Jump to content
Naimisiin.info

einju

Rouva
  • Viestit

    135
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän einju kaikki viestit

  1. Olimme jo pitkään puhuneet naimisiinmenosta, mutta virallista kosintaa ei ollut vielä kuulunut. Aloin ehdotella miehelle, että lähestyvä 2-vuotispäivä voisi olla hyvä kosimisajankohta Mies ei muka yhtään lämmennyt ajatukselle, vaikka mielessään oli samaa mieltä. Kyseisen päivän lähestyessä käytiin yhdessä tilaamassa haluamamme sormukset (halusin ehdottomasti olla valitsemassa omaa sormustani!), mutta kosimisajankohta jäi miehen päätettäväksi. 2-vuotispäivän koittaessa olin lähes varma, että mies ei tule esittämään kosintaa ko. päivänä, koska mielestäni hän ei missään välissä olisi voinut käydä hakemassa sormuksia koruliikkeestä, ilman että olisin tajunnut asiaa. Olipahan kuitenkin onnistunut salassa ne hakemaan, ja polvistui sitten kotona takkatulen äärellä herkullisen illallisen päätteeksi
  2. einju

    Kihlajaiset?

    Oikeastaan juhlimme kihlajaisia useampaan kertaan Ensin järjestettiin kakkukahvit molempien vanhemmille joulukuun alussa. Seuraavana oli vuorossa miehen kolmekymppiset joulun tienoilla, joiden lomassa juhlistettiin kihlautumista miehen sukulaisten kesken. Mun valmistujaisjuhlat puolestaan oli tuossa tammikuun lopussa, ja silloin juhlittiin kihlajaisia mun sukulaisten kesken
  3. Molemmat tulee katsottua, ja Satuhäät vetää himpun verran pitemmän korren. Minuakin ärsyttää molemmissa se, että käytännön vinkkejä ei juurikaan saa. Lisäksi Satuhäissä keskitytään liian vähän itse hääpäivään, kun jauhetaan vaan morsiamen ja sulhasen suhteen vaiheista. Meidän häissä ei nappaa ne yllätykset/erikoisuudet, joita joka jaksossa pitää järkätä.
  4. Meillä on häät minun kotipaikkakunnallani. Nykyinen asuinpaikkakuntamme ja samalla sulhasen kotipaikkakunta on tosin ihan vieressä. Meillä ei mitään perinteitä liity kyseisen paikan valintaan, vaan sopiva juhlapaikka löytyi sieltä. Kirkkokin varattiin sieltä, kun siitä on niin lyhyt matka sitten juhlapaikalle.
  5. Me käytiin eilen kattomassa tuota Oulunsalon nuorisoseuran taloa ja varattiinkin se meidän hääjuhlapaikaksi. Tykästyttiin siihen, että paikassa on kaksi tilaa, eli juhlasali ja "ruokasali", joista jälkimmäiseen saa hyvin ruokatarjoilut ja lisäksi lapsille oman nurkkauksen. Siellä oli tv ja dvd-soitinkin talon puolesta Salissa oli iso esiintymislava, jossa voi vaikka tanssia, jos ei tule bändiä. Pitää vaan olla varovainen, ettei loppuillasta kompuroi niissä portaissa Lisäksi salissa oli hyvät äänentoistolaitteet, joita saa vapaasti käyttää. Muutenkin paikkaa esitellyt nainen vaikutti tosi mukavalta Paikan avaimet saa käteen jo torstaina, eli koristeluille jää hyvin aikaa. Avainten luovutus on sunnuntaina klo 15 mennessä, mutta siitäkin voi tarvittaessa joustaa, jos talolla ei ole mitään ohjelmaa tuolloin. Tosi kiva kuva jäi kyseisestä paikasta Me ei mitään muuta käyty edes katsomassa, kun ihastuttiin tuohon, ja muutenkin tuntuu, että kaikki ensi kesän juhlapaikat on varattu jo ajat sitten.
  6. einju

    Ouluttaret 3

    Hellou! Ilmoittaudun mukaan keskusteluun, vaikka en ihan Oulussa asukaan, vaan Kempeleessä Meillä on suunnitelmat ihan alussa, vaikka ens kesänä ajateltiin mennä naimisiin. Alunperin oltiin ajateltu myöhäisempää ajankohtaa budjettisyistä, mutta äitini yllättäen lupautui avustamaan kustannuksissa melko huomattavalla summalla ja kaikenlisäksi itse sain vakituisen työpaikan, joten raha ei olekaan enää ongelma. Pelottaa, että ollaan ihan liian myöhään liikenteessä! Tänään soittelin yhteen juhlapaikkaan, ja siellä ei ollut haluamamme päivä (8.8.) enää vapaana. Mennään kuitenkin huomenna katsomaan paikkaa, kun muita päiviä oli vapaana, eikä se nyt sen päivän päälle ole. Äidilleni tosin tuntuu olevan tärkeää, että se ois just tuo 8.8. kun se on porukoittenkin hääpäivä
  7. "Peukalo, etusormi, keskisormi, KIHLATTU. Nimetön on rengastettu, rakkautta on luvattu." Me laitettiin molempien vanhemmille kuvaviesti sormuksista sormissa ja sitten tuo täältä bongattu runo perään. Ei vaan ihan onnistunut, kun miehen porukoille viesti piti lähettää kahteen kertaan ennen kuin saivat sen auki, eikä munkaan porukat saaneet viestiä auki Tekstarilla ilmoitettiin sen takia, että mun porukat olivat tuolloin ulkomailla, eikä viitsitty kahta viikkoa odottaa, että oltais päästy kasvokkain kertomaan. Miehen porukoille laitettiin sitten tasapuolisuuden nimissä tekstari myös. Kaverit ja muut tutut huomasivat sitten Facebookin ja irc-gallerian statuksen päivityksestä, lisäksi laitoin myös irc-galleriaan kuvan sormuksista. Sukulaisille ei erikseen ruvettu ilmoittelemaan, puskaradio hoiti tiedottamisen.
  8. Näillä näkymin meidän kihlausaika on noin 9 kuukautta. Eli kihloihin mentiin viime marrakuussa ja yks kaks yllättäen päätettiin, että voitais mennä naimisiin jo tänä vuonna. Nyt sitten pitäis alkaa metsästämään juhlapaikkaa ja kirkkoa, toivottavasti ei olla totaalisesti myöhässä
  9. Itse aion ehdottomasti laittaa piilarit. Rillit on kuitenkin koko ajan likaiset, asettaa "rajoituksia" meikille jne.
  10. Heips! Selailin tätä ketjua johonkin 2006 vuoteen saakka, mutta en löytänyt kummempia kokemuksia Oulunsalon nuorisoseurantalosta juhlapaikkana. Niitä otettaisiin mielellään vastaan Jos Sarppa08 on vielä kuulolla, niin olisin kiitollinen, jos kertoisit vähän omista järjestelyistänne ja muutenkin siitä, miten juhlat sujuivat kyseisessä paikassa
  11. Kihlasormukseni on kokoa 17mm. Pitkään arvoin 17mm ja 17,5mm:n välillä, mutta kyllä tämä taisi olla ihan oikea valinta. Ei purista, mutta ei tipukaan, oli sormet sitten kylmät tai kuumat.
  12. Kihlasormus on ollut sormessa viime maanantaista asti, ja tähän mennessä olen ottanut sen pois ainoastaan silloin, kun rasvaan kasvot/kädet. Uskonpa, että jatkossakin tulen käyttämään sormuksia lähes koko ajan ja otan pois vain silloin, kun mahdollisuus sormuksen naarmuuntumiseen ja likaantumiseen on suurempi. Omalla kohdalla en voisi kuvitellakaan, että pitäisin sormuksia vain ihmisten ilmoilla, mutta kotona en. Sormessa pidettäväksi se on ostettu, eikä kaappiin koristeeksi.
  13. Olimme yhdessä käyneet valitsemassa sormukset, ja miehelle jäi valta päättää sopiva ajankohta. Tänään hän sitten vuosipäivän kunniaksi polvistui ja pyysi vaimokseen
  14. einju

    Kihlojen hinnat

    Meillä ei vielä sormuksia ole, mutta tänään käytiin kattelemassa. Ihastuttiin toden teolla Kalevala Korun Kaisla -sormuksiin, mutta niillä hintaa on 690,-/kpl Hieman halvemmalla oltiin aateltu selviävämme, mutta ei kai se auta muuta kuin alkaa säästämään noita varten. Halusimme molemmille samanlaiset sormukset, emmekä ihan tavallisia sileitä perussormuksia. Lisäksi tuollainen sopii myös miehelle, olematta liian naismainen tai pramea. Meille tulisi siis valkokultaiset ja 5,5mm leveät sormukset (kuvan sormus 4,5mm).
  15. Meille sormukset tulee valkokullasta. Itse en tykkää yhtään käyttää keltakultaa ja onneksi olen saanut miehenkin suostuteltua valkokultaan
  16. Vastasin jo toiseen vastaavaan ketjuun, mutta vuodatanpa nyt tännekin Itse osallistun ylihuomenna erään kaverini polttareihin, ja minua ei ole kutsuttu häihin. Lupauduin suunnitteluavuksi ennen kuin kutsuja oli vielä lähetetty, joten en tiennyt, ettei kutsua tule. Ihmettelin vähän, että miksi minut halutaan mukaan suunnittelemaan, kun emme morsiamen kanssa ole mitenkään läheisiä ystäviä. Tässä vaiheessa en enää viitsi vetäytyä leikistä pois, vaikka harmittaakin vähän joutua vain maksumieheksi polttareihin. Lisäksi saunominen ja alkuillanvietto tapahtuu minun luonani, sekä avomieheni on lupautunut kuskaamaan meitä illan ajan. Tietenkään ei olisi tarvinnut suostua näihin, enkä sitä valitakaan. Tuntuu vain oudolta olla näin suuressa roolissa polttareissa, kun häihin ei ole kutsuttu. Itse hääkutsun puuttuminen ei sinänsä edes harmittaisi, mutta jotenkin kyllä olisin sitä odottanut, jos polttareihinkin morsian on minut halunnut. Lisäksi kun olen vielä ainut polttariporukkaan kuuluva, joka ei häihin ole menossa. Toivottavasti polttareissa ei sitten jauheta koko ajan häistä, ettei tarvitse tuntea oloansa ulkopuoliseksi.
  17. "Olin aika yllättynyt, kun minua pyydettiin mukaan suunnittelemaan polttareita eräälle vähän kaukaisemmalle kaverilleni. Emme ole siis mitenkään läheisiä, ja näemmekin vain muutaman kerran vuodessa yhteisen ystävämme kautta, eli emme sovi keskenämme tapaamisia tms. Kun kuulin heidän menevän naimisiin, en edes olettanut saavani kutsua häihin. Ilmeisesti kutsu on kuitenkin tulossa, ainakin tämän yhteisen ystävämme mukaan. En kyllä mielellään osallistuisi muuten polttareiden suunnitteluun ja kustannuksiin, jos ei häihinkään tule kutsua. Tai ainakin odottaisin, että kutsuminen tai kutsumattomuus tehtäisiin hyvissä ajoin selväksi." Jatkan vielä tätä aikaisemmin kirjoittamaani viestiä. Kutsua ei ole tullut, eikä varmaan tulekaan, kun ilmoittautuminenkin on jo mennyt. Ilmeisesti morsian on kuitenkin itse halunnut minut polttareihinsa mukaan. Saunomiset järjestetään meillä ja avomieheni kuskaa meitä illan aikana. Omituista olla näin "tärkeässä roolissa" polttareissa, kun ei ole edes häihin kutsuttu. Morsianhan ei tietenkään tiedä vielä suunnitelmista mitään, eikä ole minulta mitään tällaista pyytänyt, mutta silti välillä mielessä käy ajatus, että entä jos sanoisin, että enpä tulekaan koko polttareihin. Taitaisi mennä vähän suunnitelmat uusiksi. Toivottavasti kustannukset ei nyt kovin suuriksi kasva, sillä ei kiinnosta vähistä rahoista investoida suurta summaa, kun ei pääse häihinkään mukaan. Onneksi saan sentään alennusta kuluista, kun saunotaan meillä
  18. Itseänikin on alkanut kiehtoa ajatus salahäistä. Toisaalta haluaisin kyllä kunnon hääpuvun, ja mielestäni se olisi aika turhaa omalla kohdallani, jos sitä ei näkisi kukaan muu kuin mies, vihkijä ja pari todistajaa. Salahäiden sijasta meille taitaa tulla pienet häät, joihin kutsutaan vain vanhemmat, läheisimmät sukulaiset ja kaverit. Molemmilla on iso suku, mutta emme juurikaan ole tekemisissä, samoin kavereita ei ole kovin montaa. Eli hyvinkin onnistuisi jotkut alle parinkymmenen hengen juhlat. Mielummin käyttää rahat itseensä kuin etäisten sukulaisten kestittämiseen. Vaikka mitäs minä tällaisia vielä suunnittelen, kun ei ole kosintaakaan kuulunut
  19. Yleisellä tasolla ollaan keskusteltu asiasta, jolloin sanoin, että haluan mieluusti itse olla valitsemassa sormusta, eli kosinnan voi suorittaa ilman sitäkin. Lisäksi oon sanonut, että ei mielellään kysyisi, että "mennäänkö kihloihin". Nyt se on kuulemma kovasti yrittänyt päntätä päähänsä, että tulee sitten oikea kysymys esitettyä Oikeastaan mulle on ihan sama, että mitä se kysyy, kunhan tajuaa sen asian merkityksen. Mies on ollut kerran aiemminkin kihloissa, ja silloin ei naimisiinmeno kyllä liittynyt asiaan juuri yhtään. Meillä ei siis kosintaa ole vielä kuultu, eikä hän aio sitä kuulemma kotona suorittaa Ihan kiva ajatus, että mieskin haluaa tilanteen olevan erityinen ja ainutlaatuinen, mutta ei se mielestäni vaadi mitään erityispuitteita. Nyt sitten joka kerta reissuun lähdettäessä mietin, että joko nyt
  20. Olin aika yllättynyt, kun minua pyydettiin mukaan suunnittelemaan polttareita eräälle vähän kaukaisemmalle kaverilleni. Emme ole siis mitenkään läheisiä, ja näemmekin vain muutaman kerran vuodessa yhteisen ystävämme kautta, eli emme sovi keskenämme tapaamisia tms. Kun kuulin heidän menevän naimisiin, en edes olettanut saavani kutsua häihin. Ilmeisesti kutsu on kuitenkin tulossa, ainakin tämän yhteisen ystävämme mukaan. En kyllä mielellään osallistuisi muuten polttareiden suunnitteluun ja kustannuksiin, jos ei häihinkään tule kutsua. Tai ainakin odottaisin, että kutsuminen tai kutsumattomuus tehtäisiin hyvissä ajoin selväksi.
  21. Tietää, että lueskelen näitä juttuja, mutta ei varmaan tiedä, että olen rekisteröitynyt palstalle Eihän meillä häät vielä ajankohtainen aihe olekaan, kun kosintaakaan ei ole kuulunut...
×
×
  • Create New...