Suzy Moon

Ihan yleisenä kysymyksenä kaikille, tuleeko teillä häihin alkuruokien kattaus erikseen? Eli jos on noutopöytä, niin onko siellä alkuun vaan alkuruoat vai kaikki heti tarjolla? Mitkä asiat teillä vaikuttaa ratkaisuun kumminpäin toimitaan vai onko valinta itsestään selvä? Me sulhon kanssa kumpikin tahollaan piti ensin asiaa itsestään selvänä - kunnes kävi ilmi, että olimme asiasta eri mieltä.

Mies hoiti juhlapaikan varauksen ja hoitaa ainakin bändin ja ruoat eli pitopalvelun kanssa neuvottelut. Kutsut on enemmän mun heiniä, mutta mielipiteensä mies on sanonut sekä niiden ulkoasuun että sanavalintoihin. Mihinkään askarteluun se ei ryhdy, ja minäkin haluan sellaiset pitää minimissä. Vaatteensa kukin hoitaa kuntoon enimmäkseen itse. Aika vähän tässä mitään tekemistä edes on. Valokuvaajaa mies oli jo ajatellut, vaikka mä ajattelin, että ei me sellaista edes tarvita. Jotain se on myös puhunut hääyön viettämisestä poissa kotoa, en tiedä, jos ehkä jotain sellaistakin järjestelee. Ylimääräistä stressiä mies ei häistä halua, ja onkin todennut mm. että kiva saada koko juttu alta pois ennen juhannusta, että voi sitten kesää viettää rauhassa. Mies ei halua häähössötyksen pilaavan kesälomaa tai toisaalta työntekoon ja perheeseen keskittymistä nyt kun ei ole lomaa. Niinpä sitten koko ajan ja joka päivä en asiasta sen kanssa edes puhu. Sitä varten on onneksi kaverit. Kiva on aina välillä huomata jostain, mitä mies sanoo, että on ne häät sillä taas mielessä ollut. Arvelisin että se TEKEE yhtä paljon kuin minäkin, mutta haluaa puhua siitä hieman vähemmän.

Mulle tulee mieleen eräänlainen kompromissi... Entä jos ilmoitetaan, että juhlat on k-18 tietystä kellonlyömästä alkaen. Silloin voisi olla hyvä aika laittaa booli esille, ja lapsiperheet tietäisivät varautua kotiinlähtöön... Tämä ei tietenkään auta, jos ei vaan lainkaan halua paikalle niitä villeimpiä tenavia tai jos lapsia on tulossa niin paljon, että niiden ruokailut vie konkkaan.

Maddy 82 ei näytä kirjoittaneen vähään aikaan, eli tässä asiassa on varmaankin jotain ratkaisuja jo tehty. Mietin kuitenkin, kuinka selvää on, että ystävällä on paha olla, hän on yksin siellä ulkomailla ja pitäisi järjestellä toisen onnenpäivää eri maassa. Tämä paha olo ja yksinäisyys tuli esille mielestäni hyvin nopeasti ensimmäisessä viestissä, jo ennen kuin se siellä suoraan mainittiin. Mieleeni taas kerran tulee "ystävän laulu", mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän jne. mikä mielestäni on oikea irvikuva. Onko ystävyys sellaista, että kun toinen ei jaksa keskittyä siihen, mikä itsestä on kivaa, niin jätetään ystävä oman onnensa nojaan. Onko ystävyys sitä, että minun pitää saada, tai se ei ole ystävyyttä. En tarkoita, että Maddy82 niin ajattelisi, mutta mietin, onko tämä keskustelupaikka nyt sitten vaan sellainen että hääpäivän tiellä ei saa olla mikään. Jos parhaalla ystävällä on vakavia ongelmia ja vaikeuksia juuri ennen MUN häitäni, niin selvitköön yksin, kun mulla on kuitenkin mun häät mietittävänä. MUN yksi päivä on niin tärkeä, että paskat kaverin elämästä, vaikka se on kärsinyt jo usean kuukauden ajan. MUN hääpäivä on niin tärkeä, että paras kaveri ei ole enää kaveri, koska se ei pysty olemaan iloinen kaaso. Koska se on niin paskana, ettei pysty vetämään sitä roolia, jonka olen sille antanut. Surullista. Itse haluaisin auttaa tuota kaveria ensin. Sori vaan. Onko siellä miehen työpaikalla enemmänkin samassa tilanteessa olevia vaimoja? Olisiko kyseisessä kaupungissa tarjolla maahanmuuttajien kielikurssia? Mitä harrastusmahdollisuuksia ja muita kursseja löytyy? Löytyykö netin kautta muita ulkosuomalaisia, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia? Jollakin tapaa Maddy82n tilanne kuulosti heti vain niin samalta kuin minun, kun tulin juuri kotiin pojan ja miehen luo vajaan viikon reissulta. Mies kesti erossa olon ihan hyvin, mutta poika oli jälleennäkemisen riemun laskettua ensimmäisen päivän niin ärsyttävä, niin hankala ja niin suorastaan kusipäinen, että oksat pois. En voinut ensin tajuta miten 11-v fiksu ihminen käyttäytyy kuin nelivuotias pahimmillaan. Siis päällepukeminen oli vaikeaa ja sukat tuntuu pahalta ja ei halua tehdä sitä eikä tätä eikä tuota ja makaa sohvalla ja valittaa eikä eväänsä liikuta tehdäkseen mitään asian hyväksi ja lopulta kun päästään liikkeelle niin ei ole mikään hyvin ja pyörälenkki urputetaan minkä jaksetaan kotiovelta kotiovelle. Mies totesi aika nopeasti, että siinä sen näkee kun on taas äiti kotona, niin ei tarvi pojan olla mies ja näin se ikävä sitten purkautuu. Purkupäivästä päästiin niin taas oli kaikki hyvin. Lastaan ei voi hylätä, mutta kai sitten ystävälle voi tehdä niin, vaikka olisi sille kaikkein tärkein. Vaikka olisi se ainoa, jolle uskaltaa olla esittämättä että kaikki on hyvin ja hymyä vaan.

Minun mielestäni on jotenkin omituista, miten elokuvista opetetaan ihmisille, miten "pitää kosia". Kun tuollaista sitten yritetään toteuttaa käytännössä, kosinta tulee puun takaa, julkisella paikalla, ja kosittu itkee, koska ei ole vielä valmis ja sormus on ruma. Kosija on miettinyt tekoa viikkokausia, odottanut "sopivaa hetkeä", pelännyt, ettei ehkä osu oikeaan kokoon ja tyyliin sen sormuksen kanssa ja on sitten kuitenkin työntänyt siihen rinkulaan puolen kuun palkkansa. Kihlapari poistuu paikalta todellisia epätoivoisia tunteitaan pidätellen, mutta on onnistunut antamaan yleisölle hienon illuusion. Naiset eivät odota prinssiä valkealla ratsulla, mutta tässä kohdassa mielikuva polvistuvasta elokuvatähdestä puku päällä ja sormusrasia kädessä on vahva. Elämässä ja elokuvassa on yhteisiä piirteitä, mutta kumpikohan se pyrkii toista matkimaan? Hopeisen kihlasormuksen voi varmaan korvata jollakin morsianta miellyttävälllä, tai vaikka valkokultaisella kopiolla sitten, kun on varaa, esim. jonain kihlauksen vuosipäivänä. Se voi olla todella romanttista ja siinähän voi vaikka samalla uudistaa vihkivalat.

Ensinnäkin alkuperäiselle aloittajalle, onneksi olkoon, kun olet saanut ystäväsi takaisin! Älä luovuta ihan vähällä. JA sitten asiaan: Itse olen kaasona ensi vuonna pidettävissä häissä, ja pyyntö tuli joskus heinä-elokuussa -06. Eli melko hyvissä ajoin. Minulle kerrottiin heti aika hyvin siitä, mitä minulta odotetaan, ja se tuntuu hyvältä. Varsinkin kun odotukset oli tyyliin "osoittaa kiinnostusta tähän juhlaan ja liittoon haluamallaan tavalla" ja "lähtee shoppailemaan valkoista mekkoa". Lisäksi taisi olla mainittu ehdotuksena joitakin juttuja, joista morsian melko varmasti tiesi että haluaisin tehdä. Innostus hääjärjestelyihin on vaihdellut, sekä minulla että morsiamella. Meillä on molemmilla muutakin elämää, vieläpä aika paljon juuri näinä aikoina. Ja loppuviestistä mitään ei ole tarkoitettu henkilökohtaisesti kenellekään kirjoittajalle, en ole ymmärtänyt kenenkään kirjoituksia tästä aiheesta väärin, koska en ole niitä juuri lukenut, vaan seuraavat asiat tulivat minun mieleeni morsiamen ja kaason suhteesta: Huomioi, että kaaso ei voi tietää, mitä häneltä odotetaan, jos ei ole tosi tarkkaan kerrottu. Hän ei voi arvata sitäkään, mitä häneltä ei odoteta. Eli kerro suoraan ja täsmällisesti, mitä odotat. "Apua järjestelemisessä" voi olla liian epämääräistä. Huomioi, että kaasolla voi olla muutakin elämää. Kysy hänen kuulumisiaan säännöllisesti (ainakin kahdesti kuussa) ja jos vaikuttaa siltä, että hänellä ehkä on stressiä muista asioista, kysy haluaisiko hän että pyydät sillä hetkellä tehtäviin hääasioihin apua joltakulta toiselta. Älä kuulosta uhkaavalta tai siltä, että olet lemppaamassa häntä kunniatehtävästään. Lisäksi: anna kaasolle jonkinlainen aikataulu. 1)Ensi kesänä, kesä- heinäkuussa, käydään läpi morsiusliikkeet, sovitaan tarkemmin lähempänä. 2) Joskus vuoden vaihteessa voisi askarrella, katsotaan sitten mikä aika saadaan sopimaan molemmille. 3) Hääpäivä on x.x. Edellisenä päivänä tehdään nämä jutut ja hääpäivänä nämä jutut, joihin tarvitsen sinun apuasi. Kaaso ei ole henkilökohtainen palvelija tai maaorja. Kaaso ei myöskään ole marionetti, joka nostaa jalkaa narusta vetämällä, eikä mallinukke, joka puetaan morsiamen toiveen mukaisesti juhlien arvoa korostavaan tyylikkääseen, mutta kaason palveluaseman esille tuovaan asuun. Kaaso ei ole edes peili, johon morsian voi katsella juhlatouhuista iloitessaan ja josta aina näkyisi sama innostus kuin morsiamen silmistä. Minun mielestäni kaasoilu on kunniatehtävä juuri siksi, että siinä saa viettää aikaa kaverin kanssa hänen tärkeänä päivänään ja seurata tapahtumaa lähempää kuin kukaan muu.

Oujee, alan ymmärtää, miksi minun unelmapukujani ei löydy käytettyinä No, monet täällä esitellyistä puvuista on aivan kamalia, mutta silti joukosta löytyy muutama helmi, kuten tuo viimeisin, Serenen lisäys (vaikkakaan läpinäkyvyys ei ole se mun juttu) ja 1luckybriden minimekko. niissä on sitä jotain mun makuun... Mun inhokit on ne puvut, joiden valkoisessa korsetissa on siniset tai punaiset pystyraidat ja kukkakirjailut. Hyi. Aivan järkkyjä.

Miehen kaapista löytyy isoisän vanha frakki, joka istuu kuin valettu. Ja kun kyseinen mies+frakki yhdistelmä saa tässä naisessa aikaan baumchicawawau -reaktion, niin sillä mennään. Vissiin sitten iltahäät tulossa.

Hmmm. Tuohon kaipaisi vähän tarkempaa tietoa siitä, mistä on kyse. Eikö hän halua SUUNNITELLA leikkejä häihin, eli ei tiedä hyviä leikkejä eikä ole leikkimielinen vai Eikö hän halua VETÄÄ leikkejä hääpaikalla, eli pelkää esiintymistä ja luulee nolaavansa itsensä? vai Kokeeko hän olevansa täysTYÖLLISTETTY muissa suunnitteluissa ja askarteluissa tai ehkä jopa "omassa elämässään"? Ehkä voisit kuitenkin löytää jonkun, joka voisi auttaa. Mitenkäs bestman tai seremoniamestari? Sellainenkin ystävä, jolla ei ole varsinaista suurta roolia häissä, voisi innostua miettimään tai keräämään leikki-ideoita, joista voisitte yhdessä valita parhaat. Ja kun nyt jo olet täällä, niin hääleikkikeskusteluista löytyy varmasti ideoita. Ja häissä ei ole pakko olla leikkejä. Pääasiana voi olla myös hyvä ruoka ja juoma ja tanssi, ja ihmiset viihtyvät erinomaisesti. Yhdet parhaista häistä joissa olen ollut eivät sisältäneet yhtään leikkiä. Häävieraat kuvattiin juhlapaikalle tullessa, he saivat kirjoittaa terveiset vieraskirjaan ja jossain vaiheessa oli lupa pitää puheita tai vaihtoehtoisesti kirjoittaa terveiset tai elämänohjeet kirjeeseen, joka löytyi jokaisen penkin alta. Bänsi soitti ja ihmiset tanssivat, oli mukava tavata tuttuja, joita ei ollut aikoihin nähnyt.

"Juhlissamme tarjoillaan alkoholia, joten kutsu on aikuisille." Tällaisen avec-kutsun minä sain, eli sain viedä silloisen miesystävän, nykyisen avokin, mutta en lastani. Ei loukannut yhtään. Perustelukin on huomaavainen ja osoittaa välittämistä sekä aikuisten iloista että lasten hyvinvoinnista.

Viime kesänä kävin häissä joissa jaettiin hääkarkkien sijaan plektrat, joissa oli tarralla hääparin nimi ja hääpäivämäärä. Vieraissa oli paljon sulhon muusikkokavereita, joten lahjat tulivat varmaan ihan käyttöönkin. Jos häänamin tarkoitus on olla muisto jota ei edes syödä, mikä tahansa muisto ajaa varmasti asian. Joku haukkui morsiamen työn puolesta ilmaisia hammastahnanäytteitä, minusta ei mitään vikaa ja varmasti on sekä ruokailun että juhlien jälkeen tarpeen lopulta hampaat pestä. Sitä paitsi ilmainen asiakkaalle ei todellakaan tarkoita ilmaista konsulentille/myyjälle. (en tiedä mikä työ hammastahnajutussa oli kyseessä) Itse kun ajattelen tuntemiani ihmisiä, niin heissä on tyyppejä, joiden häissä voisi jakaa piparkakkumuotteja, pelikortteja, lankarullia, pullonavaajia, punakyniä, juustonappeja, kissan leluhiiriä tai vaikka pölykapseleita ja karvanoppia. Ja kaikille löytyy perustelut liikoja keksimättä. Tähän aiheeseen varmaan tulisi sulhoilta hienoja ideoita, sellaisiltakin, jotka muuten ovat häidensä suunnittelusta hieman ulkona. Häämuisto on pikkujuttu, jolla ei hienoja teemoja pilata, vaikka se olisi jotain aivan muuta. (Toisin kuin pinkki-vihreät servetit)

Me annettiin häälahjana yksityinen tanssikurssi, jolle pääsee max 10 hlö mukaan , maksaa vissiin 100,- kunhan vaan aika saadaan sovittua niin mennään porukalla sinne. Ilmeisesti täältä siis saa ainakin todella räätälöityjä juttuja, joten kannattaa kysyä. http://personal.inet.fi/yritys/letsdance/index.html