punana

Jaan Sahrami79:n ja Morren ajatukset aiheesta. Uskonnoton elämänkatsomus yhdistää minua ja miestä. Alusta lähtien oli itsestään selvää, ettei häissämme tule olemaan mitään uskontoihin viittaavaa (kumpikaan ei niitä halua, kirkkoon ei kuuluta). Vihkiminen juhlapaikalla, sään salliessa ulkona on alunperin mieheni ajatus johon minä olen rakastunut (siis sekä mieheen että hänen ajatukseensa ). Toivon, että mikäli joku sukulaisista jotakin ohjelmaa häihimme meille yllätyksenä tekee, ei siinä ole mitään uskonnollisia viittauksia mihinkään. Ei esim. virttä/uskonnollista laulua, raamatunlauseita tms.

Meillä myös näin, molempien vanhemmat ja sisarukset saivat kuvaviestit, kaksi kättä joissa sormukset. Kuva lähti n. viikkoa kihlauksen (kosimisen) jälkeen, kun oltiin sormukset saatu hankittua. Sukulaiset ja ystävät lähinnä puskaradion ja omien silmien varassa. Joskus myöhemmin sitten istuttiin vanhempien ja sisarusten kanssa kahvilla meillä kotona.

Itse muistan muuten pitäneeni häistä joissa olin n. kymmenen vanhana. Istuin veljeni kanssa "serkkupöydässä". Ihana ajatus, mutta nuorimpina ja ainoina serkussarjamme (muut olivat serkkumme serkkuja toisen vanhemman puolelta) edustajina jäimme vähän yksin. Omat serkkumme olivat joko naimisiin menneen serkkumme sisaruksia tai pikkulapsina sijoittu vanhempiensa viereen. Myös hyvältä vaikuttanut ajatus toisissa häissä, ei sitten ihan toiminutkaan. Parin serkuissa oli samanikäiset tytöt joilla oli yllättävän paljon samanlaisia mielenkiinnon kohteita, mutta samassa pöydässä juttu ei sitten luistanutkaan, vaikka muuten olivat puheliaita, ei juttu juhlissa alkanut luistaa. Järjestykset on vaikeita ja varmasti harvassa ne joilla on "täydellisesti" toimineet pöytäjärjestelyt. Olen ollut muistini mukaan neljissä häissä, yksissä paikat, yhdessä joko paikat tai pöytä, yhdessä jokaiselle nimetyt pöydät ja yksissä nimetyt pöydät vain perheille ja "kummit ja mummit". Mielestäni parhain ja meille sopivin oli osoittaa jokaiselle pöytä ja antaa vapaasti valita paikat pöydässä. Ehkä hyvä olisi myös ryhmitellä nimet perhekunnittain/pareittain jolloin viimeisimpänä saapuvat myös todennäköisemmin saavat vierekkäiset paikat (varsinkin jos osalla eri nimet). Ensimmäisinä tulleiden on helpompi hahmottaa onko odotettavissa kaksi yksittäistä henkilöä vai pariskunta ja kaksi paria vai pariskunta lapsineen, sukunimistä kun ei aina oikein voi päätellä. Ajattelin, että jokaisella on "oma" paikka jossa syödä ruoka. Kakun aikaan voi sitten jo vapaasti valita paikkansa ja seuransa, vielä niin että joku oikein kehottaa. Mahdollisuuksien mukaan myös ekstratuoleja reunoille, jolloin ei olla sidottuina alkuperäisiin pöytäkokoihin kun kakun kanssa ei niin paljoa pöytätilaa henkilöä kohti tarvita kuin syödessä.

Meillä on aikaa häihin vajaa vuosi. Yhdysnimet on poistettu valikoimasta meillä kokonaan, en itse voi sulattaa iteselleni yhdysnimeä, nimi mikä miehelle tulisi on lähes samanlainen erään jo olemassa olevan suvun väliviivalla kirjoitettava sukunimi (kirjaimen ero), suuri mahdollisuus sekoittaa aina siihen. Minun nimi on poistettu myös harkinnasta yhteisesä päätöksestä. Miehen nimi on vielä pieni mahdollisuus, mutta kumpikaan ei ole oikein innostunut siitä. Toisaalta taas se olisi helpoin ratkaisu kaikin puolin, enkä minä lopulta panisi sitä pahakseni. Nimi ei itsessään ole kovin kaunis, ei kovin yleinen (havaittavissa toisinaan pientä epäuskoa "voiko sellanekin sukunimi olla"), mutta niin helppo sekoittaa muuhun ja vääntyy niin helposti muuksi, jotenkin kuitenkin aikas kiva. Mitään hinkua ei kummalakaan ole "erottautua" suvustaan, estetiikasta lähinnä on kysymys Vahvimpina ja vaikeimpina vaihtoehtoina meillä on etsiä nimi jomman kumman suvun historiasta tai keksiä uusi. Niitä joutuisi varmasti perustelemaan molempien suvuille ja ystäville, mutta eipä olisi ensimmäinen asia jota joutuisi selittelemään. Olisi ehkä eniten meidän näköinen jos ihan uusi suku perustettaisiin.

Miehen sukunimeä on nykyisenä nimenä vajaalla 200:lla ja minun nimeä lähes 600:lla. Varmaa on, ettei minun sukunimeni ole se yhteinenja yhteinen sukunimi tulee, jotta tulevaisuudessa koko perhe on saman nimen alla. Syitä on monia. 1) Minulla on ainakin 2 täyskaimaa, en pidä siitä, että minut voidaan sekoittaa johonkuhun muuhun 2) Olen aina ajatellut niin, että kun menen naimisiin otan miehen nimen 3) en pidä nimestä eikä mieskää niin paljoa että sitä itselleen haluaisi 4) Kummatkin olemme joutuneet kuulemaa sen verran paljon juttuja sukunimistämme (sekä todellisen kiusaamisen että "viattoman" huulenheiton joka aikaa myöteen alkaa ärsyttää) että olemme alkaneet harkita jotain toista, yhteistä nimeä. Jos kummankaan suvusta ei löydy sopivaa, niin sitten keksittyä. Ei kuitenkaan tyyliin Helmenkalastaja eli ei erikoisuudentavoittelua. Jotain "perusturvallista" josta ei heti mieleen tule mitään väännöksiä ja vitsejä ja kuulostaa ihan "tavalliselta" sukunimeltä, kivalta sellaiselta. Saa nähdä mihin päädytään, kai se pitäisi puolen vuoden sisään päättää, että olisi tarpeeksi aikaa hoitaa asioita mikäli päädytään ihan uuteen yhteiseen nimeen. Toisaalta minusta on kyllä kiva, jos joku kysyy sukunimen kuullessani että "tunnetko sen ja sen saman-sukunimisen", vaikka harvoinpa ne sukua on. Edit: Lisäksi työssä olen välillä ärsyyntynyt niin niihin joita on saman sukunimisiä pilvin pimein ja menee sekaisin kuka on kenenkin lapsi ja kummasta kaimasta puhutaan. Niinkuin myös toisaalta niihin, joissa samassa perheessä asuu kolmen tai useamman sukunimen omaavia. Toisille se sopii, minulle ei.

Voisi olla minun kirjoittama. Jos se vain minusta olisi kiinni, olisi häät jo vuoden päästä, mutta useista syistä johtuen sitten päädyttiin että todennäköisesti kahden vuoden päästä, ehkä vasta kolmen. Vaikka mies tietää että olen innoissani, en halua hössöttää hänen kuultensa paria vuotta, se viimeinen pätkä riittä ja silloinkin varmasti yritän keskittää hössötyksen tänne.