skumppa

Jäsen
  • Viestit

    5
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän skumppa kaikki viestit

  1. Viime kesänä ystävän polttareissa satoi, mutta se ei haitannut koska meillä oli varasuunnitelma ulkona olemiselle. Toki jouduttiin olemaan ulkonakin esim. siirtyessä paikasta toiseen, mutta onneksi oli sateenvarjot kaikilla. Polttarisankari sanoi myöhemmin, ettei edes huomannut sadetta kun hänellä oli niin hauskaa
  2. Mulla oli kolme kaasoa, kun en osannut valita parhaista ystävistäni... Se toimi yllättävän hyvin. Kellekään ei tullut liikaa tehtävää, mutta kaikkien apu oli tarpeen varsinkin itse hääjuhlassa. Kuitenkin kaasot pääsivät juhlimaan muiden mukana eikä heidän paljoakaan tarvinnut huolehtia minusta/ohjelmasta.
  3. Maksoimme juhlat itse (n. 7500€), mutta hulppean häämatkan saimme häälahjaksi molempien vanhemmilta.
  4. Me harkitsimme hetken aikaa kumman nimen ottaisimme, mutta päädyimme aika pian miehen nimeen, koska se on kauniimpi. Jos minun sukunimeni olisi ollut kaunis ja/tai harvinainen, olisimme valinneet sen. Yhteinen nimi oli kuitenkin saatava. 8-)