Jump to content
Naimisiin.info

beluga

Rouva
  • Viestit

    35
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by beluga

  1. Veljeni häissä papin piti olla jo hyvissä ajoin puoli kolmelta paikalla. Noh, pappi oli sekoittanut ajat ja tuli paikalle vasta puoli neljän aikaan. Siinä sai häävieraat ootella, mutta eipä siinä onneksi kiirettä ollut. Ja pappi oli oikein hyvä siinä kun tuli sitten kirkkoon niin heti aluksi pahoitteli ja selitti myöhästymisensä häävieraille. Mutta se siinä sitten oli että pappi ei ehtinyt kunnolla valmistautua ja puhe vähän heitteli ja veljeni toisen nimen ja sukunimen hän sanoi väärin, vieläpä useasti.

    Tapauksesta naurettiin jo hääjuhlassa ja onpa vain ainakin tullut muisteltavaa jälkeenkinpäin hymyssä suin. Eipä ollut mitkään tusinahäät kun jäi mieleen :)

  2. En aio ostaa kaasoille pukuja enkä osallistua puvun maksuun. He saavat pukeutua juhlaan miten tykkäävät. Minulla on neljä kaasoa. Aion hankkia kaasoille rannekukat.

    Ajattelin myös hankkia kaasoille ehkä jonkinlaisen "vyön" tai muun nauhan jonka he voisivat lisätä pukuunsa. Teemaväreinä on keltainen ja vihreä.

    Olisiko ehdotuksia miten voisi nauhalla/vyöllä yhdistää kaasot kukkarannekkeiden lisäksi. Jos esimerkiksi kaasolla sattuu olemaan sen värinen puku että ei siihen ei sovi tietyn värinen nauha vyöksi. Onko kukaan kokeillut esimerkiksi nauhaa joka kiedottaisiin käteen lähtien rannekukasta? Tai muuta?

    Jos löytyy kuvia jostain niin laitelkaahan niitäkin.

    Saa ehdotella ja kertoa kokemuksia muistakin yhdistävistä tekijöistä ulkonäöllisesti kuin vain puvut tai rannekukat.

  3. Meillä tuli maksamaan 115 tuolin päälliset jotain 500€ (kuppituolit, hupuissa laskokset takana). 1 tuoliin kangasta meni noin 1.5 metriä. Huput tehtiin luonnonvalkoisesta lakanakankaasta ja lisäksi ommeltiin ruskeat nauhat teemavärin mukaisesti. Kaiken kaikkiaan todella kova työ oli päälliset ommella mutta lopputuokseen olen todella tyytyväinen. Kaikki kehui miten oli niin juhlavan näköistä!

    Ja tarvikkeiden hinta oli siis hupuille, en osaa sanoa mitä pelkät selkänojan suojukset olisivat maksaneet!

    mitäs teit niille hupuille? myitkö?

  4. Tässähän näitä kaunottaria olisi muutama.. :grin:

    post-24546-1253645615_thumb.jpg

    E: katsottuani kuvaa tarkemmin itsekin, totesin, etteivät nämä edes ole ne ihan perinteiset kuppituolit. Tää on joku deluxe-malli kun näyttää olevan pehmustettu perstuntuma ja kaikki.. :girl_haha:

    joo! tuommosia ne on siellä meänki juhlapaikassa. sinisiä. paitsi tosiaan ilman noita pehmusteita.

  5. Meillä kans potentiaalisella juhlapaikalla (ammatikoulun ruokala) siniset muovituolit. Ei sentään ehkä niin paha kuin oranssit. Mutta olen miettinyt tekisinkö niille jotain vai en jos otamme kyseisen juhlapaikan.

    Joku aikaisemmin topicissa mainitsi mansikkaharsot. Se voisi olla ehkä halvin vaihtoehto kun sitä kietaisisi jotenkin tuolin selkänojaan. Mutta mietinnässä vielä on..

    Minkä näköisiä ne oranssit tuolit oikein on? Onko jollakin kuvaa näyttää?

  6. tämä oli hauska. eli kenkäleikki.

    morsian ja sulhanen istutetaan vastakkain. molempien kengät otetaan jaloista ja molemmat saavat käsiinsä kaksi kenkää, toinen oma ja toinen puolison. Sitten kysellään kysymyksiä joihin vastaus on heidän mielestään jompikumpi, itse tai puoliso. esim. kuka päättää kaukosäätimestä ja kuka kosi jne. ja morsian ja sulhanen vastaavat nostamalla toisen kengän ylös.

    tosi hauska oli kyllä. jos linkit ei enää toimi niin löytyy varmaan netistä hakusanoilla kenkäleikki tai shoe game tai muuta vastaavaa.

  7. Kävin viikon reissun yläasteella ollessani Chicagossa. Onhan se tuulinen kaupunki juu :) Siskoni asui siellä silloin vuoden au pairina ollessaan. Tykkäsi hän ainakin paikasta. Ja itse kävin siellä maaliskuun aikaan, joten oli kylmä ja luntakin satoi.. Kesällä varmaan ihan eri meininki.

  8. Asuin Unkarissa 3 kk vuonna 2006. Aivan ihana maa! Unkarissa on kuulemma kauneinta keväällä kun kukat kukkivat jne. Itse oli siellä syksyllä. Halpa maa ja Budapest on ihana paikka. Toki Budapestissä on "kalliinpaa", eli meille kuitenkin halpaa, mutta kannattaa kyllä pyöriä pikku-kaupungeissa muuallakin Unkarissa. Itse asuin Keszthelyssä, Balatonin eteläpäässä. SUOSITTELEN :)

×
×
  • Create New...