Meil tulee ensimmäinen hääpäivä ystävänpäivänä ja olen lihonnut varmaan 3-5 kg. Liikunta on jääny, mässätään yhdessä ja katsotaan lähekkäin tv:tä Mies ei oo kyl valittanu. On vaan sanonu et näytän terveemmältä, (mut itteäni haittaa etten mahdu enää s-kokoisiin vaatteisiin ) oon nyt siis 66/178 ennen joku 62/178 ja ennen seurustelua 58/178

vaikkei joka hetki oltaiskaa kiinni toisissamme, niin ei tarvii ku kattoo sormusta niin muistaa että joku rakastaa minua hyvin paljon. monet kaverit joita ei ole nähnyt moneen vuoteen pitävät minua menevänä tyypinä, joka ei osaa asettua aloilleen. Muutamalla on suu loksahtanut auki kun olen kertonut, että olen naimisissa oleva nainen nykyään. minun ja appivanhempien välit ovat parantuneet entisestään. Nyt he tietävät, että heidän poikansa on tosissaan ja minä olen ykkönen hänelle. Samalla olen myös päässyt hänen lapsensa äidin varjosta pois. ajattelin, että naimisiin menon jälkeen kumpikaan ei jaksa enää panostaa suhteeseen. Yllätyin kuitenkin siitä, että osaan arvostaa ihan arkista yhteisoloa. En tarvitse kalliita illallisia todistamaan miehen rakkautta. Minulle mieluisampaa on olohuoneen sohvalla vierekkäin "kihnailu" kun katsomme jotain hyvää leffaa. nyt voidaan rauhassa miettiä, koska haluamme lapsia. Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta en ikinä haluaisi mennä naimisiin lapsen syntymän jälkeen. Pahinta olisi mennä naimisiin kastamisen yhteydessä. Minut on kasvatettu siihen, että lapset kuuluvat avioliittoon. (mieheni on avioliiton ulkopuolella syntynyt, samoin hänen tyttärensä. tämä aiheutti minulle aluksi ihmetystä, mutta olen tottunut ajatukseen)