Maddy82

Suurkiitokset teille hyvistä vastauksista! Minulla on kyllä toinenkin hyvä ystävä, jonka olen tällä hetkellä nimittänyt häideni seremoniamestariksi. Kaasoni ei, yllätys yllätys, kovin hyvin tule tämän naisen kanssa toimeen. Toisen kaason pyytäminen on kuitenkin hyvä idea. Pelkään vaan, että siitä voi nousta aivan hirvittävä meteli. Sinänsä olen itsekin tähän tilanteeseen syyllinen, että olen aivan liian vietävissä ja herkkä tällaisissa asioissa. Eikö hääpäivä ole se yksi päivä elämässä, jolloin saakin ehkä olla edes vähän itsekäs...? En kuitenkaan ole vaatinut kaasoltani mitään muuta kuin että on tukenani tuolloin. Tuntuu siltä, että parasta olisi kun kaasoni löytäisi asuinpaikastaan kaverin, tai menisi puhumaan ammattiauttajalle. Jonkinasteinen masennus on varmaan kehittymässä, näin siis maallikon silmin katsottuna. Asiasta on kuitenkin hankala puhua, sillä olen jo niin tottunut vaan välttelemään asioita kaasoni kanssa - puhumisesta seuraisi todennäköisesti lisää raivoamista ja haukkuja. Eikä ole kiva kuulla tasaisin väliajoin omia huonoja puoliaan listattuna. :-/ Mutta silti, ennen ulkomaille muuttoaan ystäväni oli ihana, todellinen ystävä. Lojaali, hauska ja mielettömän hyvää seuraa. :'( On ikävä sitä aikaa. Mutta kiitos siis vielä, kyllä se siltä näyttää, että kissa täytyy nostaa tässä asiassa pöydälle... en halua pilata muuten niin ihanaa aikaa suremalla ja pelkäämällä. :-/

Hei! Ajattelin kirjoitella tänne asiallisten kommenttien ja viisaiden neuvojen toivossa. :'( Pyydän anteeksi jo etukäteen, tekstistä tulee varmasti pitkä, mutta kirjoittaminen on terapeuttista ja tekee hyvää. Taustatietoja sen verran, että kruunaamme rakkaan mieheni kanssa kahdeksan vuoden seurustelun avioliitoksi helmikuussa 2008. Ajankohta siis lähestyy hurjaa vauhtia! Ongelmanani on täysin muuttunut kaaso, surullista sanoa, entinen paras ystäväni. Olemme olleet ystäviä noin seitsemän vuoden ajan. Sen jälkeen, kun pyysin häntä kaason tehtävään vuosi sitten, on tapahtunut paljon. Hän muutti naapurimaahan miehensä työn takia, mutta käy kuitenkin hyvin usein Suomessa. Tätä naista on nykyään pelottava tavata. Saan niskaani kamalia huutomyrskyjä, joiden aikana kaasoni silmät kiiluvat ja sylki lentää. Minut haukutaan aivan lyttyyn, olen mitä milloinkin: itsekäs, inhottava, empatiakyvytön ja ilkeä. Ja tämä yleensä ensimmäisellä tapaamisella muutaman kuukauden eron jälkeen. Kun hän on ulkomailla, pidämme yhteyttä sähköpostitse ja Skypen kautta, ja kaikki on hyvin. En yksinkertaisesti pystyisi loukkaamaan häntä niin paljon, että ansaitsisin ryöpytyksen. Kasvotusten on helvetti irti. :'( Raivokohtausten lisäksi olen jatkuvasti haukkumisen kohteena. Pieniä piikkejä lentelee, liittyen kaikkeen vähemmän tärkeään lauluäänestäni edellisen päivän käytökseeni. Liikun hänen ympärillään kuin tulisilla hiilillä, varoen jokaista askeltani. Ja aina teen kuitenkin jotain väärin, ja saan kuulla siitä. :-[ Kun hän viimeksi lähti takaisin ulkomaille, olin helpottunut. Oli ihanaa olla rauhassa kiusaamiselta. Mutta tänään sain sähköpostia: melko pitkän sepustuksen, jossa eriteltiin huonoja puoliani ja itsekkyyttäni. Miksikö? Koska olin unohtanut lähettämästäni sähköpostiosoitteiden listasta yhden osoitteen. Nyt varmaan ajattelet, että miksi edes harkitsen tämän ihmisen pitämistä kaasonani. Yhden raivokohtauksensa jälkeen hän kuitenkin romahti itkemään, että ei oikeasti ole minulle vihainen. Hänellä ei ole mitään tekemistä ulkomailla – mies on töissä, nainen istuu kotona eikä oikein uskalla käydä edes ulkona. Hänellä ei ole paikallisia ystäviä, ei harrastuksia, ei mitään. Tätä painetta kuulemma sitten purkaa minuun, jolla on melko vilkaskin sosiaalinen elämä. Ja ystävyytemme oli niin vahva silloin joskus, etten vaan hentoisi jättää tätä naista pois häistäni. Mutta en jaksaisi pelätäkään. Mitä jos yksi raivokohtaus tulee polttareissani, tai vielä pahempaa, häissäni? Ja jos yhden sähköpostiosoitteen puuttuminen oikeuttaa kritisointiin, mitä tuleekaan tapahtumaan kuukausi ennen häitä, kun asiat alkavat oikeasti pakkautua niskaan? Minua kiusattiin joskus nuorempana, ja olo on tällä hetkellä aika sama kuin silloin. :-[ Haukkuja tulee, teki sitten mitä tahansa. Kertokaa rakkaat ihmiset, mitä voisin tehdä? Onko kukaan muu samanlaisessa tilanteessa? Pudotanko kaason pois häistä vai yritän ymmärtää ja jatkaa, vaikkakin saarnoja kuunnellen? Kiitos kun jaksoit lukea. :-/