Mindie

Meillä oli vihkiminen juhlapaikalla ulkona. Musiikki tuli ihan tavallisesta mankasta, joka oli pitkän jatkojohdon turvin raahattu niin lähelle väkeä kuin mahdollista (jos patterit olisivat toimineet, olisi ollut helpompaa). Meillä oli "tulomusiikkina" Moulin Rougesta tuttu "Your Song" ja poistumismusiikkina sitten James Brownin "I feel good" siten, että alkurääkäisyn ainakin piti alkaa suudelmasta (käytännössä ei mennyt ihan niin, olisi pitänyt etukäteen kokeilla). Vieraat tykkäsivät kovasti ja ainakin äitini sanoi, että ilmapiiri selvästi rentoutui heti, kun Brown lähti soimaan. Ainakin naurunhörähdys kuului. Näköjään on aika tavallista, että ei-kirkollisissa vihkimisissä halutaan musiikiltakin jotain muuta kuin perinteistä häämarssia...

Minä jotenkin kuvittelin, ettei mikään muutu, kun menee naimisiin. Samat ihmiset, sama parisuhde. Lisäksi olen aina ollut vähän "kapinallinen", joten vähän ärsyttää se, että piti mennä myöntymään perinteisiin - sukulaisteni silmissä olen vasta nyt "kunnon ihminen"... Mutta kuitenkin, on kuitenkin aika hienoa olla naimisissa. Pari viikkoa tässä nyt vasta on rouvuutta maisteltu tosin. Olo on kuin vastarakastuneella. Yhteenkuuluvuuden tunne on entisestäänkin lisääntynyt ja olo on, no, jotenkin seesteinen. Harmi vaan, että miehen piti lähteä takaisin kotimaahansa muutamaksi viikoksi, joten tämä häiden jälkeinen huuma menee ihan hukkaan! Toivottavasti jatkuu kuitenkin vielä pitkään. Myös hääjärjestelyistä pääseminen on plussaa, heti stressitaso laski huomattavasti. Piti vielä sanoa, että ulkoisesti mikään ei muuttunut. Kumpikaan meistä ei vaihtanut sukunimeä (olen ihan liian feministi vaihtamaan eikä mieskään halunnut omastaan luopua) eikä kumpikaan saanut uutta sormusta.

En minä ainakaan oleta, että häämme olisivat jollekin kesän kohokohta, siis muille kuin meille itsellemme. Vaikka itse olen aina ollut innoissani kaikista saamistani kutsuista. Tänäkin kesänä serkkuni häihin suuntasimme koko perhe (siis vanhempani ja sisarukseni) ihan iloisesti, vaikka aika kutsu tuli 2 viikkoa ennen juhlaa ja sisarukseni joutuivat sen takia järjestelemään työvuorojaan. Häissä vaan on yleensä kivaa. On sääli, jos joidenkin mielestä niihin raahautuminen on kauhea taakka. Sellaisia ihmisiä en tosiaan kyllä haluaisi häillämme vaivatakaan. Kyllä meillekin tuli kieltäytymisiä tyyliin "kesällä on niin paljon muutakin tekemistä viikonloppuisin". Kuten sanottua, en odota, että ihmisille häämme olisivat muuta kuin bileet, mutta voisi nyt sentään sitten vain sanoa, että valitettavasti emme pääse. Ehkä sitä on vähän herkkänä, en odottanut että häiden järjestely olisi näin tunteita nostattavaa... Meillä oli deadline kesäkuun vikana päivänä. Siihen mennessä yli 10 ihmistä oli vielä vastaamatta. Soittelin niitä sitten puolentoista viikon aikana läpi... Viimeinen ilmoittautuminen tuli, kun lähetin viestin, että huomenna lähtee tieto tulijoiden määrästä pitopalvelulle, enää ei odoteta. En olisi noin kauan odottanutkaan, jollei kyse olisi ollut minulle tärkeistä ihmisistä.

Ei minullakaan ole kaasoa. Ensin pyysin siskoani, joka on yksi läheisimmistä ihmisistä minulle. Hän kieltäytyi kohteliaasti vedoten työkiireisiin - ihan oikea syy, on ollut koko kesän melkein tauotta töissä. En keksinyt ketään muuta, jota kehtaisin vaivata, joten päätin olla ilman. Ja ihan hyvin on mennyt. Siskon kanssa käytiin hääpukukaupoilla ja hän saa auttaa minua myös hääpäivänä. Seremoniamestariksi pyysin yhtä kaveria, joka työkseen puhuu televisiossa. Olen ollut parissakin häissä, joissa ei ollut seremoniamestaria ollenkaan ja ihan hyvin meni niissäkin. Viinakset kanssani Tallinnasta haki yksi toinen kaveri. En ikipäivänä kehtaisi vaatia apua esim. askartelussa tai jossain varausjutuissa. En vaan kykene olettamaan, että häämme olisivat jollekin kolmannelle ihmiselle kovin tärkeät. Ja tosiaan haluan, että kaikki saavat rentoutua ja pitää hauskaa häissämme, ettei kenellekään tulisi liikaa hommia. Enempi olisin toivonut, että sulhanen olisi voinut olla mukana järkkäämässä. Nimittäin kun hän tulee maahan vasta 3 päivää ennen häitä niin eipä hänestä paljon ole ollut apua... Vaikka olisi kyllä kovasti halunnut auttaa, mutta näin nyt meni tämä juttu.

Minä olin pitkään sitä mieltä, että ei istumajärjestystä, antaa vieraiden itse valita mieluisa paikka. Mutta sitten olin kaverini häissä, joissa en juurikaan tuntenut ketään (muutamat olivat olleet joissakin samoissa bileissä vuosia sitten). Kaveri kertoi vasta viime tingassa päättäneensä tehdä istumajärjestyksen, ja onneksi tekikin. Ei tarvinnut miettiä, että kehtaanko nyt tunkea tuohon pöytään tmv. Ja kun samaan pöytään sattuneet olivat samanhenkisiä eivätkä hekään tunteneet ketään, juttu luisti melko hyvin. Päätin sitten, että meille tulee tod. näk. tuollainen pöytäkohtainen istumajärjestys. Varsinkin, kun häissämme melkein kaikki ovat eri yhteyksistä tuttuja, joten ei ole sellaista itsestäänselvää porukkaa. Ilman istumajärjestystä paikkojen valinnasta voisi tulla kaaos, vaikka vieraita tuleekin vain viitisen kymmentä.

Käsittämätöntä tosiaan. Meille ei onneksi ole (ainakaan vielä) tullut tuon tyyppisiä vastauksia. Ainoa vähän vastaava oli, että "tulee 2 - 3", mutta ymmärrän sen hyvin, koskapa kyse on vakavasta sairaudesta. Minä kyllä suivaantuisin tuollaisista "tullaan jos ei parempaakaan tekemistä keksitä" -vastauksista todella. Jos ei voi tulla niin sanoo sitten, mutta tuollainen muotoilu on äärimmäisen loukkaava. Varmaan sanoisin sellaisille tyypeille, että ei ole pakko tulla...

No onpa tosiaan tökeröä aloittajan ystävältä. Minä en ole kyllä tullut ajatelleeksikaan, että pitäisi jotenkin laittaa paikkakortteihin, mikä on henkilön suhde yhtään kehenkään. Omiin häihini on mahdollisesti tulossa yksi lesbopari (rekisteröidyssä parisuhteessa ovat), enkä näe miksi heitä pitäisi kohdella jotenkin eri tavalla kuin muita. Enkä kyllä käsitä sitäkään, miten joku voi vielä nykyaikana tuomita homouden.

Nostetaan... Eikö kenelläkään ole ehdotuksia? Olisin hirmu iloinen, jos voisin teettää hääkampauksen vakkarikampaajallani, mutta toimii piru vie Lohjalla, turhan pitkä on matka...

Hei, tietäisikö joku, mitä papereita tarkalleen tarvitaan, kun olemme menossa Suomessa naimisiin. Mies on Torontosta. Tiedän, että joku paperi pitää olla, joka todistaa, ettei hän ole naimisissa, mutta mistä sellaisen mahtaa saada? Eli täälläkin yksi suomalais-kanadalainen pari, meillä tosin on tavoitteena asua Suomessa - siinäpä vasta haastetta! Kanadaan olisi paljon helpompi saada luvat. Tämä ihan tuttujen kokemuksien perusteella opittua. Jos mies ei pääse Suomeen niin kai minun sitten pitää muuttaa Kanadaan, mitä kylläkään en erityisemmin halua (olen asunut Torontossa yhteensä noin vuoden).

Minulla ei varsinaisesti edes ole kaasoa. En yksinkertaisesti kehtaa odottaa oikein mitään! En kehtaa odottaa, että häämme olisivat kenellekään muulle mikään erityinen tapaus, vaikka meille tietysti tärkeä juhla. Siskoni on tavallaan kaasoni - hänellä vaan on niin paljon kaikkia omia juttuja, ettei pahemmin ehdi tehdä mitään. Hän oli makutuomarina pukua valitsemassa. Odotan myös, että hän auttaa minua pukeutumisessa hääpäivänä - ja vessakäynneissä! Ehkä myös voi vähän katsoa, että asiat sujuvat, esim. että booli ei lopu kesken. Koristeluun toivon myös apua, tosin siitäkin päävastuun kannamme tietysti me, hääpari, itse. Saattaahan olla, että lista vielä pitenee, kun juhla lähenee. (Nyt vielä reilut 3 kk aikaa.) Käytännössä olen saanut aika yksin hoitaa järjestelyitä, koska sulho asuu Atlantin toisella puolella.

Aika monen kirjoittajan kanssa samanlaisia kokemuksia... Siis sen verran oli kyllä puhuttu, että julkinen kosinta olisi minulle ollut kauhea kauhistus. Muutenkaan en pidä yltiöromantiikasta, joten en olisi edes halunnut mitään polvistumisia. Näistä asioista puhuimme ihan ns. ohimennen eikä mitenkään siten, että "sitten kun kosit niin tee se näin, älä näin". Esim. pomoani kosittiin julkisesti ja mainitsin siitä omalle miehelleni, että minusta tuollainen olisi hirveää. Kaipa sulhoni minut muutenkin niin hyvin tuntee, ettei olisi mitään julkista polvistumista ryhtynyt suunnittelemaankin, mutta parempi olla varma, lol. Minulle kosinta ei ollut mikään kynnyskysymys muuten, yhteinen sopimuskin olisi kelvannut.

Me olemme juuri päättäneet säästää vielä enemmän kuin alunperin, koska mieheni saattaa aloittaa opiskelun syksyllä, joten säästöt tulevat vielä tarpeeseen ihan jokapäiväisessä elämässä. Lisäsäästöjä: - ei bändiä eikä DJ:tä (kitaraa soittavaa pikkuveljeäni yritän nyt nakittaa heittämään pari biisiä ja mahdollisesti muillekin muusikkovieraille esitetään tällainen toive) - vieraslista karsitaan minimiin, tavoitteena max. 80 vierasta (aiemmin 100), ja jo aiemmin listalta on tiputettu mm. kaikki sellaiset sukulaiset, joiden kanssa en ole tekemisissä, mm. enoni, pari setää ja liuta serkkuja - ei toista sormusta minulle (eikä miehellekään ), en ole koruihmisiä muutenkaan Alunperinkin päätettyjä säästöjä: - miehen puku vuokrataan - oman pukuni ostin alennusmyynnistä (oli tosin silti noin 500 euroa), äitini kaveri tekee tarvittavat muutokset - en hanki mitään koruja tai alusvaatteita ja kengiksikin saavat kelvata jo olemassaolevat - kukat luonnosta tai itse kasvatettuja, ei hääkimppua (yksi kukka tod.näk) - hääpaikaksi seurantalo (tosin vuokra silti 370 euroa) - hääkakun tekee äitini (tämä tosin myös maun vuoksi) - ei hääautoa tmv., vihkiminen kun on paikan päällä - koristelut minimiin - viinakset Tallinnasta - valokuvauksen hoitaa työkaveri (ammattivalokuvaaja) kaverihintaan - häämatkaa emme joko tee ollenkaan tai sitten etsimme jonkun superhalvan äkkilähdön Emme halua säästää tarjoiluissa laadun tai määrän kustannuksella, meistä kun ne ovat olennaisia juhlien tekijöitä. Mutta kaikenkaikkiaan olemme molemmat sitä mieltä, että yhteen päivään ei kannata tuhlata koko omaisuutta.

Eipä totta puhuen ole tullut mieleenkään, että pitäisi kutsua muita kuin sellaisia työkavereita, joiden kanssa olen muutenkin läheinen. Minulla on kivat työkaverit, erityisesti muutaman kanssa tulen hyvin toimeen. Häihin lähtee kutsu kuitenkin vain sille, jonka kanssa puhun hyvin henkilökohtaisistakin asioista ja jota näen myös työn ulkopuolella. Ja toinen työkaveri tulee kuvaamaan, häntä tuskin kutsuisin vieraaksi vaikka kiva onkin ja jo opiskeluajoilta tuttu. Miehen työkavereita sitten kutsutaankin enemmän, koska he ovat hänen läheisimpiä ystäviään. En usko, että kukaan työkavereistani odottaa kutsua. Tämä vieraslistallakin oleva iloisesti yllättyi, kun kerroin, että kutsu on tulossa. Häihin kuitenkin tavataan kutsua lähinnä ne lähimmät, joten aika tökerönä pidän, jos pelkkä työkaveri kutsumattomuudesta hermostuu.

Fröken Strand osasikin hyvin sanoa sen, mitä itsekin hain takaa.

Kyllä minusta hääpuku ja kampaus näyttävät vähän hassuilta täysin meikittömän naaman kanssa, ellei sitten morsiolla satu olemaan täydellinen iho ja upeat värit omasta takaa. Toki jokainen saa itse päättää asiasta. Itselläni on akneiho ja tummat silmänaluset ja jo hääpuvun kokeileminen tuotti tuskaa siinä mielessä, että naama oli niin eri paria puvun kanssa. (Ja tukka tietysti myös.) Ja vaikka ei olisikaan huono iho, meikkaisin silti häihin. Arkena en ehkä meikkaisi, jos kehtaisin lähteä töihin ilman meikkivoidetta.