Jump to content
Naimisiin.info

Lesser Belle

Morsian
  • Viestit

    30
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Lesser Belle kaikki viestit

  1. Samaa mieltä. Jos vaaditaan, niin sitten itse maksetaan. Meillä tosin kaasoille tulee samanlaiset puvut ja sellaiset kuin minä unelmoin; toisella oli juuri sopiva kaapissa ja siskoni sanoi hankkivansa samanlaisen. Me maksamme molemmille kampauksen ja meikin ja olen miettinyt joko manikyyriä tai jonkinlaista hoitoa vielä ennen häitä. Tiedän, että kumpikaan heistä ei oleta mitään, mutta haluan, että heitäkin hemmotellaan Toisaalta, jos ei rahaa ole, niin tuskin kukaan pahastuu, jos kampausta tai meikkiä ei makseta. Pääasia lienee aito kiitos ja arvostuksen osoitus, eivät lahjukset.
  2. Meillä niin minun kuin sulhon puolella kaikki ovat olleet oikein onnellisia ja iloisia. Äitini tykkää sulhosta niin paljon, että on monesti minulle sanonut, kuinka onnellinen puolestani on. Mutta ehkä mieleenpainuvin reaktio oli isoäidilläni, joka täyttää ensi vuonna 90 v. Hän oli jo luopunut toivosta, että ehtii nähdä lapsenlapsensa häät, kun kukaan lapsenlapsista ei ole naimisiin mennyt, vaikka useammat ovat jo pitkään yhdessä asuneet. Niinpä kun soitin hänelle ja kerroin kihlauksesta ja samalla tulevista häistä, hän ei ensin uskonut asiaa todeksi ja sitten onnitteli moneen kertaan luvaten tulla mihin päin maailmaa tahansa häihin (asumme ulkomailla ja mummoni on lentopelkoinen eli ei ole eläessään Suomesta poistunut). Hänen reaktionsa oli niin lämmin ja aito, että vieläkin nousee pala kurkkuun.
  3. Tinjami, saitko asian selvitettyä kaasosi kanssa? Tempperamenttinen kun itsekin olen ja siskoni myös niin meillä on jo muutamaan otteeseen sattunut tuo "En oo kaasosi"-tapaus. Molemmat tietää, että loppupelissä siskoni varmasti tulee olemaan kaasoni, ja tuo on vain tapa siskoni tapa sanoa, että mulla on paha olla ja haluaisin kertoa sinulle, mutta en osaa. Eikä nuo pari kertaa ole liittyneet mitenkään häihin. Ehkä kaasoasi hävettää ja pelottaakin, ettet enää halua häntä kaasoksesi ja siksi hän ei ole viesteihisi vastannut. Toivottavasti sait kaasosi kanssa asiat selville ja voit nauttia päivästäsi yhdessä hänenkin kanssaan
×
×
  • Create New...