sams

avokkini on belgialainen (1/2 suomalainen myös) <3

Täältä löytyy belgialais-suomalaisen kanssa avoliitossa elelevä <3 Yhteiseloa on takana nyt noin kaksi vuotta ja ollaan asuttu niin Belgiassa kuin Suomessakin. Avokin kaksoiskansalaisuus auttaa kovasti ja yhdessä puhutaan tietysti suomea - itse olen käynyt hollanninkielen alkeiskurssin ja ensi viikolla avoimessa alkaakin jatkokurssi (suosittelen, opettaja erittäin pätevä ja eteneminen ei ollenkaan liian nopeaa). Ensi keväänä mahdollisesti edessä muutto Maastrichtiin ja kevään jälkeen kenties Genttiin - mitään ei ole vielä päätetty... Mies on juuri valmistunut ja itsellä häämöttää sama syksyllä, joten hieman auki kaikki suunnitelmat vielä. Miehen jatko-opiskelut alkavat keväällä tuolla Maastrichtissa ja siksi sinne suunta. Olisi hauska kuulla lisää teistä muista jotka vielä palstalla pyöritte

olipas mielenkiintoista löytää tämä ketju ja lukea teidän kaikkien mietteitä ja pohdintoja. Itse olen eronnut ja liittoa kesti vain n. 1 1/2v. Sitä ennen seurusteltiin ja asuttiin yhdessä niin että yhteiseloa tuli kaiken kaikkiaan vietettyä n. 8 vuotta. Naimisiin mennessäni olin vain jotenkin päättänyt, että tämä on sitten se seuraava askel kun itse olin myös saanut miehen 'kosimaan' karkauspäivänä. Tuntui, että jotenkin suhteemme ei etenisi millään muulla tavoin - olisihan se pitänyt tietää, että suhteessa oli jo silloin lopun alkua, ei olisi pitänyt sanoa tahdon vaan sanoa tahdon erota... Häät olivat minun yksin suunnittelemat, sulhanen oli aikalailla sitä mieltä että hänellä ei ole mielipidettä mihinkään ja kaikki mitä ehdotin hän hyväksyi ilman mitään omaa panosta sen kummemmin. Vieraita oli vajaa 200 ja vihkiminen ja juhlat olivat kauniit ja viihtyisät. Minulla oli päällä itse suunnittelemani puku ja olin väsännyt pieteetillä kaikki kutsuista ja paikkakorteista lähtien. Halusin että nämä elämäni ainoat häät olisivat vuosisadan juhla ja monien vieraiden mielestä ne olivatkin. Sekä vanhempani että exän vanhemmat olivat suurinpiirtein karanneet naimisiin ja kutsuivat nyt myös sellaisen määrän vieraita, että kaikki jotka olisivat olleet heidän häissään olivat paikalla. Häissä oloni oli tietysti kaunis ja juhlat olivat hienot, mutta koko ajan mietin vain että kaikki sujuu ja näyttää hienolta --- en osannut rentoutua ja pistin kaiken sen piikkiin, että enhän minä voi tuntea oloani rakastuneeksi, kun olemme olleet yhdessä jo niin kauan. Erosimme ystävinä ja yhteisestä päätöksestä. Valitettavasti ystävyyttä kesti vain niin kauan kunnes exän uusi muutti asumaan hänen kanssaan ja ryhtyi sanelemaan marssijärjestystä. Hän mm. istutti exän päähän ajatuksia että haluan hänet takaisin ja että roikun vanhassa suhteessani. Olin tähän mennessä tavannut nykyisen avomieheni ja muuttanut hänen kanssaan yhteen, joten olin aivan ällikällä moisista syytöksistä. Nykyäänkään en kuitenkaan pysty ajattelemaan häitäni negatiivisesti, ne olivat tavallaan yhden elämänvaiheeni loppumisjuhlat, tämän tietysti keksin ajatella vasta jälkikäteen. Nyt olen eroni jälkeen olen siis löytänyt uuden rakkauden ja elämä hymyilee. Tai siis ei elämä nyt niin hirveästi hymyile (tässä sitä ollaan kaksi tutkintoa tehtynä, mutta ei hajuakaan töistä ), mutta ainakin aurinko paistaa meidän suhteellemme - tuntuu kuin olisin vihdoinkin löytänyt sellaisen ihmisen joka minun oli tarkoitus löytääkin. Itsepäisyyteni sai minut pysymään edellisessä suhteessa kun se oli jo kuollut ja kuopattu, en vain osannut päästää irti. Nyt olen jotenkin ihan ällistynyt siitä miten voi haluta niin voimakkaasti viettää toisen kanssa loppuelämänsä ja miten haluaa juosta ympäri katuja huutamassa miten onnellnen on - ei minulla ole koskaan ollut tällaisia tunteita. Olen jopa valmis hankkimaan nykyisen avokin kanssa lapsia - ennen en edes halunnut keskustella aiheesta Olemme jo pari kertaa keskustelleet mahdollisesta naimisiinmenosta - avokkini ei ole koskaan ollut naimisissa ja kun meillä ei ole lapsia edellisistä suhteista on meillä aika vapaat kädet kaiken suhteen. Jossain vaiheessa tulee siis päättää missä häät pidetään ja millaisessa muodossa - itselläni hieman pakittaa pitää suuria häitä, mutta haluan että tulevalle sulholle kaikki on sellaista kun hän haluaa, ettei hän jää mistään paitsi. Teemme yhdessä juuri sellaist häät jotka me kummatkin haluamme. Itse olen aikalailla hävennyt eroani, koen sen aika kamalana asiana, mutta olen tietysti onnellinen siitä, että sen kautta olen juuri nyt tässä tilanteessa jossa olen. Anteeksi kamalan pitkä sepustukseni, joskus tuntuu että tämä asioista puhuminen selvittää aina parhaiten päätäni...