Minullakin oli maailman parhaat polttarit! Minut haettiin aamulla kotoa ja vietiin silmät sidottuna suorittamaan sopivan hurjaa extreme-temppua joka sai polvet tutisemaan, mutta jota suorittaessa jännitys pysyi kuitenkin mukavana eikä muuttunut liian ahdistavaksi. Tempun tehtyäni lähdimme porukalla karaokebaariin, jossa lauloin omia valintoja ja lisäksi seurueen valitsemia, suurimmilta osin varsin noloja kappaleita. (Tässä ilmeisesti polttareiden pakollinen nolausosuus, tosin mielestäni erittäin mukava sellainen Myös muut lauloivat, ja koko polttariseurueeni lauloi minulle "Elämältä kaiken sain" <3 Seuraavaksi siirryimme hienolle, isolle rantamökille, missä ohjelmaan kuului mm. syöpöttelyä, juopottelua, erotiikkaväline-esittely ja perusteellinen, perinteinen morsiussauna taikoineen, hoitoineen, vastomisineen ja muine härpäkkeineen. Koko päivän, illan ja vielä seuraavan aamunkin ajan minua kohdeltiin kuin prinsessaa, kaikki tehtiin minun puolestani ja tuotiin valmiiksi eteeni, en yhtä ainutta siideriä käynyt itse jääkaapista hakemassa Tytöt tekivät myös ihania ruokia pitkin polttarivuorokautta, ja minua hemmoteltiin morsiamen selviytymispaketilla, joka sisälsi paljon hyödyllisiä ja hyödyttömiä mutta ihania juttuja minulle. Viimeinen asia ennen kotiin lähtöä seuraavana aamuna oli sormustesti, jonka avulla yksi ystävistäni selvitti minun ja muiden tyttöjen tulevia lapsilukuja ja tulevien lasten sukupuolia, ihana lopetus parhaille polttareille! Tämän kaiken lisäksi seura oli parasta mahdollista, reilu kymmenen kappaletta rakkaimpia tyttöjäni <3 Polttaripäivä tulee pysymään mielessäni ihan aina, yhtenä parhaista muistoistani!