AnneJ.

Rouva
  • Content count

    55158
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by AnneJ.

  1. Maisemat on toki upeat Mutta liikaa ihmisiä mun makuun. Ainakin kesällä. Nykyisin pidän enemmän pienistä ja rauhallisista saarista, joilla ei ole ryysistä Toi kuudes kerta yllätti kuitenkin positiivisesti.
  2. Tosin kuudes kerta oli ihan sopivan rento, eikä niin paha kuin olisi voinut olla heinä-elokuun vaihteessa
  3. Viides Santorinin matka muutti mieleni. Santorini ei ole enää sitä mitä Kreikasta haluan. Astypalea on paljon rauhallisempi ja pidän myös sen maisemista.
  4. Santon veroista ei ole toista Tosin Astypalea on "santorinimainen", joten olen siihenkin ihan rakastunut
  5. Erittäin hyvä, täydellinen
  6. ^Aika lähekkäin noi hotellit toisiaan. Noi ton tokan maisemat Varmasti tulee mahtava reissu!
  7. ^Hyvähyvä! Mikä majoitus, jos saa udella? Mä menen tänä vuonna sinne ekan kerran kesällä ja moni on haukkunut Santorinin lyttyyn sen takia, kun kesällä on hirveesti turisteja. Menen nyt sitten ekan kerran itse testaamaan onko siellä kesällä hirveä ryysis Mun kaikki neljä aiempaa matkaa ovat olleet syys-lokakuussa Viimeisin lokakuussa 2009, joten siitä on jo aikaa. Kaksi kertaa oon yöpynyt Kamarissa, kerran Firassa, kerran Karteradosissa ja nyt tulevalla matkalla Oiassa
  8. Erittäin hyvä valinta Nimim. Viides kerta siellä tänä vuonna
  9. ^Matkatoimistojen valikoimat eivät mielestäni ole kovin hyvät. Miten pitkästä matkasta on kyse? Jos on kahden viikon matka tai pidempi, niin suosittelen ostamaan pelkät lomalennot ja varaamaan majoituksen netistä esim. booking.comin kautta.
  10. Parga on ihana Olen käynyt siellä viisi vuotta sitten. Monet ovat menneet sinne aina uudestaan ja uudestaan Itsekin aion käydä vielä joskus.
  11. ^Kun matkailee Kreikassa omatoimisesti, kannattaa varata paljon aikaa ja varautua mahdollisiin lakkoihin. Voi olla laivalakkoja tai lentoliikenteeseen vaikuttavia lakkoja jne. Santorini on mun lempipaikkani Kreikassa ja siellä varmasti viihtyy keväälläkin. Sää varmasti vaihtelee, eikä kaikki paikat ole auki sesongin ulkopuolella. Kalderamaisemat ovat aina upeat
  12. Tuli käytyä äkkilähdöllä Rodoksella (paluu 4 pv sitten) ja kaupungissa oli hotelli. Lindoksessa tuli käytyä yhtenä päivänä ja olen sitä mieltä, että jos Rodokselle vielä joskus menen, niin majoituksen haluan ehdottomasti Lindoksessa. Siellä oli niin ihanan rauhallista ja hienot maisemat Kaupunki oli täynnä turisteja, ääniä ja vilinää eli kaikkea liikaa mun makuun. Pidän paljon pienemmistä, kauniimmista ja rauhallisemmista kohteista. Kannattaa siis tietysti miettiä, että mitä haluaa matkallaan tehdä ja sen perusteella valita kohteen
  13. Mun mielestä Santorinia ei voi verrata mihinkään muuhun kohteeseen Kreikassa Mutta Santon jälkeen mun suositukset saavat Mykonos ja Amorgos. Tuossa on mun kolme lempparisaartani Kreikassa, vaikka on siellä paljon paljon paljon muitakin ihania paikkoja
  14. ^ Mietin, että miksi toi kysymys kuulostaa niin tutulta, mutta sitten välähti, että tästähän oli puhetta tuolla alakerran puolella Parga Parga Parga!
  15. Miten ois saarihyppely? Ei tarttisi valita vain yhtä paikkaa, vaan voi käydä muutamassa/monessa ihanassa paikassa
  16. ^ Joko olette päättäneet? Kreikassahan on pahin turistikausi just elokuussa ja samoin kuuminta, joten kannattaa varautua siihen, että voi olla +40 tai yli. Sitten siellä on lisäksi kosteeta eli kuumaa ja kosteeta. Mä olen vain kerran tuosta syystä (kuumuus) käynyt Kreikassa elokuussa (kerran erehdyin, toista kertaa en ), joten en osaa tarkemmin sanoa, että missä olisi rauhallista tuolloin. Pikkasen epäilyttää, että meni minne vain Kreikkaa elokuussa, niin on paljon porukkaa.. Miten olisi lennot Ateenaan ja lautalla jollekin pikkusaarelle?
  17. Neljä kertaa on tullut käytyä tähän mennessä ihkulla Santolla Eka matka oli vuonna 2002, tokalla sai kuopus alkunsa ja sen jälkeen on ollut vielä kaksi omatoimista matkaa. Noi kaksi ekaa oli valmismatkoja, jolloin majoitus oli Kamarissa. Kolmannella kerralla oli Firassa ja viimeisimmällä hotellin sijainti oli Karterados. Tuskinpa pääsen tänä vuonna, mutta Santoon ei kyllä kyllästy koskaan ja aina löytää jotain uutta (varsinkin kun ei voi vuokrata mitään menopeliä, vaan on bussien ja jalkojen varassa se liikkuminen).
  18. Noi Finnmatkojen kohteiden lentoaikataulut tuskin johtuvat mitenkään Finnmatkoista, vaan kohdemaiden lentokentistä. Ainakin Kefaloniassa on niin pieni kenttä ja kun sinne on paljon koneita menossa, joudutaan niitä lentoaikoja välillä muuttamaan. Niin kävi myös omalla matkallani sinne viime vuonna. Silloin paluulento muuttui myöhäisemmäksi. Mun toinen Kreikan saarihyppely on tiedossa kohta Kreikassa pärjää hyvin englannilla, mutta onhan se hyvä lisä puhua edes muutama sana kreikkaa. Englannilla pärjää kuitenkin hyvin ja jos ei toinen ymmärrä, voi käyttää elekieltä. Saarihyppelyissä on oma vapautensa ja voi nähdä monia paikkoja. Ei kuitenkaan kannata ahnehtia liikaa saaria yhdelle matkalle, vaikka himo nähdä monta paikkaa voikin helposti tulla. Nimim. Haluisi samaan aikaan kaikille Kykladeille Omatoimimatkat tulevat yleensä halvemmiksi kuin valmismatkat ja omatoimisesti voi mennä minne vain, kun kohteena voi olla mikä tahansa paikka Kreikassa
  19. Tuo voiskin olla hyvä idea! Tosin en tiedä mitä poika ois mieltä moisesta ;D Viimeksi mentiin siitä ohi, mutta ei käyty. Syysmorsian 2005: Mikä päivä teillä on lähtö? (jos et halua tässä paljastaa, niin pistä privaa ) Mekin mennään syyskuussa iki-ihanaan Santoriniin Olimme siellä tasan 3 vuotta aiemmin häämatkalla Unohtui sanoa, että mekin siis menemme Hermekseen tällä kertaa, joten jos vaikka olisitte siellä samaan aikaan. Niin olikin! Hauska tietää, että nykyisin hienoin, vaikka olihan se hieno jo silloinkin Toivottavasti Hermes on hyvä myös
  20. No, meillä tehosi vasta vuosi häämatkan jälkeen. Santorinissa olimme 9/02 ja raskauden huomasin 9/03 ;D Niin ja me siis olimme Nea Kamenilla kävelemässä ja Palea Kamenin rikkivedessä uimassa.
  21. Laitanpa nyt tähän ketjuun kysymyksen, että onko kukaan ollut Santorinilla pienen lapsen kanssa? Me olimme siellä häämatkalla syksyllä 2002 ja ens vuonna (keväällä tai syksyllä) ois tarkoitus päästä sinne, mutta silloin mukana on meidän poika. Poika täyttää toukokuussa vuoden eli jos menisimme keväällä, poika olisi vuoden ja jos syksyllä, niin sitten reilun vuoden. Vaikka mulla on paljon kuvia sieltä ja moni paikka vielä hyvin mielessä, niin eipä silloin tullut katseltua paikkaa sillä silmällä, että millaista olisi lapsen kanssa. Matkarattaat tietysti otettaisiin mukaan, mutta niillähän ei joka paikassa voi liikkua. Onko kokemuksia pienen lapsen kanssa?
  22. Olihan siellä porukkaa, mutta mun mielestä ei ollut mitenkään liikaa. Mutta se oli syksyllä 2002, joten en tiedä mikä tilanne nykyään. Ja varmaan myös vaikuttaa se, että missä kuussa sinne menee. Me olimme siis syyskuussa. Me kävimme vain tulivuorella ja Thirasiassa, jotka kuuluvat Santoriniin. Varsinaisesti ei siis käyty lähisaarilla, kun tarkoitit varmaan niitä muita.