miiuska

Jäsen
  • Viestit

    5
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän miiuska kaikki viestit

  1. Maistraatissa mennään ja seuraavana päivänä juhlitaan. Jo maistraattiin otetaan kukat mukaan, toivon mukaan säilyvät hyvänä vielä seuraavaankin päivään. Mulle tulee pieni vaaleanpunainen ruusukimppu ja miehelle viehe.
  2. Mulla on 2 lasta edellisesta avioliitosta entisen miehen nimellä. Ei tulisi mieleenkään lähteä noin 11 ja 13-vuotiaitten nimiä vaihtelemaan. En tiedä vaihtaisinko nuorempienkaan, sillä "kirkonkirjoissa" tms. nimenvaihdokset kai seuraavat mukana koko lopunikää. Vaihtakoot sitten nimeään, kun naimisiin tulevaisuudessa menevät. Nykyisen mieheni kanssa olevalla lapsellamme on isänsä sukunimi, jotenkin tuntuu siltä että lapsen kuuluu kantaa samaa nimeä kuin isänsä. Mieheni sukunimen aion itsekin muutaman viikon kuluttua ottaa, kun siihen tilaisuus tulee.
  3. Me ei olla vielä käyty, vaikka vihkiminen 20.07.2007. Ensi viikollä on suunnitelmissa, ettei jää viime tinkaan. Ei sillä, että ehtiihän sen vielä myöhemminkin, mutta tuleepa samalla tarkastettua maistraatin tilat.
  4. Mekin olemme valinneet häämatkakohteeksi Santorinin, lähtö 30.7.07. Varasimme pelkät lennot ja hotelli bongattiin netistä. Hotellin nimi Afroessa, Imeroviglissä, www.afroessa.com . Sähköpostitse hotellivaraus sujui tosi näppärästi. Ioanna, hotellin omistajanainen, osasi hyvin englantia ja kaikki huonevaraukseen liittyvät asiat sujuivat oikein upeasti. Kysyi jopa, että tarvitsemmeko lentokentältä kyytiä hotelliin. Onko kenelläkään mahdollisesti kokemuksia Afroessa-hotellista, tai muuten omatoimimatkasta, tai Imeroviglistä yleensä? Mihin Santorinillä kannattaa tutustua, TOP 10? Viikossa ei paljon ehdi, mutta olisi hyvä tietää tärkeimmät ja mielenkiintoisimmat paikat yleensä. Kannattaako vuokrata auto vai kannattaako kulkea busseilla tai takseilla? Kaikki tieto tervetullutta!
  5. Tampereen maistraatti 20.07.2007.