pionitar

Olin etukäteen pelännyt, etten jännitykseltä saisi nukuttua ollenkaan häitä edeltävänä yönä, mutta olinkin niin väsynyt kaikista järjestelyistä, että hyvin nukutti. Nukuimme sulhon kanssa yhdessä ja aamulla heräsimme jo malttamattomina ennen herätyskellon soimista.

Meillä ruokailu oli klo 17 ja iltapalaa oli kyllä varattu, muttei sitä tarvittu. Kakut ja keksit +juotavaa oli tarjolla loppuillan.

Olin pelkkää hymyä alttarille astellessani isän saattamana. Oli ihanaa päästä oman kullan luo.

Muuten ei tuottanut ongelmia, mutta auton etupenkillä istuminen kirkkoon mennessä oli aika hauskaa, kun vanne tökötti suoraan ilmassa melkein naamassani kiinni, niin että kaikki näki nätit pikkuhousuni... Onneksi kirkosta lähtiessä istuimme takapenkillä ja opin jo asettelemaan vanteet niin, ettei ne enää nousseet ilmaan.

Tässä kaikki vastoinkäymiset mitä itse keksin: (eikä nämäkään kyllä loppupeleissä onneamme yhtään haitanneet ) -Häitä edeltävänä maanantaina pitopalvelun täti huusi minulle puhelimessa täysin aiheetta (purki omaa stressiään..?) ja sai minut itkemään hysteerisesti. -Häitä edeltävä ilta meni aika myöhään hääpaikkaa koristellessa ja olimme sulhasen kanssa vähän turhan väsyneitä. Ehkä tällainen kuuluu kuitenkin asiaan... -Hääpäivänä sukkanauhani oli pudonnut iltaan mennessä, joten sukkanauhan heitto meinasi jäädä pois ohjelmasta sulhasen harmiksi. Onneksi olin kuitenkin ostanut kaksi sukkanauhaa, sillä tarkoituksena oli säilyttää toinen meillä muistona. Näin sulhanen pääsi onneksi heittämään sukkanauhan. -Isäni kyyditsi minut kirkkoon. Hän oli kyllä käynyt pesemässä juuri autonsa ja oli siivonnut sen sisältäkin, mutta oli unohtanut pyyhkiä auton oven reunat, kun ovi on aukaistuna. Näin ollen pukuni likaantui helmasta autoon astuessani ja matka kirkkoon meni kyyneleitä pidätellessä.. Mutta onneksi se ei haitannut enää kirkolla, sillä päätin, etten anna sen onneani latistaa! -Vihkimisen jälkeen kukaan ei auttanut laahustani ylös, enkä saanut sitä itse nostettua lenkkiin (eikä sulhokaan osannut), niinpä marssimme sulhon kanssa ulos kirkosta hassusti laahusta kädessäni riepottaen, ettei se täysin likaantunut. Mutta ei se ollut niin vakavaa. Onneksi ystäväni auttoi myöhemmin parkkipaikalla laahuksen ylös. Muokkaus: Pitää lisätä vielä, että minullakin oli ongelmia ranskalaisen manikyyrin kanssa. Olin päättänyt tehdä sen itse hääpäivänä, mutta kaikessa kiireessä en ehtinyt laittaa kuin valkoisen kärkilakan. No ei sitä kukaan onneksi tainnut huomata! Minusta ainakin tämä oli vain lähinnä hauskaa.

Meille pappi kertoi, että mahdollisia pusukohtia on vihkikaavassa kaksi. Valitsimme toisen ja sovimme papin kanssa, että hän sanoo meille hiljaa milloin on oikea aika. Tajusimme siis pussata oikeassa kohdassa ja menipä pusu ilmeisesti hieman pitkäksikin kun pappi jo sanoi, että "Ei mitään hätää, on meillä koko päivä aikaa...".

Mie sain häämatkan Kreikkaan (yhdessä valittu) ja lisäksi vielä yllärinä uuden kännykän, kun entinen on sellaista antiikkimallia. Nyt pitää vain opetella käyttämäänkin tuon uuden puhelimeni kaikkia hienouksia, joita mieheni esittelee innoissaan. Rakas mieheni sai huomenlahjaksi minulta vatsatanssiesityksen ja tuntui kyllä pitävän siitä.

Kiitos kuvaajan kommentista! Ongelmana meillä on tällä hetkellä se, että alkuperäinen kuvaajamme, jolta olisimme saaneet 600-700 kuvaa, peruutti ja tilalle löytämämme kuvaaja lupailee meille maksimissaan tuota 200 kuvaa. (Kaikki muut kuvaajat hääpaikkakunnallamme, hääpäivänämme tuntuvat olevan jo varattuja.) Onko kellään rouvalla kokemuksia tuollaisesta kuvamäärästä? Kaipaisin vielä kommentteja.

Hei! Olen kysellyt tarjouksia useilta kuvaajilta koko päivän kestoisesta tai kirkosta iltaan kestävästä dokumentaarisesta hääkuvauksesta. Tarjouksissa minua kummastuttaa, miten paljon luvattujen kuvien määrä vaihtelee. Ääripäät: yksi kuvaaja sanoi ottavansa päivän aikana 1200-1400 kuvaa, joista hän käsittelisi meille 600-700 kuvaa. Toinen sanoi ottavansa koko päivän aikana 500 kuvaa, joista me saisimme käsiteltyinä vain(?) noin 100kpl. Me haluaisimme paljon kuvia, mutta tuntuu, että jaksaako kukaan edes käydä läpi yli 500 kuvaa ja toisaalta onko 100 kuvaa sitten liian vähän..? (Emme siis tietenkään aio teettää kaikista kuvista paperiversioita, mutta haluaisimme itsellemme DVD:lle muistoja, joita voi myöhemminkin katsella.) Paljonko te siis olette saaneet kuvia itsellenne ja mikä on teistä sopiva määrä?

Minulla ei tullut edes mieleen, että työkavereitakin voisi/pitäisi(?) kutsua. Meillä onkin kyllä tulossa melko pienet häät, eli vain lähin suku ja ystävät.

Itse ainakin toivoisin, ettei kellään muulla ole koko valkoista asua, muttei valkoiset asusteet haittaa. En oikein usko, että meidän tutuista kukaan laittaisi koko valkeaa asua häihimme, mutta jos joku nyt niin tekisi, niin en antaisi sen pilata päiväämme.

Me mennään naimisiin morsiammen (eli minun) kotipaikkakunnalla.

Kevät-kesä, kun luonto on juuri puhjennut kukkaan.

Yksi riittää minulle.

Minulle ja ilmeisesti sulhollekin on tärkeää, että näemme toisemme hääasuissa ja laittautuneena vasta kirkossa, kun astelen hänen luokseen suurten kirkon ovien avauduttua, urkujen pauhatessa. Meillä on kuvaaja koko päivän kirkosta lähtien ja nuo ns. viralliset kuvat on ajatus ottaa heti vihkimisen jälkeen. Onhan se ihana saada kuviin se onnen ja rakkauden tunne, kun ollaan juuri menty naimisiin. Kuvat otetaan luonnossa, jos vain sää sallii. Emme ole kuitenkaan vielä päättäneet, otetaanko ne juhlapaikalla, vai jossain muualla. Olen itsekin miettinyt tuota vieraiden odotuttamista ja jotain vapaamuotoista ohjelmaa aiomme keksiä heille siihen väliin.