan kuuma. Plussaa myös siitä, että ikkunoiden eteen sai vedettyä esim. ruokailun ajaksi pimennysverhot, koska reunimmaisiin pöytiin paistoi välillä suoraan aurinko. Verho siis helpotti huomattavasti sen aikaa, kunnes aurinko siirtyi sivumpaan. - Emme saaneet laskua kuin kuukausi juhlan jälkeen, kun ymmärsimme itse sen perään kysellä. + Saimme olla rauhassa iltaan asti takapihalla, ei kuulunut huuteluja ympärillä olevista kerrostaloista, kuten joku muu oli häissään saanut. Olimme toki rauhallisesti, mutta kyllä meilläkin bändi soitti sisällä ja ovet olivat auki. Ilmeisesti siis ihan tapauskohtaista. + Henkilökunta oli todella ammattitaitoista ja hoiti päivän ihanasti. Laittoivat ruoat ja buffetpöydän koristeet esille juuri miten oli pyydetty ja mikään ei päässyt loppumaan (sen vuoksi että ei olisi muistettu/ehditty täydentää tarjolle). - Omat tuomamme kukka-astiat piti viedä juhlapaikalle edellisinä iltana veteen laitettuina (!). Oli melkoisen haastavaa kuljettaa viinipulloja ja pienempiä Happy Joe -pulloja täytettyinä vedellä autolla juhlapaikalle. WB perusteli tätä sillä että heillä menee liikaa aikaa, jos joutuvat itse täyttämään pullot. Melko ihmeellistä minusta, mutta nojoo, saimme nämä toimitettua ilman läikkymisiä. - Ehkäpä isoin miinus siitä, että kakun muotoon ei saanut vaikuttaa. Tulee monena erillisenä kakkuna, mikä harmitti minua alkuun to-del-la paljon, koska olin haaveillut upeasta ja näyttävästä kerrostetusta hääkakusta Amerikka-tyyliin. Kakku (kakut) olivat kuitenkin todella maukkaita lopulta, joten tämänkin yli pääsin ison alkuharmituksen jälkeen - Meillä oli 100 vierasta 8 hengen neliönmallisissa pöydissä, joten buffetpöydän luo kulkeminen merenneitomallisen hääpukuni kanssa oli välillä hieman haasteellista. Välit ovat melko ahtaita, mutta pärjää kyllä. Kannattaa kuitenkin huomioida esim. lastenrattaat tai lapset (joutuu useammin ehkä nousemaan ja kulkemaan vessaan tai imettämään vauvaa tms), tai esim. pyörätuolilla kulkevat, että sijoittaa heidät istumaan ikkunan viereisiin pöytiin. - Kysyimme paljon ennen juhlaa, että voimmeko tulla koristelemaan jo pe-iltana, mutta ei onnistunut koska WB:ssä oli toinen juhla. Sitten Selena laittoi tekstarin torstaina ennen häitä, että tuotteko kukka-astiat jo huomenna pe, ja sanoimme että toki voimme tuoda. Kun veimme astiat, oli meidän astiakattaukset ja pöytäjärjestykset tosiaan jo laitettu, ja kun kysyimme asiasta, niin henkilökuntaan kuuluva henkilö vastasi meille että ei siellä ole pe juhlia. Olisimme siis hyvin voineet viedä kaikki koristeet ja jopa koristellakin perjantaina. Olisi ollut mukavaa, jos WB olisi tämän ilmoittanut meille, kun perjantain juhla oli peruuntunut. + Kukat - Otimme kukat Selenan kautta, ja ne olivat todella ihania ja eivät olleet ökykalliita. Kimppuni tehtiin valkoisista ja vaaleanpunaisista pioneista ja kaikki ihastelivat sitä pitkin päivää. Selena oli laittanut kimpun varteen valkoista pitsiä ja helmiä - oli ihana huomata nämä, vaikka emme olleet tällaisia ymmärtäneet edes kimppuun pyytää. Siinäpä tuli muutamia pointteja! Toivottavasti näistä on apua jollekulle, jonka häät ovat vasta tuloillaan. Kaikenkaikkiaan kuitenkin meille jäi WB:stä todella ihana fiilis, vaikka nyt kun listaa niin huomaa että niitä "epäkohtiakin" oli muutama. Päivä oli kuitenkin meille täydellinen ja siitä jäi aivan uskomattoman ihania muistoja tuleville vuosille <3 Suosittelisin kyllä WB:tä juhlapaikaksi niille, ketkä arvostavat hyvää ruokaa ja klassisen kaunista ja tyylikästä juhlatilaa.
  2. Osaako kukaan Wanhassa Bäckbyssä juhlineista kertoa hintoja, jos on tilannut kukkia Selenan kautta? Ovatko yleisesti mitä hintatasoa (edullisempia/kalliimpia kuin muualta tilattaessa)? Toki täytyy ottaa huomioon se, että Selenalta tilattaessa ei tarvitsisi erikseen käydä kukkakaupall aamulla hakemassa kukkia ja laittamassa niitä esille juhlapaikalle.. Kuullostaisi ihan fiksulta tilata myös kukat paikan päältä, jos eivät ole todella kalliita Hankimme varmaan perinteiset; morsion kimppu, sulhasen ja bestmanin vieheet, kaasojen pikkukukat, pöytäkukiksi jotkut simppelit ja buffetpöytään ehkä vähän näyttävämpi kimppu/kimput.
  3. SoontobeMrs

    Häät 2016

    Meillä ehdoton kattoraja kokonaisbudjetille on 15 000€. Uskon, että todellisuudessa päästään jonnekin 10 000€ ja tuon rajan väliin. Meilläkin vieraita tulossa yli 100 henkeä joten siinä saa pikaisesti kyllä hinnan nousemaan jo henkilömäärästä johtuen.. Mutta sillä periaatteella mennään, että kerran ku häitä juhlitaan niin ei haluta katua mitään! mutta toki yritämme vastapainoksi joustaa meille henkkoht vähemmän merkityksellisistä asioista häissämme, kuten esimerkiksi hääautosta.
  4. Me olemme mietitty samaa että miten olisi parasta järjestää nuo jatkokuviot. Varsinkin kun tosiaan juhlat bäckbyssä loppuvat "jo" 1.00 niin uskoisin ainakin meidän juhlista löytyvän porukkaa ketkä vielä jatkoille olisivat lähdössä. Mietittiin, että Tikkurilassahan on Vantaan hotellin yökerho jos ei niin tarkkaa ole minkälaista jatkopaikkaa halajaa. Se voisi ainakin olla vaihtoehto kun on niin lähelläkin. Itse suuntaamme siinä vaiheessa jo luultavasti hääyötä viettelemään tai mistäs sitä tietää jos tanssijalka vielä vipattaa niin saattaapi olla että lähdemme jengin jatkoksi, who knows!
  5. SoontobeMrs

    Häät 2016

    Nannukka, missä kaupungissa teillä on juhlat kun olette saaneet jo kirkonkin varaukseen? Meillä juhlitaan Helsingissä, ja ymmärtääkseni täällä kirkkojen varaus käynnistyy vasta toukokuussa?
  6. Minulla ei valitettavasti ole tietoa tästä :/ Ainakin paikalla oli melko paljon porukkaa, mutta en osaa sanoa kuinka suuri osa heistä tekivät alustavaa varausta.
  7. Meillä varattuna nyt Wanha Bäckby kesälle 2016!! Huh jännitti niin paljon että saadaanko varausta haluamallemme päivälle mutta onneksi onnistui! ))))
  8. SoontobeMrs

    Häät 2016

    Heipä hei kaikille! Täällä myös kesän 2016 morsian, hääpäivä 2.7.! Järjestelyjä jo aloiteltu jollain tasolla, vihkisormus on teetetty (miten sitä malttaa laatikossa säilyttää piilossa??!), kirkko päätetty, juhlapaikasta alustavaa ajatusta, floristi buukattu siskon ystävästä, mekkoja ja muita ihanuuksia selailtu Pinterestistä ihaillen! Katsotaan miten tämä suunnittelun luonne muuttuu hääpäivän lähestyessa ja mahdollisesti häästressin kasvaessa... Tällä hetkellä alustava vieraslista 110 henkeä, mikä aiheuttanut jo ensimmäiset stressin merkit....
×
×
  • Create New...