ruusunnuppu

Jäsen
  • Viestit

    3
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

    Never

Tietoja käyttäjästä ruusunnuppu

  • Taso
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Heippa! No nyt tuli sekoiltua ja sain pelkän tervehdyksen lähetetyksi, saakohan sen poistettua? Ehkä tosiaan hääpari/vieraat/minä tyrmäsimme papin liian totaalisesti, mutta kun mikään ei tosiaan sujunut edes tavallisesti. On se kuitenkin ikävää, että tahdotko kysytään ensimmäiseksi ja sormusrukous unohtuu eikä sormus edes käy papin kädessä. Tosin aika kultaa muistot ja kyllä kaverini ovat jo asille naureskelleetkin vaikka välillä vielä harmittaa. Vielä tarkentaisin, että hääharjoitukset olivat kirkossa edeltävänä keskiviikkona ja pappi ei ole juuri valmistunut. En tiedä kuinka hän yleensä hommansa hoitaa, mutta voi todellakin olla että kyseessä oli "inhimillinen erehdys" eli papilla saattoi olla huono päivä ja ehkä jotakin oli juuri tapahtunut. Saivathan ainakin ikimuistoisen vihkimisen
  2. Ajattelin kirjoittaa varoituksen vuoksi, että vihkipappia kannattaa miettiä tarkasti, jotta ei käy samalla tavalla kuin ystävälleni eli pappi pilaa kirkko-osuuden täydellisesti. :'( Tulee muuten pitkä tarina, joten ottakaa hyvä asento ;D Eli tämä tapahtui nyt lauantaina ystäväni häissä Porissa. Alkumarssi soi ja hääpari marssi alttarille. Heti kun pääsivät sinne pappi käveli pariskunnan luo ja koko marssin ajan pappi neuvotteli morsiammen kanssa ja vieraat ihmettelivät mistä on kyse. Asia selvisi heti, koska samalla sekunnilla kun marssi päättyi pappi kertoi, että olemme kokoontuneet viettämään ... ja ... vihkitilaisuutta. Ikävä puoli oli siinä, että morsiammen nimi oli väärä. Lisäksi pappi aloitti puhumisen niin nopeasti, että vieraat eivät ehtineet istua, joten sitten seisottiin koko vihkitilaisuuden ajan eikä pappi todellakaan tehnyt elettäkään vieraiden istuttamiseksi. > Parin ensimmäisen lauseen jälkeen papilta tippui mikki ja sen jälkeen seurasimme, kun hän huokaili ja yritti saada sen takaisin. No onnistuihan se, mutta kaiketi pappi oli niin hermostunut, että unohti puheensa sisällön, koska seuraava lause oli: Tahdotko sinä Matti Meikäläinen ottaa Maija Suomalaisen vaimoksesi? Eli kaava lähti tässä vaiheessaväärin, toisia nimiä ei mainittu ja tietysti myös morsiamen etunimi oli väärä. Sulhanen hölmistyi täysin, koska tokihan harjoituksissa oli kaava käyty läpi ja Tahdon-sanan piti olla toimituksen puolessa välissä puheen jälkeen. Siinä sitten pappi kuiskutti, että vastaa nyt ja sulhanen vastasi ja tietty kysymys toisin päin. Tämän jälkeen pappi alkoi puhumaan, ei häävisti mutta sanoipa nyt jotain. Ja jatkoa seurasi, tässä vaiheessa tunnelma oli kyllä jo hyvin hämmentynyt ja pilalla. kesken puheen pappi päätti, että nyt on sormusten aika ja pyysi bestmania tuomaan ormuksen, jonka hän pyysi antamaan suoraan sulhaselle, joka sitten pujotti sormuksen ja tämän jälkeen kesken jäänyt puhe jatkui. Ei siis sormusrukousta tai muita rukouksia, jotka kirkkoesitteisiin oli kirjattu. seuraavaksi pappi muisti, että suudelma unohtui ja sulhanen suuteli morsianta ja jälleen puhetta, Isä Meidän rukous jne. Rukoukseen ja virteen eivät yhtyneet ketään, koska kaikki olivat niin hämmentyneitä. Toimitus oli lopussa ja pappi antoi vihkiraamatun, josta huomasi morsiammen oikean nimen ja vaihtoi saatesanoissa sen oikeaksi. Näin hiemosti siis toimi tämä toimitus; väärä nimi, ei kaavasta tietoakaan, sähläys muutamaan otteeseen mikin kanssa ja tärkeitä osia jäi pois. pappi oli kuulemma pyytänyt anteeksi pikaisesti väärää nimeä, mutta muuta ei ollut sanonut. Täytyy toivoa, että vastavihitty rouva pystyy tapahtumalle joskus vielä nauramaan vaikka nyt onkin aiheesta melko harmissaan. Paikalla oli maksettu ammattilainen kuvaamassa videolle tapahtuman, varmasti mukavaa katsottavaa! Olisi kyllä mukava tietää, onko kyseiselle papille käynyt näin aikaisemmin vai mistä oli kysymys, kaameaa se kuitenkin oli seurata! :'( :'( :'(
  3. Heippa! Kertokaapa, millaiset ovat parhaat hääleikit, joita olette kokeneet?Millaiset leikit todella viihdyttävät niin morsiusparia kuin vieraitakin? Niin ja onko joku nähnyt häissä toteutettavan ns. morsiusparin kostoa eli polttariporukat pyydetään lavalle ja tanssivat musiikin tahtiin jonkin lasten laulun, kuten Fröbelin palikoiden malliin "jalka eteen jalka taakse"? En juuri muista kyseisen kipaleen nimeä. Auttakaapa siis ohjelma pohdintaa ;D