Sofraia

Tänään vasta sain katsottua boksilta tuon viimeisimmän jakson, ja mun tuli jossain vaiheessa sitä morsianta sääli, kun se oli vissiin aika yksin siinä hommassa. Missään vaiheessa ei näkynyt kaasoa tai muita kavereita, jotka olis olleet mukana tsemppaamassa – ehkä on ollutkin ohjelman ulkopuolella, mutta kuvaan ei ollut tarttunut. Erityisesti se kohta, kun morsian kävelee yksin kirkolle helmojaan pidellen… ehkä yksi syy siihen, että pinna kiristyi? Muutenkin mun silmään morsian (tai vaimo, naimisiinhan ne oli jo ehtineet) näytti lähinnä väsyneeltä ja stressaantuneelta, ei niinkään v*ttumaiselta. Ohjelman perusteellahan sitä ei voi tietää.

Hei, bongasin tuolta vasta aloitetun "polttariporukalle kosto" -ketjun (aloittaja Maen), jolle on olemassa pitempi vastine. Saanee poistaa!

Itse kaasoilen ystävälleni, jolta olen jo muutamaan kertaan pyytänyt vieraslistaa, mutta kiireessä se on jäänyt. Polttarisuunnittelu on jo hyvässä vauhdissa, ja mukaan on matkan varrella pyydetty ihmisiä, jotka on polttariporukalle tulleet mieleen, että ehkä kutsutaan. Mielummin kuitenkin olisin ottanut (alustavankin) listan jo vaikka viime vuoden puolella kiireen välttämiseksi. Jos siis vaan tiedätte edes suunnilleen, ketä olette kutsumassa, niin antakaa ihmeessä kaasolle lista (ja kaasot, pyytäkää sitä ajoissa ). Varsinkin jos kaaso ja morsian ovat edes vähän eri ympyröistä, niin tällä varmistetaan, ettei kukaan todella tärkeä jää kutsumatta.

Alla mun tuuripuku: Edestä Takaa Ja häämatkalta Löytyi britti-eBaysta yksityiseltä myyjältä käyttämättömänä.

Jaksosta riippuen joko Meidän häät tai Satuhäät. Satuhäät on ehkä vedonnut useammissa jaksoissa siksi, että siinä ei näy ihan niin selkeästi tv-ohjelman tekeminen (juontaja tms) – paitsi sitten siinä viime viikon jaksossa, jossa Sisko Juonsi Oikein Ihanasti Kaikki Shoppailut, Eli Ei Sitten Muuta Kuin Kassalle! Omasta mielestä on kivempi katsoa ihmisiä omassa ympäristössään ns. lavastettujen tilanteiden sijasta – ei niin, etteikö molemmat olisi tarkkaan käsikirjoitettu ja leikattu alusta loppuun… *muoks. Siinä "viimein kaikki on hyvin" -sloganissakin on jotain samanlaista kieroa viehätystä kuin C.S.I Miamin Horatio Cainen one-linereissä. Ei siis minkäänlaista tyyliä, mutta toisto on niin tehokasta. On aina jännä nähdä, missä vaiheessa se tulee, niin sitten tietää, että kaikki Suuren Draaman Ainekset on tältä erää ratkaistu.

Jos itse päätän laulaa meidän häissä (enkä jänistä viime hetkellä), laulan varmaankin Shakiran Underneath your Clothesin. Siihen liittyy valtavasti muistoja, on mm. eka biisi, jonka Superman kuuli koskaan mun laulavan. Ja sanat on monelta kohtaa just eikä melkein hääjuhlaan passelit. Pitää vaan pyytää pianisti-kaaso säestämään. You're a song Written by the hands of god Don't get me wrong cause This might sound to you a bit odd But you own the place Where all my thoughts go hiding And right under your clothes Is where I find them Underneath Your Clothes There's an endless story There's the man I chose There's my territory And all the things I deserve For being such a good girl honey Because of you I forgot the smart ways to lie Because of you I'm running out of reasons to cry When the friends are gone When the party's over We will still belong to each other (Chorus) Underneath Your Clothes There's an endless story There's the man I chose There's my territory And all the things I deserve For being such a good girl honey I love you more than all that's on the planet Movin' talkin' walkin' breathing You know it's true Oh baby it's so funny You almost don't believe it As every voice is hanging from the silence Lamps are hanging from the celing Like a lady tied to her manners I'm tied up to this feeling Underneath Your Clothes There's an endless story There's the man I chose There's my territory And all the things I deserve For being such a good girl honey

Tässä meidän itse askarreltavat kutsut, edestä ja sisältä Värit siis tummansininen ja kermanvalkea, leimasin hopeanvärisellä kohovärillä. "Teemaväreinä" siis tummansininen–valkoinen–hopea. Koko on aika pieni, niin että yhden A4-paperin kun taittaa kolmeen osaan niin tulee tuo korkeus. Harkinnassa on, tuleeko tohon selkämykseen vielä jonkinlainen valkoinen tai hopeanvärinen nauha.

Ohimennen heitin naikkarifoorumia lueskellessa, että tuleekos muuten meille sit sormusvalat osaksi vihkimistä. Superman: No ei todellakaan. Mahdollisimman lyhyt kaava vaan. Mä: Ai miks? Superman: No et sen saa sit hoidettua pois alta. Mä: Sä siis haluat hoitaa meidän vihkimisen pois alta vaan? [meinas alkaa harmittaa] Superman: Niin, kun haluan olla mahdollisimman pian sit jo naimisissa. Mä: Awww…

Mä oon ihan tosissani pähkäillyt tätä asiaa, lähinnä sen kannalta, että tuleeko meidän juhlaohjesääntöön lause "morsian varaa itselleen valkoisen värin". Että onko mulle itselleni kuinka iso asia, jos joku sattuu paikalle heilahtamaan valkoisissaan? Toisaalta, kun on itsellä puhtaanvalkoinen hääpuku, niin olis ihan kiva erottua siitä massasta. Samalla perusteella myöskin sulhanen toivoi, ettei bestman ja hääparin isät laittais liiviä puvun kanssa, vaikka sulho laittaa – kun haluaa, että on itselläänkin jotain, mikä erottuu. Toisaalta sit taas jos en valkoista itselleni varaa, ja joku sitä päälleen päästä varpaisiin pukee, niin en koe, että se olis multa pois. Kukaan meidän tulevista vieraista ei oo sellainen tyyppi, joka ehdoin tahdoin haluais viedä huomion itselleen hääparilta. Tai jos on, niin sen saama huomio on sitten vähintään kyseenalaista lajia, eikä se oo meiltä silloinkaan mitenkään pois. Jos taas ei etikettiä tiedä, niin sitten ei tiedä, eikä me kuitenkaan ketään meidän bileissä nenänvartta katsota. Ja mehän hääparina lopulta näytetään esimerkki siinä, miten etikettivirheisiin ja kaikkiin mahdollisiin muihin päivän "epätäydellisyyksiin" tulee meidän juhlissa suhtautua. Itse en valkoista laittaisi kuin omiin häihini, mutta en lopulta sitten kuitenkaan sitä meidän häissä itselleni varaamalla varaa. Jos joku tulee valkoisissaan, tulkoon – mielummin niin kuin että jättäisi sopivien vaatteiden puuttuessa tulematta kokonaan.

Viime yönä pläjähti taas – oltiin menossa junalla Jyväskylään opiskelukaveriporukan kanssa, ja tajusin, että ai niin, kun mehän sit mennään lauantaina naimisiin siellä Jyväskylässä (toim.huom. ei siis pidä paikkaansa), niin mulla pitäis varmaan olla puku ja muut mukana, ja kun se puku pitäis lyhennyttää ja huntu pesettää, niin mitä me tehdään? Kamala paniikki saatiin aikaan, mutta sovittiin, että ehdin ehkä ajaa sieltä Helsinkiin hoitamaan sen asian viikolla. Toinen pari viikkoa sitten tullut meni jotenkin niin, että häitä edeltävänä iltana tajusin, ettei oo kukkia. Lähdettiin kiertämään aamuyöstä kaikki Asematunnelin kukkakaupat, jotka ei kuitenkaan olleet auki. Sit murtauduttiin johonkin kukkakauppaan ja mä vahdin kun sulho vei sieltä tarpeeksi kukkia, että saatiin mun morsiuskimppu.

Tännekin tultava ilmoittautumaan, hei. Olen siis tulevana kesänä kaasona ystävälleni, joka puolestaan kaksi viikkoa aikaisemmin on mun toisena kaasona. Teen siis naikkarihommaa ns. kahden edestä, kun kaverini ei täällä pyöri. Oih, tätä vastuuta… Aika eri tyyppisiä juhlia järjestämässä kuitenkin, eikä molempiin häihin kutsuttavaa porukkaa ole kourallista enempää, joten ei sillai tarvitse jännittää, että tulee ns. kloonien hyökkäys. Jännittävin yksityiskohta tässä tietysti on polttareiden ajankohta. Tarkempaa palaveria tästä ei olla pidetty, mutta varmaan tarvitsee itse kunkin sulhasia konsultoida niin, että sieltä puolelta vähän katsovat ettei me vahingossa järjestetä samalle viikonlopulle.

Uutta – puku, sormus, kengät, alusvaatteet jne… Vanhaa – äidin huntu vuodelta '71 Lainattua – ystävän (eli vihkipapin) helmet kaulassa Sinistä – kimpussa ja mahdollisesti myös jossain alushameessa parin piston verran Olisi kyllä ihana keksiä se sixpencekin jostain, vaikka sen varmaan joutuisi teippaamaan kengänpohjaan ulkopuolelle, kun kengissä ei kamalasti muuten reunaa ole…

Tosi mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea ihmiset pitää omassa juhlassaan tärkeänä. On meitä moneen junaan. Meidän nounout: - Prinsessa Ruusunen, Wagner, Kuula tms. marssina - pöytiin tarjoiltu heinät ristissä -päivällinen -> ruokaa pitää olla ja riittävästi - nolausleikit (mm. kaksimielisyydet) ja esiintymään pakottaminen -> jos vapaaehtoisia ei löydy tarpeeksi johonkin leikkiin, ohjelmanumeron voi hyvin jättää väliinkin - pakoon pötkivä sulhanen -koriste tms. hääkakun päällä ja muu vastaava "nyt se on sitten elämä ohi" -huumori -> kuten Ann_ii ja Karkkis jo sanoivatkin, ketään ei olla naimisiin pakottamassa tai kiristämässä - alkoholi alkuillasta -> ei haluta, että lapsivieraat näkee painajaisia humalaisista vieraista ihmisistä seuraavan viikon; myös sulho on absolutisti, joten ois kiva, ettei hän tuntisi oloaan ulkopuoliseksi omissa häissään - bändistä tinkiminen -> sen verran paljon muusikkovieraita, ettei haluta aiheuttaa myötähäpeän tunteita itsellemme tai vieraille; livemusiikki kuitenkin ehdoton Tulihan noita, vaikkei seassa ollutkaan niitä perinteisiä kirkko/puku/mansikkakakku/karjalanpaisti -inhotuksia.

Meidän kosinta oli vähän sillai kaksipiippuinen. Oltiin siis jo puhuttu, että joskus naimisiin, ja että ei kosita kiitos lätkämatsissa jättiruudulla, ja oltiin katsottu, että osuu muuten yks meidän näköinen päivämäärä vuonna 2009 lauantaille. No, siinä ruokapöydässä yks päivä keskusteltiin, kesästä 2009, kun olin lupautunut kaverin kaasoksi (kaveri oli kihlautunut pari päivää aikaisemmin) ja muitakin häitä oli kesälle tulossa. Mietittiin, että jos lähtis johonkin reissuun, ja sanoin, että pitää sit kattoa, ettei olla reissussa Sen ja Sen ja Sen häiden aikaan. Siinä vaiheessa miehen naama venähti ja se ponkaisi mun eteen polvilleen, että hei mennäänks sit nyt ens kesänä naimisiin, ettei meidän päivä mee. Mun eka repliikki oli "Oikeestiko?", mutta tietysti suostuin. Omasta mielestäni tuo kosinta on maailman herttaisin ja miehen näköisin, mutta tosi monet on kattoneet vähän kieroon, kun olen siitä kertonut. Että jotenkin vääristä syistä ja väärällä tavalla kosi, kun päivämäärän perässä. Kun eivät hoksaa, miten iso juttu se on meille molemmille, että ollaan menty naimisiin nimenomaan sillä päivämäärällä. On vähän kurjaa, kun mielellään kertois kosinnasta mutta kun muiden reaktio on ihan muuta kuin mitä toivois. Mjäh.

Tää löytyi jostain hääblogista (sieltäkin ihmettelyjen kera). Musta tää on vaan tosi väärin.

Meillä iskä kysyi melkein heti, kun häistä kerrottiin, että haluanko mä, että hän saattaa sit mut alttarille. Onneksi olin itse ajatellut ihan samaa ehdottaa, vaikka saattaminen onkin varmaankin tärkeämpi juttu hänelle kuin minulle. Riippumatta häiden (ja paikan) koosta iskä olisi varmaan saattanut mut joka tapauksessa, joten meidän valitseman kirkon piitkä käytävä on sattumalta siihen hommaan ihan passeli. Viimeisistä viisistä häistä, joissa olen ollut, on vain yksissä isä saattanut morsiamen, eivätkä ne todellakaan olleet mitkään Hollywood-häät (toim.huom.). Yhden morsiamen saattoivat hänen kaksi veljeään, yksi kummassakin käsipuolessa, ja lopuissa parit kulkivat kahden alttarille. Vain yksissä näistä häistä morsiamen isä oli tietääkseni elossa ja paikalla, hänkin pyörätuolissa.

Ei valitettavasti morsiusliikkeessä, mutta löytyiskö jostain vintage-kaupoista? Itselläni juurikin tällainen huntu, joka on 37 vuotta sitten ollut äidilläni hänen mennessään naimisiin isäni kanssa. Pikkulikasta asti olen tiennyt, että sitten jos ja kun menee naimisiin, niin tuo huntu on ainakin päässä. The Pukuakin sovittaessa piti ensin testata, sopiiko se nyt tähän huntuun, ja vasta sitten miettiä, että onko se muuten ihana. Luulisin, että jollakulla muullakin on tuollaisia tallessa, eli jos et välttämättä uutukaista kaipaa, niin käytettynä voisi löytyä. Aavistelen näin. Omasta hunnun käytöstä – hunnussa on kampa, jonka päällä on ihania retroja kukkakoristeita, joten huntu tulee todennäköisesti kampauksen päälle ja pysyy siinä niin kauan kuin jaksan sitä selässäni kantaa. Huntu on siis lattiapituinen, joten jossain vaiheessa se todennäköisesti siirtyy sivuun. Tuo vieraskirjan viereen -idea oli ihana, pitää laittaa korvan taakse!

Meillä suuret linjat (päivä, kirkko, juhlapaikka, värit, menu pääpiirteittäin jne.) päätettiin jo aika alussa liikuttavalla yksimielisyydellä – "Tehdäänkö sitten näin ja näin?" "Tehdään." Tällä hetkellä suunnitelmat toimii siten, että minä jostain asiasta innostuessani heittelen kasan ideoita ja mies sanoo joo tai ei, tai sitten "Nyt ei pysty, katsotaan myöhemmin." Kiitos opiskelujen, näitä intoutumisia ei tule ihan joka viikkokaan, joten miehen pinna riittää. Kutsujen, koristeiden ja muun visuaalisen kanssa ollaan tehty tähän mennessä niin, että kun perusilme on selvillä, niin mä värkkään kolme-neljä vaihtoehtoa esim. kutsuista, ja pyydän mieheltä mielipiteen. Myös häämessuille sulho lähti mukaan (niille Messukeskuksen), ja saatiin jotain sieltä jopa hankituksi. Sovittiin myös, että mies hankkii mulle sormuksen omin nokkinensa. Kerroin toki muutaman toivomuksen sen suhteen, ettei tule mitään hirvitystä. Yleisesti ottaen meillä on aika lailla samanlainen maku ja tyyli, ja kun sen lisäksi tiedän mieheni mielipiteet aika hyvin, niin tämä työnjako toimii hyvin. Miestä kyllä kiinnostaa lopputuotos yksityiskohtineen, muttei niinkään prosessi, joten mä hoidan käytännön suunnittelun monessa asiassa. Molemmilla on lisäksi toisen suunnitelmiin ja kuvioihin veto-oikeus, jos alkaa näyttää siltä, että hattara on korvannut aivot.

wau! asutko kenties ulkomailla? Niin hyvin näyttää olevan englannin kieli hyppysissä muoks. et näköjään tällä hetkellä ainakaan asu En ees hoksannu kattoo, että sullahan luki tossa, että "Helsinki" Haa, kiitos. Tavoitteena olis valmistua parin vuoden sisään enkunopettajaksi, sieltä siis taustoja tuohon.

Heips, erittäin vapaasti Narskutuksen ja muiden runoelmista kääntäen ja omiani lisäillen syntyi seuraavaa: Come on over, take your time and on these pages leave your mark; Reminisce, or joke, or rhyme; give advice, make a fun remark! We'd love to have the pages packed with tender words of our big day; so don't be shy, it's time to act and grab a pen and write away! One more thing; when you are through – write your name, so we'll know it's you! Saa muokkailla ja käyttää jos tarve niin vaatii, kunhan laittaa versiot tänne kaikkien muiden avuksi.

Tietää, että lueskelen, kun aina välillä hörähdän ja kerron sille parhaat palat. Muutamia kuvia oon heitelly joo-ei -tyyppistä mielipidettä varten, ja vannottanut, että sit jos mä alan haikailla tylliä ja lasihelmiä ja paperiruusuja niin sanot, ettei me tarvita niitä. On kuulemma päätellyt, että joskus jotain kirjoittelenkin. Lähinnä huvittunut, mutta varmaan ihan tyytyväinen siitä, ettei itse joudu kuuntelemaan kaikkea hössötystä.

Niksi-Naikkari-nurkka: Itse olen joskus onnistunut liiman irrottamisessa oliiviöljyllä tms. ruokaöljyllä –> tippa tai kaksi öljyä liimakohtaan, hieroo vähän aikaa ja antaa vaikuttaa muutaman minuutin (eli 2-20 muistikuvien mukaan), sitten tiskaa normaalisti. Jos oikein sitkeässä liima, niin reilummin öljyä. Ihania ideoita kaikilla!

Eiköhän meikäläisenkin saldolla jo tänne pääse, vaikkei kyseessä oo niinkään painajaiset, vaan "tavalliset" unet, joissa kaikki menee pieleen. Häihin siis vuosi. Ensimmäisessä versiossa unohdin laittaa hääpuvun päälle vihkimiseen, joten lähdin sitten kesken hääjuhlan vaihtamaan farkut hääpukuun ("Ai niin!"). Lisäksi häät oli kolmessa eri paikassa – ruoka jossain pikkubaarissa, kahvi ja kakku jollain ihme hiekkapihalla, jossa oli verkkoaita ympärillä, ja sit lopulta tansseihin lähdettiin meidän oikeaan hääpaikkaan. Kaaso oli uppo-outo, ja puvun vaihdoin siinä verkkoaidan "suojassa" viisi minuuttia ennen kuin vieraat tuli kahville. Toisessa versiossa oli puku kyllä päällä, mutta en saanut huntua kiinni, kun olin unohtanut käydä kampaajalla, niin piti ex tempore tupeerata vähän hiuksia hunnun kampaa varten. Lisäksi puvun päälle olin kiskaissut turkoosin hupparin ja punaisen hameen, jotka päällä marssin alttarille, kun en ehtinyt ottaa niitä pois. Tahtomisten jälkeen jostain syystä mentiin loppuseremonian ajaksi urkuparvelle, jossa sain kuoriuduttua verkkareistani. Viimeisin seikkailu tapahtui Vanha Porvoo meets San Francisco – tyyppisessä vanhassa kaupungissa hääpäivänä, kun tajusin, että ai niin, kahden tunnin päästä on vihkiminen, eikä oo vielä pakattu kamoja hääyötä varten enkä muistanut varata itselleni kampaajaa, ja niitten kaasojen kanssa piti jotain tehdä tässä kohtaa… korukauppaan nutturavalkkia etsimään (löytyi vanhoista tennissukista tehty) ja kaasolle puhelua, että osaatko tehdä valkkinutturan, olis vähän kiire. Tässä viimeisessä soittelin miehellekin, että ehtiskö se pakkaamaan ne kamat, mutta ei se ehtinyt, kun oli bestmanin kanssa jossain. Hyvä merkki lienee se, ettei vielä yhdessäkään oo tullut huutopaniikki, vaan vire on lähinnä se, että kyllä tässä nyt naimisiin päästään, vaikka vähän tällaista kaikkea pientä vastaan tuleekin…

Vähän OT, mutta: Lähinnä tuo musiikin linjaus kai liittyy siihen, millaisia konnotaatioita mihinkin musiikkityyliin tai kappaleeseen liittyy. Tuttu kanttori sanoi, ettei esimerkiksi soittaisi Star Warsin tunnusfanfaaria tai MacGyverin tunnussävelmää häämarssiksi, vaikkeivät ne mitenkään kristinuskoa rienaavia kappaleita olekaan – mielikuvalataus on vaan niin vahva monilla ihmisillä, että itse tilanteen luonne saattaisi kärsiä. Sitävastoin tuo mainittu Nothing Else Matters käy (kanttorista riippuen) varmasti esimerkiksi vihkimisen välimusiikiksi, koska se on tunnelmaltaan vihkitilaisuuden luonteeseen sopiva ja hyvin perinteinen rakkauslaulu. Sovituksellisilla ratkaisuilla saa tietysti monenlaisista kappaleista kirkkoon sopivia, mutta silloin on oltava taas valmis joustamaan tilaisuuden luonteen mukaan, jos kirkossa haluaa vihkiytyä. Ja kaikki riippuu niin paljon kanttorista. Eikä omankaan muistikuvani mukaan Metallicalla ole sen kristinuskon vastaisempia tekstejä kuin keskimäärin rock- tai popyhtyeilläkään, vaikka melkoisen Raamatullista menoa on joissakin kappaleissa. Tulipa vain mieleen noin stereotyyppisenä esimerkkinä yhtyeestä, jolla ehkä saattaisi olla alkumarssiksi soveltumattomiakin kappaleita. Yleistystä pahoittelen.

Juurikin viikko sitten meni tuttavapariskunta naimisiin, ja mies oli käynyt rippikoulun ja liittynyt kirkkoon, koska vaimolle oli tärkeää päästä vihille rippikirkossaan (käsittääkseni). Oma mielipiteeni tällaisesta toiminnasta on vielä vähän jäsentymätön, mutta kokeillaan. Jos kirkkoon liittyy siksi, että itse haluaa, syystä tai toisesta (Jumala kutsui unessa, kihlattu toivoo siunausta liitolle, kirkkoon kuulumattomuudesta huolimatta kokee ev.lut. uskon ajatukset läheisiksi jne.), niin siitä vaan. Vaikka liittyisi "pelkästään häiden takia", niin saahan siinä lopulta siunauksen kuitenkin, joka ei ainakaan pahaa tee, jos se ei hierrä omaa vakaumusta vastakarvaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos haluaa kirkollisen vihkimisen, niin silloin pitää suostua kirkolliseen vihkimiseen, virsineen (tai muuten hengellisine lauluineen), rukouksineen ja "jeesusteluineen". Minustakin on hippasen itsekästä vaatia sisääntulomarssiksi Metallicaa tai puheeseen Jumala-filtteriä, kun kuitenkin ristin edessä jotain luvataan. "Kun mä kerran oon kirkollisveroakin maksanu, ainakin viikon, niin pitäähän meidän saada Pate-serkku laulamaan Hurriganesia vihkimiseen!" Tämä liittyy myös aiemmin mainittuun uskonnon ja uskovien kunnioittamiseen. Jos ei halua kuulla Jumalasta, kannattaa hengailla (ja mennä vihille) muualla kuin kirkossa. Not rocket science. Itseään vastaan tekeminen on sitten taas toinen juttu. Monelle aiemmin kommentoineelle tuntui olevan todella vastenmielinen asia lähteä lupaamaan jotakin sellaista, mihin ei usko, ja sellaista tunnetta pitää mielestäni kuunnella ja kunnioittaa. Samoin on väärin vaatia puolisoa tekemään itseään vastaan vain sen takia, että itse haluaa yhtä tai toista – oli se sitten siviiliseremonia tai kirkollinen vihkiminen. Jos naimisiin asti ollaan menossa, niin todennäköisesti (toivottavasti!) pari pystyy rakentamaan jonkinlaisen kompromissin, joka ei romuta kummankaan vakaumusta. Toisaalta, jos ollaan niin eri linjoilla, että toinen ei missään tapauksessa suostu kuuntelemaan jumalaläppää vihkimisessään tai mennä kirkkoon siunattavaksi ja toinen taas erityisesti toivoo papin aamenta noin kirjaimellisesti, niin aiheesta on todennäköisesti suhteen aikana keskusteltu aikaisemminkin, eikä tilanteen haastavuus tule yllätyksenä.