Sirpsakka

Jäsen
  • Content count

    7
  • Joined

  • Last visited

    Never

About Sirpsakka

  • Rank
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Työpaikallani muistetaan aina kaikkia erilaisina merkkipäivinä, joten meillekin oli ostettu hieno taulu (jolle ei tosin paikkaa ole vielä löytynyt) porukan keräämillä rahoilla. Miehen työpaikalta saimme lahjalistalta löytyneen veitsitukin ja hyväksi on sekin lahja havaittu.
  2. Siskoni perhe lähetti meille kortteja matkoiltaan jo lähes vuoden ajan ennen häitä minun nimelläni, nykyisin yhteisellä nimellämme, innostuivat heti kun kuulivat mieheni vaihtava sukunimeään. Eka virallinen taisi tulla myöskin KELAlta heti häiden jälkeisellä viikolla.
  3. Me päätimme tai paremminkin rakas mieheni päätti jo elokuisella häämatkallamme, että siitä lähtien hän vie minut joka vuosi hääpäivän aikoihin jollekin matkalle. Ensimmäisen hääpäivän lähestyessä tiedän että olemme jonain päivänä heinäkuun lopulla lähdössä jonnekin. Kaikki on siis varsin salaista ja onpa mieheni ukaillut kertovansa kohteen vasta lentokentällä. Hääpäivänä olemme kuitenkin jo Suomessa aikataulullisista syistä eli siihen taidan minä järjestää jotain ohjelmaa salassa mieheltäni. Jännitetäänpä sitten molemmat ja myös toivottavasti yllätytään iloisesti.
  4. Meillä lahjat vaihdettiin jo hääpäivänä, kunhan olimme sulkeutuneet hotellihuoneeseen kahden viimeisiksi hetkiksi ennen avioitumista. Näin saimme molemmat lahjamme käyttöön jo elämämme tärkeimpänä päivänä. Itse sain ne melko yleiset timanttikorvikset, jotka sopivat aiemmin kesällä saamaani timanttiseen sydänriipukseen. Sulholleni ostin kultaiset kalvosinnapit, joihin kaiverrutin hänen uudet nimikirjaimensa ja tietenkin päivämäärän. Lahjat ovat molemmille kovin rakkaat, itse en korviksia ole sen jälkeen tainnut vaihtaa kertaankaan.
  5. Minä heräilin n. klo.9.30 tuoreen aviomieheni tullessa takaisin hotellille haettuaan minulle ihanan kukkakimpun ja kömpiessään sen kanssa takaisin sänkyyn . Siinä sitten löhöilimme, muistelimme edellistä päivää ja nautimme toistemme seurasta. Edellisenä iltana olimme sopineet hotellin vastaanotossa saavamme aamiaisen huoneeseen klo.11 ja siinä sitten nautiskelimme pitkään aamiaisesta sängyssä. Vatsat aamupalasta pullottaen vääntäydyimme lounaalle vanhempieni, mieheni vanhimman siskon ja hänen miehensä (mieheni vanhemmat ovat kuoleet vuosia sitten) sekä bestmanin, kaason ja kummityttömme kanssa, valitettavasti toisen kaasoni, siskoni, oli lähdettävä lapsineen jo aamulla kotia kohti. Oli mukava kerrata tärkeiden ihmisten kanssa edellistä päivää heti yhdessä. Lounaalta muut lähtivät kotiin, me vanhempieni luo vielä muutamaksi päiväksi, koska honeymoonille lähdimme vasta torstai-iltana kohti Thaimaata. Illalla ihailimme lahjojamme, jotka vanhempani olivat aamulla hakeneet juhlapaikalta jota ei tarvinnut siivota, ja katselimme myös häävideota, sen minkä pystyimme. Mieheni kykeni katsomaan koko videon vasta viiden kuukauden kuluttua, siihen asti hän oli aina kadonnut jonnekin niin ihanan puheensa aikana kuin häävalssin tahtien kuuluessa. Illalla olimme väsyneitä mutta onnellisia.
  6. Meidän häät vietettiin Pripolissa ja paikka sai kaikilta kiitettävän arvosanan. Tilaa on riittävästi ja mikä parasta kaikki mahduimme yhteen tilaan, oli meidän tärkein kriteeri, tanssi ja ohjelmat sujuivat tilavasti aulan puolella, vanhuksetkin näkivät jopa pöydistään lasiseinän ansiosta. Amicaa on todellakin käytettävä onhan ravintola heidän, mutta parempaa palvelua en olisi voinut odottaakaan. Itse ei paljon tarvinnut huolehtia, kunhan oli Simon ja Markon kanssa tarjoilut sopinut. Koristeita ei paikka paljon tarvitse, viherkasveja kun todella löytyy. Kesällä on käytössä myös terassi, joten mielestäni paikka sopii hyvin myös kesähäihin. Hinta on paljon kiinni omista toiveista ruuan suhteen, eli halvallakin pääsee mutta paljonkin saa rahaa kulumaan. Itse emme menussa säästelleet vaan kaikki toiveemme toteutimme. Paikan henkilökunnalla on vankka kokemus niin häiden kuin muidenkin juhlien järjestämisestä, joten myös se poisti paljon turhaa stressiä. Kannattaa kysellä muutakin kuin vain hintaa. Meidän liittomme ainakin sai Pripolissa onnistuneen ja parhaan mahdollisen alun. Kiitos henkilökunnan.
  7. 8)Me olemme lähdössä kuhertelemaan Thaimaan Hua Hiniin. Matkan olemme varanneet jo marraskuussa ja sitä odotamme todella paljon.