hipsis

Morsian
  • Content count

    75
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by hipsis

  1. Pohdin tätä asiaa etukäteen ja kyllähän sitä tietty tyhjä olo jäi. Hääpäivämme oli aivan mahtava, täynnä tunnetta ja onnea. Tuntui, että poskia vain särki kun hymyilin onnesta niin leveästi. Miehen kanssa ollaan vain harmiteltu, ettei tuota päivää saa takaisin, se oli niin ihana! Se miten iloisia kaikki vieraamme olivat puolestamme, onnittelut, liikuttumiset ja kauniita sanat molempien isiltä. Kuitenkin olen iloinen siitä, että häät ovat ohi, me olemme naimisissa (sehän se pääasia oli) ja suunnittelemme nyt tulevaisuutta, joulun häämatkaa ja vauvakuumeiluakin on havaittu taloudessa Ja nyt pääsen seremonimestarin ominaisuudessa järkkäilemään hyvän ystävän häitä ensi vuodelle, saa olla häähuumassa yhä mukana!
  2. matkalla tuntui, ettei hymyä voi olla niin leveä ja onnellinen kuin mitä olo oli. Tuntui, ettei niin leveää hymyä edes ole. koko päivän tuntui tuo onnellisen virne pysyvän huulillani.
  3. Meillä oli kutsuinfossa teksti jotenkin näin: Hääpari haaveilee matkasta päiväntasaajan tuolle puolen. Ja häämatkatili. Lahjalista netissä myöskin, sillä tiedän osan haluavan tuoda ns. lahjan enemmin kuin rahaa. Lahjalistalta löytyy myös Australian Lonely planet, joten toive matkasta on tosi
  4. Meille on tulossa serkkujen häistä hyväksi havaittu ja kiitelty tapa: Isät esittelevät "omat" sukunsa (eli morsiamen isä morsiamen suvun ja toisinpäin). Ei mitenkään vieras vieraalta vaan ns. perheittäin/joukoittain. Tyyliin: "morsiamen opiskelukavereita" ja "sulhasen kummitäti ja setä perheineen". Tämä siksi, että olen kuullut monelta, että on kiva tietää vähän ketä on paikalla. Toki vierustovereilleen oletamme jokaisen itsensä esittelevän. Lisäksi suunnitteilla vieras-esittelyt kaikille jaettavaan vihkoseen, muutamalla lauseella/sanalla, jotain mukavaa kustakin vieraasta ja hänen suhteensa meihin.
  5. MariéeMaria: Jos ajatellaan juhlan arvokkainta osaa (esim. akateemisessa maailmassa) on se pääruuan jälkeen. Meillä tähän väliin, eli heti ruokailun päätyttyä tulee isien puheet. Muut mahdolliset puheet tulevat tähän perään, olemme toivoneet kummankin isältä suht lyhyttä puhetta ja emme odota kovinkaan montaa muuta puhetta juhlassa pidettäväksi. Toki vapaamuotoisia puheita/onnitteluja tulee myöhemminkin illan mittaan.
  6. meidän kutsukorttien hinnaksi tulee noin 1 euro/kpl, yhteensä lähetykseen menee rahaa noin 150 euroa, kun tilataan omakuva-postimerkit, siihen se suurin rahamäärä uppoaa (ja meillä sulho haluaa nuo postimerkit!!!). Painatetaan siis itse suunnitellut kutsut Yliopistopainossa, eikä ole kallista (kutsujen painokustannukset 65 kutsua - 60 euroa). Kuoret maksoivat Sinellista 1e/10 kuorta.
  7. meillä on kihlasormukset, ja mun kihlasta todennäköisesti muokataan mulle sitten ns. vihkisormus. Eli vain yksi sormuksisena jatkan häidenkin jälkeen. Kun en juuri arkena tuota sormusta pidä niin, mitä sitä kahdella ja yksi on mielestäni ihan riittävän kaunis. ja olen todella huono tykkäämään erilaisista yhdistelmistä...
  8. meille tulee apteekin salmiakkeja, niitä pieniä ohuita salmiakkiruudun mallisia karkkeja. Näitä siksi, että lähetin näitä karkkeja sulholle ensimmäisessä kirjeessä, kun hän oli armeijassa Lisäksi ne ovat molempien mielestä tajuttoman hyviä
  9. Musta toi 50 euroa pariskunnalta on kyllä minimi, kyllä kaikki tietää mitä häissä tarjottavat ruuat suurinpiirtein maksavat. Ehkä tämän takia kaverina on musta kivempi antaa jotain tavaraa, jos hääpari vain sellaista toivovat. Lisäksi itse olen yrittänyt aina kerätä isompaa kimppalahjaa suuremmalla porukalla.
  10. yhtään en osaa sanoa kuinka paljon aikaa kannattaa varata, mutta muutamissa vuosijuhlissa auttaneena vinkki: laittakaa plaseerauskortit valmiiksi pöytien mukaisesti pusseihin etukäteen. Säästää paljon aikaa juhlapaikalla kun yhden pöydän nimikortit on yhdessä pussissa/kirjekuorissa tms.
  11. häät 14.8.10 tehtynä: -juhlapaikka varattu (varattiin jo 09/08) -vihkijä varattu Käräjäoikeudesta paikalle -pitopalveluilta pyydetty tarjoukset - yhden kanssa kokoustettu, toisen kanssa kokous 10.10. -kampaajan kanssa alustavasti sovittu hääkampauksesta ja sitä suunniteltu joka käyntikerralla kohta vuosi -vieraslista on lähes valmis puolivalmista: -kutsuidea mun päässä -kattaus/pöytäkoristeet -hääkarkkirasia-idea mun päässä pitäisi tehdä ennen joulua: -etsiä ja varata valokuvaaja -etsiä ja varata bändi -sulho varaa hääyöpaikan -hommata bussikuljetus vieraille hääpaikalle ja pois -päättää morsiuspuvun malli/kangas/tyyli tms. ensi vuoden puolella: -hääpuvun teko alkaa tammikuussa -helmikuussa kutsut, samalla suunnitellaan menu, ohjelma ja muut painotuotteet -maaliskuussa hääkarkkirasia-askartelut -häiden jälkeisen pikaloman varaus, the häämatka vasta jouluna 2010 huh, näin kun asioita listaa tajuaa miten paljon sitä pitää vielä tehdä ja miten vähän me ollaan tehty!!
  12. drinkkillipuista: kaikissa opiskelijabileissä tuttu ilmiö: ennen bileitä ostetaan lippuja, joita vastaan ANNETAAN alkoholia bileissä. Eli näin kierretään alkoholin suora myynti. Kun raha ei vaihda omistajaa baaritiskillä, ei ole kyse alkoholin myynnistä. Olen ollut yksissä häissä joissa näin toimittiin, siis hääpari "myi" alkoholia drinkkilippujen kautta tyylii 1 € kalja/siideri.
  13. lukaisin ketjun läpi ja miten olette ajatelleet järjestää ihmiset vihkimisen ajaksi? Siviilivihkikaavahan on lyhyt, meille tulee tod.näk. seuraavaa -sisääntulomusiikki - isä saattaa tyttärensä -tuomarin puhe -morsiamen sisko soittaa huilulla musiikkia -vihkiminen -sulhon sisko lukee jotakin (tämä vielä epävarma kohta) -poistumismusiikki Aikaahan tähän ei mene yhtä kauaa kuin kirkkovihkimisessä, mutta tulisiko ihmisille kuitenkin järjestää penkit? Ja jos on penkit istuvatko he koko ajan (kirkossahan pappi kehoittaa nousemaan vihkimisen ajaksi - eikös niin?) Tavallaan tuntuu hassulta, että ihmiset sitten istuvat kun meidät vihitään - seisomaan nouseminenhan merkitsee kunnioitusta asiaa/ihmistä/tms.kohtaan. vrt. seisomaan nouseminen kun jollekin ihmiselle taputetaan. En ole siis ollut vieraana yksissäkään siviilivihkimisissä, joten kommentteja, kokemuksia, vihjeitä otetaan vastaan?
  14. Itse olen aina ollut "tulisesti" pilke silmäkulmassa "taistelemassa" kimpuista! Totta kai heitän omani ja luulempa, että sukkanauhan sulhokin haluaa viskata. Tuo aiemmin mainittu tyyli heittää yksittäisiä ruusuja voisi myös olla mukava. Ei sitä niin vakavasti pidä ottaa, minusta se on hauskaa leikkiä. Ja jos morsian/sulhanen ei heitellä tahdo, ei ole pakko. Ei se minua häissä haittaisi. Minua enemmän harmittaa se, ettei naimisissa jo oleville ole vastaavaa leikkiä tarjolla...
  15. Olen ollut sekä häissä joissa polttarikansio on ollut lahja- tms.pöydässä esillä ilman sen suurempia esittelyjä ja sellaisissa joissa polttarikansio on luovutettu ns. ohjelmanumerona. Lisäksi osassa häissä on esitelty powerpointtina polttarikuvia. Itse olen toivonut/käskenyt/määrännyt ettei polttarikuvia esitellä häissä, olen kaikissa niissä häissä joissa olen polttarikuvia katsonut ja en polttareissa ole ollut, sen jokseenkin tylsäksi. Kuvia on mielestäni kiva katsoa kansiosta, koska sen voi tehdä itsekseen ja katsella juuri sen verran kun haluaa. Nämä nyt ovat vain minun mielipiteeni, kukin tavallaan Tärkeintä tässä mielestäni on kysyä hääparilta haluavatko he polttareiden tapahtumia julkisuuteen/polttarikansiota esille häihin. Siis toki luovutuksen voi järjestää yllärinä, mutta hääparin halukkuus tapahtumaan tulee selvittää etukäteen, ettei tule mielipahaa puolin ja toisin.
  16. Annikkii: alakerrassa ei siis ole "tanssilavaa" vaan tanssit voi järjestää siinä pienemmässä huoneessa, jossa noissa Karllundin kotisivujen kuvissa on siis tuo pitopalvelupöytä. varausaikatauluista: me varattiin syyskuussa 2008 ja jo silloin oli muutamia varauksia kesälle 2010, joten ette ole lainkaan liian aikaisessa, varsinkin jos teillä on tietty päivä mielessänne
  17. Moi annikkii, Meille paikan isäntä lupaili, että 150 saadaan samaan tilaan mahtumaan, näillä näkymin meidän vierasmäärä jää 140 alle (toivottavasti). Alakerran kaksi tilaa ovat vierekkäin, mutta yhtenäiseksi en niitä kutsuisi, tilojen välissä on ns. liukuovi, oviaukko on tavallista oviaukkoa huomattavasti suurempi. Eli meillä kaikki vieraat tarkoitus saada tähän isompaan juhlatilaan ja viereisessä huoneessa on sitten buffetpöydät, lahjapöytä jne. Kyllä tuon pienestä tilasta toki näköyhteys suurempaan on, muttei millään kaikilla siellä istuvilla vierailla. Parvesta, se on tavallinen navetan parvi, ei mitenkään kovin hieno tai juhlava, mutta mielestäni juuri näistä seikoista johtuen varsin tunnelmallinen. Kynttilöitä parvella ei saa polttaa eikä punaviiniä tarjoilla Parvella on parkettilattia (kai se parkettia on...) tansseja varten. Meillä on tulossa vihkiminen parvella, mutta luultavasti bussikuljetus keskustasta Karllundille ja yöllä takaisin. Pitopalveluasia on vielä harkinnassa. Vuokra kesälle 2010, selvinnee syksyllä 2009 vasta. Kannattaa ottaa yhtyettä tilan isäntäpariin, ovat todella mukavia!
  18. meillä nou-nou listalla seuraavat: -tekovitsikkäät juhlaohjesäännöt (josta tämä sulhaselle ei saa tarjota pyynnöistä huolimatta on peräisin) -dia-show:t morsiusparin lapsuudesta (ketä kiinnostaa...) -polttareiden esittely juhlaväelle (tämä tuli vaihtokaupassa kun kielsimme vanhempiamme tekemästä dia-show:ta, he pyysivät, ettei heidän tarvitsisi katsella kuvia meidän polttareista - sopii!) -morsiusparin yksinäinen pöytä -nolaus (koski se ketä tahansa)
  19. Kivaa saada lisää kivinavetalla juhlivia keskusteluun! Minkälaisia koristeluideoita teillä on paikalle, vaikka ainakaan mun mielestä tila ei kovin paljon koristeita tarvitse, kun on nätti muutenkin.
  20. Me myös varasimme tämän vallan mukavalta (ainakin puhelimessa) vaikuttavan tuomarin vihkimään meidät elokuussa 2010. Huomasin muuten ilmeisesti Tampereen yliopiston lehdestä, että hän on jäämässä eläkkeelle 2011. http://utain.uta.fi/2009k/3/53567.html Laitan tähän vielä linkin lehtijuttuun, tuskin herran nimitiedot salaisia ovat, kun ihan käräjäoikeuden vaihteesta sai nimen ja numeron
  21. Onko kenelläkään tuoreita kokemuksia?
  22. Hei, meillä on valokuvaaja vasta mietinnässä ja olen pohtinut onko kukaan käyttänyt valokuva-alan opiskelijoita kuvauksessa? Käsittääkseni Tampereella on jokin alan oppilaitos/mahdollisuus opiskella valokuvausta ja pohdinkin, että miten olisi alan opiskelija valokuvia ottamaan? Kokemuksia kaivataan...
  23. -su_vi- : Ryijyn teki äitini tuttava ja äitini osti vain materiaalit käsittääkseni Pirkanmaan käsi- ja taideteollisuus ry:n kautta. Eli työstä ei maksanut mittään, ryijy oli ilmeisesti palveluksen vastapalvelus
  24. Hei, itse juuri aloitin muutama viikko sitten kalligrafia-kurssin, kun olen jo vuosia haaveillut tästä harrastuksesta ja nyt olen sitten suunnittellut josko itse tekstaisin kutsut ja paikkakortit, menut yms. hässäkät. Tosin kutsut ja muut joita tulee useampi samanlaisia tehdään niin, että teen yhden kappaleen, mies skannaa koneelle ja sitten kutsut painatetaan jossain painotalossa. Täytyy sanoa, että haastavaa hommaa on, sen tuolla parilla kurssikerralla olen huomannut. Kannattaa hankkia/lainata kirjastosta joku kalligrafia-kirja, sieltä selviää miten terää käytetään, sillä siten saa siistiä jälkeä aikaan
  25. Tämä käräjäoikeuden tuomari vaikuttaa kommenteista päätellen mukavalta ihmiseltä Kuinka aikaisin olette varanneet vihkijää juhlapaikalle kesäaikaan ja kuinka aikaisin olette saaneet tietää kuka tulee? Meidän häihin on toki vielä matkaa, mutta asia kunnon naikkaria pohdituttaa...