Igeli

Aktiivijäsen
  • Content count

    37
  • Joined

  • Last visited

About Igeli

  • Rank
    Juniori

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Sen verran kokemusta on, että koot eivät ole aivan tarkkoja, mutta eivätpä ne toki ole missään muuallakaan... Titaanin kohdalla tarkkuusongelma on vaan siinä mielessä ikävämpi, että sormuksen kokoa ei saa muutettua kovinkaan helposti. Itse olen kerran tuolta yhden titaanisormuksen materiaaliksi koruihin tilannut ja ei sen laadussa koon heittämistä lukuunottamatta mitään vikaa ollut, materiaalikin on ihan sitä mitä pitääkin, sävy mielestäni sievä. Vähän viimeistelemättömän oloisia toki ovat nuo sormukset ihan tuollaisenaan, esim. jo ihan huomaamattomatkin viisteet tekisivät sormuksesta hiukan tehdymmän näköisen. Hyvin pienellä vaivalla siis vaikkapa lähin kultaseppä voisi nuo käsin viimeistellä, jolloin olisivat jo paljon vähemmän teollisen oloiset.
  2. Lasku, maistraatilta, herttaista miten onnellisena sitä voikin laskua tuijottaa.
  3. Me päädyttiin siihen, ettei istumajärjestystä ollut. Ennen ruokailua esittelimme itse vieraamme toisillensa ja ilmoitimme että istumajärjestystä ei ole, joten esittelyn perusteella ovat nyt sitten itse vastuussa mieluisan vierustoverin löytämisestä. Esittelyssä toimme tosiaan esiin juuri näitä mahdollisia yhteisen kiinnostuksen kohteita jne. Homma toimi mainiosti ja sai paljon kiitosta sekä paikanpäällä että jälkikäteen. Erikoisruokavaliotkin löytivät oikeaan osoitteeseen ilman sen kummempaa ihmettelyä.
  4. Meillä joukkoa lapsia, 6-12 vuotiaita, viihdyttää iso kasa legoja ja jokaiselle jaettu kertakäyttökamera. Uskoisin, että vaikka lasten ottamista kuvista ei onnistuisi kuin ihan muutama, ovat ne silti hintansa arvoisia.
  5. Itse tekemällä materiaalien hinta jää hyvinkin todennäköisesti alle tuon viiden euron. Taisi olla kuusi euroa kun aikanaan yhteen näytelmään kävin sellaisen ihan teettämässä, eli pyysin kaupan tätiä ompelemaan sen valmiiksi asti valitsemastani pitsistä ja koristeesta.
  6. No olet sinä sitten hiukka pidempi juu. Sinne kuule varmaan kannattaa soittaa/ottaa muuten yhteyttä ja kysyä ihan tuota asiaa. Palvelu on loistavaa. Ja saahan sen korsetin toki kokeiltavaksi ja lähettää sitten takaisin jos ei istu.
  7. Kaikkien tässä ketjussa esitettyjen syiden lisäksi omasta mielestäni ajatus siitä, että olisin jotenkin ostettavissa, kauppatavaraa, vaihdettavissa rahaan... hyi yäk ei kiitos. Tuskin meistä kumpaakaan kyllä ryöstetäänkään, joten onneksi asiaa ei tarvitse omalta kohdaltaan murehtia. sannael, tuossa edellisellä sivulla oli hyvä idea siitä, että miekkaan voi laittaa rahaa tai elämänohjeen, kyllä sen siis saa toteutettua ihan fiksustikkin.
  8. Kuinkas pitkä olet? Siitä se varmaan eniten riippuu. 160 senttisellä korsetti peittää kyllä jenkkakahvat täysin, ei ole sitä ongelmaa. Tuo nyöritys on Scarletissa kyllä oletuksena väärin, että se kannattaa korjata jo sovittaessa noiden bellemodesten sivujen ohjeen mukaiseksi.
  9. Lappeenrannan maistraatilla on neljä vihkijää, joista ainakin kolme on vihkinyt myös virka-ajan ulkopuolella. Yhteystiedot saat maistraatista ja sitten vain soittelet vihkijöille itselleen ja kyselet sopiiko haluamasi ajankohta ja paikka heille.
  10. Kumpikaan meistä ei usko valtion kirkon oppeihin, joten olisi jotenkin kovin kummallista mennä siunauttamaan liittonsa jonkin sellaisen nimeen, mitä ei itse tunnusta. Kirkkohäistä en ole kyllä koskaan erityisesti myöskään haaveillut, siviilivihkimisellä saimme kaavasta ihan oikeasti itsemme näköisen, siinä on sanottu se mitä todella tahdommekin hääpäivänämme kuulla. Vihkijä tulee juhlapaikalle, joten puitteetkin on nätit. Mitään en koe siviilivihkimisellä menettäväni, päinvastoin. Niin ja sanottakoon vielä, että meistä henkilökohtaisesti juuri kirkkovihkiminen olisi tuntunut väärärltä ja jotenkin "pelleilyltä" kun emme kerran tuon kirkon oppeihin usko ja kaikki sen myös tietävät. Näin siis siviilivihkiminen tuntuu meistä siltä oikealta tavalta.
  11. Jos meille olisi tullut kirkollinen siunaus, niin olisin ehdottomasti halunnut miespapin. Naispappeus on minulle uskon- ei tasa-arvon asia ja tulkitsen raamattua siten, että papin tulee olla mies. Puolisolleni asia olisi ollut ihan sama. Meille tulee kuitenkin siviilivihkiminen ilman kirkollista siunausta, joten vihkijämme sukupuolella ei meille ollut mitään väliä, ensimmäiseen soittooni vastasi nainen ja hän meidät vihkii, oikein mukavalta ihmiseltä vaikuttaakin.
  12. Olen ollut polttareissa, vaikken saanut kutsua häihin. Minusta oli aivan ihana, että sain osallistua morsiammen juhlaan tulemalla polttareihin, vaikka pienien häiden kutsulistalle en mahtunutkaan. Kaaso hoiti silloin kaikki järjestelyt, joten osallistuin vain rahallisesti, olisikohan ollut 20 euroa. Nyt omien polttareideni kohdalla on mitä ilmeisimmin niin, ettei yksikään polttariseurueesta ole häihimme kutsuttujen joukossa. Tämä poikkeustilanne syntyi siten, että minulla ei ole kaasoa. Kun sitten kerroin kavereilleni häistä tuossa viikko sitten, niin kysyivät polttareista. Vastasin ettei sellaisia ole tulossa, mutta toki lähden mielelläni vaikka isommalla porukalla baarissa käymään jos vain heille sopii. Ilmoittivat että ei käy, he haluavat järjestää minulle polttarit ellen itse sitä vastusta. Enpä osannut vastustaa, joten tässä sitä sitten mietitään mitä tulossa on. ;D En usko, että suunnittelu keltään vie aikaa tai vaivaa, rahallinen puolikin jäänee automaattisesti hyvin pieneksi ja kun aloite tosiaan tuli tuolta harrastuksen yhdistämältä kaveriporukalta itseltään, niin en näe mitään ongelmaa siinä etteivät polttareiden osallistujat tule häihin. Jos voisin loukkaantua siitä, että minut on kutsuttu vain polttareihin, muttei häihin, niin voiko Selma-täti loukkaantua siitä että saa kutsun vain häihin, muttei polttareihin? Siis jos ne kuuluvat samaan pakettiin aina ja aukottomasti.
  13. Olisin kiitollinen mielipiteistä meidän häidemme ja niiden istumäjärjestyksen suhteen, siis lähinnä sen, että laittaakko vaiko eikö laittaa. Meillä ruokailu on pöytiin tarjoilu ja paikkoja on tasan yhtä monta kuin on vieraitakin, yhtään ylimääräistä tuolia ei tilaan mahdu. Eli 30 hengen joukko syö samassa huoneessa kahdessa pitkässä pöydässä. Vieraista vain aniharvat tuntevat muita kuin puolisonsa, joten ennestään tuntemattoman viereen päätyvät lähes kaikki, oli istumajärjestystä tai ei. Vihkiminen on samassa tilassa, joten ruokailuun koko joukko siirtyy yhtä aikaa, noita hajapaikkoja ei siis kannata pelätä, vaan uskoisin kaikkien pääsevän oman puolisonsa viereen. Toisaalta vieraat istuvat koko ruokailun ajan niillä paikoilla jotka alussa valitsevat, jos istumajärjestystä ei siis ole. Kannattaako tässä tilanteessa laatia istumajärjestys? Jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei?
  14. Ihan äkkiseltään en keksi mitään tapaa, millä sormusta voisi pienentää edes hieman, niin että aikaa menee alle minuutti. Jos vaikka ihan vain puristetaan sormusta pienemmäksi, mikä on toki nopein ja halvin tapa, niin silloinkin sormukseen jää jäljet, jotaka on kiilloitettava pois ja sormus sen jälkeen pestävä. Aikaa menee enemmän kuin minuutti. Sormuksia ei kuitenkaan voi ihan loputtomiin puristaa kasaan, ainakaan hehkuttamatta niitä välillä, joten pienennys on todennäköisesti tehtävä ottamalla sormuksesta pala pois ja juottamalla se sitten takaisin kokoon. Sahaus, juottaminen, sormuksen pyöristäminen, juotoksen viimeistely, kiillotus ja sormuksen puhdistaminen vie aikaa. 20-30 euroa ei siis ole ihan posketon hinta, jos nyt ei kovin edullinenkaan.
  15. Kertakäyttöisiäkin lautasia on aika monenlaisia, jos sattuisi löytymään oikein kivasti häiden muihin väreihin sopivat ja muutenkin nätit versiot, niin mikseivät voisi näyttää ihan hyviltäkin. (Kertakäyttölautasesta tulee muuten napakampi kun niitä pistää kaksi aina päällekkäin) Niin ja kertakäyttöinen lautanenhan tarjoaa muitakin mahdollisuuksia, vieraan nimen voi kirjoittaa lautasen reunaan, tai niiden reunoihin vaikka aforismeja jotka olisi normaalisti hääkarkeissa tai jotain muuta, yllättävää, omaperäistä. Hyvällä idealla kertakäyttöastiat voivat näyttää siltä että ne on valittu ihan tarkoituksella, ei sillä että muita vaihtoehtoja ei ollut. (Sinänsä jännä idea siis, vaikka muuten koitankin karttaa kaikkea kertakäyttöistä)