rondea

Jäsen
  • Viestit

    2
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä rondea

  • Taso
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Meillä tämä asia on muodostumassa pienoiseksi ongelmaksi, enkä oikein tiedä, mitä tehdä. Mulla oli alun perin yhtenä ehdottomana päätöksenä, että isäni ei minua saata. Tähän on useampi syy: Olen yli kolmekymppinen ja olen asunut isäni kanssa viimeksi yli 15 vuotta sitten. Meidän välit eivät ole olleet täysin yksioikoiset (nykyisin tosin ovat ihan ok, asialliset, mutta ei missään nimessä läheiset). Ja jotenkin ajatus siitä, että joku saattaa ja luovuttaa minut, tökkii. Isäni ei ole saattamisesta mitään kysynyt tai puhunut, mutta hänen vaimonsa pitää itsestään selvänä, että isäni saattaa, joten ilmeisesti isänikin elää siinä käsityksessä, että hän saattaa, vaikka oma suunnitelmani oli vähän toinen. Jotenkin yhä edelleen tökkii ajatus siitä, että joku luovuttaa minut sulholle tai se, että isäni, jonka kanssa olen ollut asiallisissa väleissä vasta viime vuosina, saattaisi minut. Toisaalta en haluaisi loukata isääni ja tulkitsen sovinnon eleenä sen, että hän olisi ilmeisesti halukas saattamaan. Muutenkin hän on tarjonnut apuaan häihin liittyen, joten ilmeisesti se on hänen tapansa paikata välejämme ja olla läsnä elämässäni toisin kuin silloin, kun emme olleet useampaan vuoteen puheväleissä. Mitäköhän sitä tekis?
  2. Ajattelin, että jos alle 800 eurolla selviäis, se olis hyvä, mutta ehdottomana ylärajana pidin tonnia. No, tänään sain sitten päälleni puvun, joka taitaa olla "the puku". Sen hinta on vähän reilu tonni, mutta ehkäpä mun ehdoton maksimi tuon verran venyy...