ipana

Rouva
  • Viestit

    110
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän ipana kaikki viestit

  1. Ei mekään mitään todistusta ole saatu, mutta en kyllä sitä ole kaivannutkaan. Nimikin on vaihtunut ihan kivuttomasti ilmankin. Vaikka vähänhän se tuntui heti ekana parina päivänä hassulta, että mulla ei ollut mitään konkreettista todistetta siitä, että olen nykyään eri niminen kuin ennen. Olisi ollut kiva siitä paperista katsoa, että kyllä se vaan on totta .
  2. Niinhän siinä kävi, että oltiin sitten siellä hotellilla edellinenkin yö, joten tietenkin meillä oli sitten hääpäivän päivällä myös huone käytössä. Pukeuduin siis hotellihuoneessa sulhasen avustuksella.
  3. Mulla ei ole itseasiassa hajuakaan koko asiasta. Kai joku ne haki...? Appiukko ne teki ja laittoi paikoilleen, ja vanhemmat kävivät siivoamassa seuraavana aamuna juhlapaikan, kai ne siinä samalla on ne nyppineet pois(?). Eikä niitä kyllä mun mielestä enää ole siellä tiellä näkynyt. Noloa. Tää oli yksi niistä asioista, mistä etukäteen ajattelin niin, että ne sitten pitää hoitaa HETI, ja kas vain kun en tullut loppujen lopuksi ajatelleeksi koko asiaa... Ehkä se monellakin menee niin, että kun on miljoona asiaa muistettavana ja hoidettavana, niin aina joku tuppaa unohtumaan. Mutta ei se kyllä silti oikeuta jättämään niitä kylttejä sinne tienvarsille mätänemään kuukausikaupalla.
  4. Perinteinen kela-korttihan se oli.
  5. Kävin sekä invavessassa että tavallisessa pikkukopissa ihan yksin ilman minkäänlaisia ongelmia. Nostin helmat edestä syliin ja istuin pytylle väärinpäin kasvot kohti pytyn selkää. Ei tarvinnut huolehtia laahuksesta kun se ei ollut tuolla tyylillä tiellä, vaan se sai olla lattialla takanani (pytyn edessä) ihan rauhassa.
  6. Me ei saatu kuin yksi lahja, joka oli pakattu niin, ettei päälle näkynyt mitä se sisälsi. Sen sulhanen avasi jo juhlassa, kun lahjan antajat oikein erikseen sitä toivoivat. Loput paketit ja kaikki kirjekuoret ja kortit avattiin ja luettiin sunnuntai-iltana kahdestaan kotona.
  7. Luulin etukäteen että itkisin koko matkan, mutta niinhän siinä kävi, että hymyilin kuin hangon keksi koko ajan. Enkä edes hymyile ikinä koskaan niin leveästi että hampaat näkyvät takahampaita myöten, mutta siinä tilanteessa se vaan tuli täysin luonnostaan Oli kyllä vähän typerä tunne kun en vaan pystynyt lopettamaan hymyilyä ja kaikki muut siellä kirkossa olivat niin vakavan näköisiä tai itku silmässä...
  8. Kävi niinkuin Karkkiksella ja muutamalla muulla, eli ei tullut etukäteen papin kanssa puheeksi ja itse toimituksen aikana ei tullut sellaista hetkeä että olisi ehtinyt pussailla luontevasti. Puhuttiin jo etukäteen miehen kanssa, että jos jää alttarilla pussailut väliin, niin kirkon ovella sitten, joten siinä pysättiin oikein kunnolla suutelemaan.
  9. Leviathan; Musta toi vois olla aika passeli. Meidän pöydät on 75cm leveitä, ja mittailtiin, että sellainen vähän reilu 20cm olis meille hyvä, joten olettaisin että viis senttiä leveämmällä pöydällä 25cm voisi olla just hyvä. Musta on kuitenkin kiva, että valkoistakin (tai eihän sen valkoinen tarvitse olla..) liinaa näkyy reunoilta ihan reilusti, ja esim. ruokalautaset jää sille varsinaiselle liinalle. Se kaitaliina on sitten sopivasti siinä keskelle jäävällä alueella
  10. Meillä valssataan, kun kerrankin on siihen mahdollisuus. Tykätään aina muissakin juhlissa pyörähdellä parketilla sen verran mitä osataan, joten totta kai nyt käytetään tilaisuus hyväksi
  11. Tuttu ja turvallinen Prinsessa Ruusunen mennessä ja Marko Hakanpään Trumpettisävelmä poistuessa. Häävalssi joko Akselin ja Elinan häävalssi tai Maijan ja Jannen häävalssi.
  12. Meillä vähän sama kuin Joskulla, käytännön sanelemana pakkona nähdään enää muutama kerta ennen häitä. Mutta siitäpä syystä me varattiin hotellihuone myös häitä edeltävälle yölle, vaikka se onkin kovasti perinteitä vastoin. Musta on ihana nukkua miehen vieressä taas pitkästä pitkästä aikaa ja aamulla levänneenä ja rentoutuneena lähteä laittautumaan ja juhlimaan meidän päivää. Toinen vaihtoehto olisi olla vanhempiemme luona, mutta mieluummin vältän sen hässäkän Mutta meillä on kyllä kuvauskin ennen kirkkoa, että joka tapauksessa oltaisiin nähty ennen vihkimistä.
  13. ^^ Minustakaan ei ole millään tavalla asiallista kommentoida asiakkaan toiveita. Ja luulisi, että niitä kahden millin rinkuloita saa myydä niin paljon, että välillä olisi ihan mielenkiintoista paneutua täysin toisenlaisiinkin toiveisiin, mutta se asiakaslähtöinen ja yksilöllinen palvelu ei ole kaikille asiakaspalvelijoille itsestäänselvyys. Minäkin palvelualalla toimivana osaan arvostaa hyvää palvelua kun sitä saan, mutta ikävä kyllä sitä en koruliikkeistä ole useimmiten saanut.
  14. Mun kokemus ainakin on se, että nuorena, ei-niin-rikkaan näköisenä on melko hankala saada oikeasti hyvää palvelua sormusostoksilla. Halusin rivisormuksen kihlaksi, ja aikanaan kierrettiin koko päivä pelkkiä koruliikkeitä. Joissakin liikkeissä työnnettiin eteen ne vielä näyttävämmät, koska ethän sinä tyttöpieni tuollaista halua, sitten kun olet vanhempi sinua tulee harmittamaan kun on noin siro sormus Toisissa taas tuotiin silti eteen vain ne halvimmat yhdellä timantinmurulla, eikä millään meinattu uskoa, että budjetti kyllä on mitoitettu hiukan yli satasenkin sormukselle ja zirkonien tilalle ajateltiin kyllä ihan oikeita timantteja . Asia erikseen olivat vielä ne muutamat liikkeet, joissa sanottiin, että yleensä on ollut tapana, että miehellä ja naisella on samanlaiset sormukset, että sitten vihkisormukseen voi kyllä ottaa niitä timantteja, sovittakaapa nyt vaan näitä puolipyöreitä kahden millin diana-kihloja. Eihän se sovi, että miehellä on tavallinen kihla ja mulla muuten sama, mutta kivillä. Tai että no menkää nyt sitten vielä muualta katselemaan, mutta kyllä te vielä täältä ne ostatte koska meillä on sulle kuitenkin se paras sormus! Joo, siinä liikkeessä ei ollut tasan mitään mitä olisin halunnut edes katsoa lähempää ja sanoin sen myyjälle joka mielestään tarjosi minulle täydellistä sormusta (lue: sen vastakohtaa...), ja tuolla tavoin meidät sitten saateltiin sieltä ulos. Hmph. Lienee tarpeetonta kertoa, että ei menty takaisin. Tosin joissain liikkeissä taas saatiin tosi hyvää palvelua, ja myyjät aidosti halusivat löytää meille meidän budjettiimme sopivan täydellisen sormuksen. Mutta silti jäi vähän ihmetyttämään, että miten monessa liikkeessä on varaa olla nuorille asiakkaille noin palveluhaluttomia, koska meillä nuorilla aikuisilla olisi vielä vuosikymmeniä aikaa olla hyviä kanta-asiakkaita. Nyt mulle ainakin jäi iso tukku sellaisia liikkeitä, mistä en todellakaan aio hankkia yhtään ristiäis-/rippi-/ylioppilaslahjaa ikinä, jos vaan voin sen välttää. Mullakin vielä joskus voi olla rahaa olla "hyvä" asiakas heille, mutta onneksi sitten on ne muutamat liikkeet, joissa on mukava asioida ja joihin aion jatkossa rahani kantaa.
  15. Meidän vihkiseurakunnassa on ainoastaan kaksi miespappia vuorossa meidän hääpäivänämme, joten miespappi meidät sitten vihkii. Sukupuolella nyt ei ole minkään valtakunnan merkitystä meille, mutta toivoimme näistä kahdesta miesvaihtoehdosta sitä nuorempaa. Ajatuksena tuntuu mukavammalta, että pappi on suunnilleen samaa sukupolvea kanssamme, eikä isovanhempiemme ikäinen. Onkohan se sitten ikärasismia, että ei haluttu vanhaa pappia? Ja onko se toisaalta yhtään sopivampaa kuin se, että on toiveita vihkijän sukupuolen suhteen... Saman toimituksen he kaikki kuitenkin suorittavat, ja se siinä se pääasia on.
  16. Tuosta Jenny-Marian 210 euron kirkkosolistista sain kimmokkeen pyytää kommentteja omaan tilanteeseeni. Eli meille tulee hääjuhlaan n. klo 19 laulaja+kitaristi-duo esittämään n. 5-6 biisiä, alle puoli tuntia, ilman pa-kamoja, samalta paikkakunnalta (matkaa max. 10 km.). Heidän pyytämänsä hinta on 300e. Jenny-Marian tilanteeseen nähden tuo tuntuu jo lähes edulliselta! Musta tuo on ihan kohtuullinen korvaus, varsinkin kun eihän tuosta jää heille kuin 150e/hlö ja tuohonkin on jo sisällytetty matkakustannukset ja muut, koko homma kaikkineen sen 300. Kyseessä on nuoret, koulutuksen saaneet esiintyjät, ja vaikka heillä ei ole vielä nimeä, tekevät kuitenkin ihan ns. oikeita keikkoja tapahtumissa ja ravintoloissa, oikeastaan olinkin yhdessä ravintolassa kuuntelemassa heitä ja sieltä bongasin myös häihin. Olemme toinen heidän tämän kesän kahdesta privaattitilaisuudesta. Yhteistyö toimii, ja he opettelevat tod.näk. 1-2 meidän toivebiisiä ihan omasta aloitteestaan. Olenko sinisilmäinen? Vedätetäänkö tässä kokematonta vai onko tuo ihan ok? Kuitenkin meillä on dj joka laitteineen maksaa koko päivältä 350e, joten siihen nähden kyllä on kallista. Tosin djtä nyt ei voi suoraan verrata live-esiintyjään, mutta silti... Yhteishinta tällä yhdistelmästä jää kuitenkin alle osaavien bändien hintatason vastaavalta ajalta, joten sinänsä tietenkin ihan ok.
  17. Valtavirtaa täälläkin, myös meille tulee miehen nimi yhteiseksi nimeksi.
  18. No jaa, tuon maksullisen drinkkilippu-hommankin voi toteuttaa monella tapaa. Jos se on hoidettu tyylillä, niin mikäs siinä, mutta se voi kyllä olla myös hyvin mauttomasti toteutettu. Riippuu monesta asiasta, enkä nyt pysty esimerkeillä valaisemaan sen enempää. Sen vaan sanon, että jos toteutus on tahdikas ja arvokas (ja paikka a-oikeuksilla varustettu), niin en näe ongelmaa. Jos taas menee selvästi vain rahastuksen puolelle, niin ehkä ei niin hyvä homma.
  19. Meille tulee kunnon 40-litrainen vanhan ajan metallinen maitotonkka hanalla. Ja on tarkoitettu elintarvikekäyttöön.
  20. Olen pyytänyt erästä laulaja-kitaristi- duoa esiintymään juhlassa. Mies haluaisi jonkun musiikkiesityksen, ja luulee, että tätini esiintyy, mutta minäpä järjestin meille ihan oikean esiintyjän
  21. Minä menen olkapäät täysin paljaana kirkkoon. Mitään huivia en aio laittaa, tuskin huntuakaan. Boleroa en ainakaan. Hiuksetkin ovat kiinni niskassa. Enkä epäröi astella näin alttarille, rikon sitten etikettiä tai en.
  22. Me kutsutaan, me otetaan ilmoittautumiset vastaan. Tosin arvelen silti että osa ilmoittautuu vastoin ohjeita äidilleni, mutta siinäpähän ilmoittautuvat. Kyllä se tieto sitäkin kautta meille tulee En halunnut kuitenkaan äitiäni mainita erikseen vastaanottajana, koska en halua hänelle sitä vaivaa.
  23. Meillä sama ongelma. Ajateltiin muotoilla asia vähän Rog3rin tyyliin, että tavaraa on kahden hengen tarpeisiin ja opiskelija-asunnon säilytystilaan nähden vähintäänkin tarpeeksi, ja jonnekin kauas haluttaisiin kahdestaan päästä. "Jos haluatte lahjoittaa meille uusia kokemuksia maailman laidalla, voitte tehdä lahjoituksen häämatkatilillemme." Tai jotain sellaista. Ei liian suoraan, mutta ei liikaa mitään korulauseitakaan silti. Niin, että vieraat kokisivat antavansa meille rahalahjan kautta jotain sellaista, mikä oikeasti tekisi meidät iloiseksi, eikä niin että ne nyt tahtoo rahaa, annetaan sitä kun ei mitään "oikeaakaan" lahjaa keksitä. Ymmärtääköhän kukaan...? Olen miettinyt sitä, että miksi hääkutsussa ei saa toivoa rahaa, mutta lahjalista saa kyllä olla, ja esim. 50v-juhlien kutsussa saa kyllä mainita kiertelemättä, että mahdolliset muistamiset matkarahastoon/ruskeissa kirjekuorissa. Eli jotenkin fiksusti pitäisi ilmaista, että jos jotakin haluaa tuoda, voisi avustaa meidän matkarahastoa mieluummin kuin tuoda liinavaatteita tai astioita. Katsotaan, mihin päädytään.
  24. Me lähdetään heti häiden jälkeisellä viikolla muutamaksi viikoksi Italiaan. Syynä se, että se on yksi niistä maista, missä olemme molemmat aina halunneet käydä, ja se, että loppukesästä nyt ei tuntunut järkevältä lähteä Väli-/Etelä-Amerikkaan, joka olisi ollut haave nro 1. Sinne haluamme mieluummin talvempana, ja häämatkalle halusimme ehdottomasti heti häiden jälkeen, joten melko mahdoton yhtälö. Sitäpaitsi, onhan Italia ja Rooma melko romanttinen matkakohde <3 Aiomme kiertää ympäri maata, käydä Pohjois-Italian järvillä päiväretkellä, tutkia matkan varrelle osuvia pikkukyliä, ihailla maisemia, käydä oopperassa (jos vaan saadaan liput sopivaan hintaan), syödä hyvin ja nauttia viinistä ja auringosta. Toivottavasti Etelä-Euroopan kovin lomakausi ei hirveästi häiritse, sillä luulen että tietyt paikat kuhisevat turisteja juuri meidän matkamme aikana.