jekkis

Aktiivijäsen
  • Viestit

    17
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä jekkis

  • Taso
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Itse olen vain helpottunut, että se hullunmylly on nyt ohi. Hääpäivä oli ihana ja kaikki meni ihan nappiin, mutta en kyllä uudestaan jaksaisi kaikkea sitä hösäämistä. Ihanaa palata taas "harmaaseen" arkeen.
  2. Santorini on ehdottomasti suosittelemisen arvoinen paikka. Asuimme Kamarin kylässä kaksi viikkoa (n.kaksi vuotta sitten), enkä olisi halunnut tulla kotiin tuolta reissulta ollenkaan, niin mukavaa oli. Saari on todella romanttinen ja hieno paikka. Skootteria tai autoa emme uskaltaneet vuokrata, kun liikenne ja kallionen maasto vähän hirvittivät. Mutta busseilla ja vesitakseilla mentiin saarta ristiin rastiin. Ruoka oli loistavaa, niinkuin Kreikassa yleensä. Santorini ei ole ehkä sitä "aidointa" Kreikkaa, mutta aivan ihana!
  3. Olemme käyneet muutaman kerran Kreikassa. Peloponnesoksella, Haniassa ja Santorinilla. Santorinia voisin erityisesti suositella häämatkakohteeksi, on todella romanttinen ja upea paikka. Ainoa huonomp puoli oli se, että ainakin elokuussa, jolloin siellä olimme, oli paikassa paljon eurooppalaisia turisteja. Mutta muuten aivan ihana
  4. Olen kanssasi samoilla linjoilla
  5. Kiitos marde vastauksesta, noin minäkin sen ajattelin Me kutsumme papin tietysti juhlimaan kanssamme. Vanhempani ovat vain päättäneet, että antavat papille vielä korvauksen, kun on ollut tapana...tiedä sitten kenellä : No tehköön miten lystäävät, itse voisin kyllä olla antammattakin.
  6. Osaiskohan joku neuvoa.. kun olen miettinyt noita rahakorvauksia vihkimisessä.. kuorolaisillehan on tapana antaa 20€/laulaja matkakuluihin, mikä on mielestäni tosi kohtuullista, mutta oletteko antaneet papille myös jonkin korvauksen, jos niin kuinkahan paljon? Olen ymmärtänyt, että sekin on ollut tapana. Eurojen kanssa vaan tuntuu, että jokainen summa on turhan pieni : Kyselen varmaan ihan hölmöjä, mutta osaiskohan joku vähän jelppii.. 8-)
  7. Meidän molempien vanhemmat kustantavat lähes kaiken..itse ostettiin tietysti sormukset. Häämatkaa ei olla suunniteltu, tosin vierailta ollaan toivottu pientä häämatka-avustusta. Yhteensä juhliin uppoaa vajaa 4000€, vieraita tulossa n.70. :
  8. Onko kenelläkään kokemuksia Lepävaaran Thorstorpista? Meillä häät siellä marraskuussa -07. Kokemuksia ja kuvia juhlakunnossa kaipailisin. Talohan ei sinnällään ole mitenkään erikoisen hieno, mutta koristelemalla saa varmaan ihan nätin. Päädyttiin tähän, koska saa viedä omat tarjoilut ja oli ainoita paikkoja, joka sattui olemaan vapaana.
  9. Tääs meidän vihkisormukset joita käytetään pelkästään..
  10. Mielestäni sormuksen tulee olla juuri sellainen, josta itse tykkää. Ei ole väliä onko kiviä vai ei, jos muuten miellyttää. Jos varaisin pienen budjetin sormukseen, niin panostaisin ehdottomasti siihen, että sormuksen runko on "tukeva" ja kestävä. Niitä kiviä saa aina jälkikäteen istutettua jos haluaa.
  11. Kyllähän nuo arvet vaalenevat ajan myötä, eikä niitä myöhemmin edes juuri huomaa. Itse myös synnyttäneenä olen saanut arvet kokea. Nehän on niitä äitiyden kunniamerkkejä Olen huomannut, että rusketus peittää niitä hieman.. saatta myös johtuu siitä, että ainakin mun kroppa näyttää ruskeena muutenkin paremmalta Häitä ajatellen voisin itse turvautua esim. suihkurusketukseen tjot.
  12. Käytiin yhdessä ostamassa puku.. mekään ei olla niin perinteisiä ;D
  13. Syksy ehdottomasti ja mielellään kunnon vesisade! Häät tulossa marraskuussa.
  14. Meillä vanhemmat innostuivat. Eikä tullut tippaakaan yllätyksenä, yhdessä ollaan oltu kohta kuus vuotta ja yhteinen lapsikin jo on.
  15. Minä taas en osaa yhtään päättää, että milloin ne kuvat otetaan ja otetaanko studiossa. Muuten voitais ottaa ennen kirkkoa, mutta en tietdä kuinkä keretään, kun vihkiminen alkaa klo.13.00 tai siis tuleekohan hirvee häslinki. Tää on niin hankalaa... :