kameljontti

Me unohdettiin!!! Mieheni tihrusti itkua siinä sormuslupausten aikana, joten se jäi. Muiskautin häntä täysin oma-aloitteisesti virren aikana, kun tajusin, mikä oli unohtunut.

Kyllä mullakin oli vähän outo olo heti häiden jälkeen. Ei missään nimessä masentunut eikä surullinen, mutta outo. Käytännössä mikään ei muuttunut, vain tunne miestä. Ja alan kyllästyä siihen, että kaikki kyselee häistä ja "Ootko nyt onnellinen?". Tietenkin oon, ja oon ollut tähän astikin, en kai olisi mennyt naimisiin, jos en olisi onnellinen mieheni kanssa. Mutta on ihanaa sanoa miestäni miehekseni eikä enää poikakaveriksi ym.

Sain Kalevala-korun Kielo-käädyn.

Vanhaa: mummin kihlasormus oikeassa kädessä, ja alushousut (ovat siis ihan mun omat, kertaakaan käyttämättömät) Uutta: puku, kengät, korsetti Lainattua: EN TIEDÄ!!! Sinistä: morsiussaunavastastani peräisin oleva silkkinauha kukkakimppuni ympärillä

Me ei kerrottu kellekään muille kuin kaasolleni ja vanhemmille ennen kutsujen lähettämistä. Muutenkaan en jaksa toitottaa sitä, äitini on pitänyt tästä hommasta huolen. Mutta vaikka koemmekin sulhon kanssa avioitumisen henkilökohtaiseksi onnenaiheeksi, onhan se julkinen asia, eikä sitä voi eikä kannatakaan salailemalla salailla.

Me laitettiin sitaatteja Muumi-kirjoista. Sieltä löytyy ihania liittyen rakkauteen ja elämään yleensä. (Linkki sellaiselle Muumi-filosofiasivulle oli jossain täällä foorumilla.) Valittiin mukaan yli 20 erilaista sitaattia, joten voitiin valita niistä vieraille kullekin sopiva.

Me päädyttiin (tätä palstaa lueskeltuamme) tekstiin "Erottamattomat". Ei haluttu mitään härskeilyjä, jätämme ne sitten sinne kahdenkeskiseen osioon hääpäivästä...

Olimme varanneet etelänmatkan, valitsimme vain jonkun päivän sielläoloajastamme.

Shacklebolt, hurjan kaunis kaulakoru! Mä toimin etiketin vastaisesti, ja ostin Pilgrimin korut, jotka eivät ole edes oikeaa kultaa. Mutta ovat just mun tyyliset ja sopivat niin pukuun kuin juhlapaikan miljööseen.

No joo, onhan ne kai sitäkin, mutta aika ihania...

Suomalaiset pellavahääpuvut ovat usein semmoisia vähän keskiaikaishenkisiä. Mutta käykääpääs kuolaamassa ihan toisenlaisiakin pellavapukuja www.cottonbride.com. Tää on amerikkalainen suunnittelija, joka vastaa nykypäivän luonnonmukaisuustrendiin upeilla pellava- ja puuvillapuvuilla. En siis yhtään tarkoita, että haltiahihaisissa puvuissa olisi mitään vikaa, mutta oli pakko laittaa toi osoite tänne. Olisin niin halunnut sellaisen puvun, mutta olisi tullut ihan tolkuttoman kalliiksi tilata USAsta. Ehkä joku varakkaampi saa tästä idean ja toteuttaa unelmani...

Juhlapaikalla on leikkitila lapsille. Sitten ostin vielä Tiimarista alennuksesta kynttilän koristeluvärejä ja valkoisia kynttilöitä, joilla lapset saavat askarrella. Toivottavasti ei tuu kauheaa sotkua ja vihaisia vanhempia... Mutta ajattelin, et kiva muisto lapsille ja lapsenmielisille...

Meille tulee Tie valmis on. Jotenkin se kuvaa sitä yhteistä katsetta tulevaisuuteen, johon haluamme rohkeasti käydä enkelivarjeluksessa. virsi 600 on todella hurjan liikuttava, se on semmoinen virsi, että sopii joka tilanteeseen kasteesta hautajaisiin.

Minki, kiitos napakoruideasta! En oo mitenkään keksinyt mitään sinistä... Ei ole kyllä mitään lainattuakaan... Hohhoijjaa...

Kyllä toi nyt on vähän väheksyvä ilmaisu toi satuolento, vaikket sitä niin tarkoittaisikaan. Enkä mä puhunut mitään mekaanisuudesta, totta kai siviilivihkiminen on ihan yhtä romanttinen tai tunteikas kuin kirkollinenkin, ja siinä on kyse rakkaudesta. Puhuin vaan ihan oman mielipiteeni, ja olen myös sitä mieltä, että ainoa ero ei todellakaan ole rakennuksen tyyli. Siviilivihkimisessä (käsittääkseni) lupaus annetaan muille ihmisille, lähinnä tietysti puolisolle. (Paitsi ehkä jos ollaan maistraatissa, koska kuulutaan sellaiseen uskontokuntaan, että Suomessa vaaditaan myös siviilivihkiminen, ja se onkin ihan eri asia.) Kirkossa ainakin minä lupaan erityisesti "kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä". Ja siinä on se vissi ero. Sulle se on satua, ja olkoon vaan. Mutta joillekin se on ihan totta ja tärkeä asia.