Hei! Olimme jo vuosia sitten päättäneet yhdessä mieheni kanssa, että sitten kun menemme naimisiin, otamme yhteiseksi nimeksi minun, eli naisen sukunimen. Pappi oli erittäin iloinen tästä asiasta ja hän mainitsi, että se on harvinaista, vaikka on ollut mahdollista jo liki 20 vuoden ajan!! Tämä siitä syystä että nimeni on ensinnäkin harvinainen ja perheen ainoana tyttärenä sukunimi olisi jäänyt unholaan muuten. Ja miehelläni oli hyvin yleinen nen-päätteinen nimi. Tämä nimiasia tuli ilmi mieheni vanhemmille vasta vihkimisen jälkeen juhlissa, joka otti koville etenkin anopilleni. Omat vanhempani tiesivät tästä asiasta aiemmin, koska heidän kanssaan oli helpompi jutella tästä asiasta. Nimiasiasta joko sitten tykättiin kovasti (kommentteina mm. että "olipa erittäin hieno teko mieheltäni") TAI sitten ääripäänä "ei voi olla totta, miten te sillain teitte ja miten nyt naisen sukunimi miehellä...Eräs henkilö jopa mainitsi minulle, että "ei voi olla totta, olisit ottanut edes kaksiosaisen sukunimen itsellesi..". Osa mieheni kavereista sanovat häntä edelleen entisellä sukunimellään, koska eivät osaa käyttää minun sukunimeäni, se on niin vaikeaa opetella. Onko naisen uuden nimen oppiminen sitten helpompaa? Viime kuussa saimme sitten yhteiseksi sukunimeksi minun nimeni ja olemme erittäin onnellisia tästä päätöksestämme, kaikesta huolimatta.