Jump to content
Naimisiin.info

Aisla

Rouva
  • Viestit

    1240
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Aisla kaikki viestit

  1. Voin suositella!! Olin kaverin polttareissa, joihin kaasot olivat varanneet tankotanssitunnin ja se oli ihan mielettömän hauska kokemus. Mä olin ennen polttareita todella ennakkoluuloinen tän suhteen, ajattelin että mitä ihmettä me aikuiset naiset mennään keikistelemään joidenkin tankojen ympärille. Mutta tunti oli ihan mahtava. Vetäjä oli asiansa osaava ja oikealla asenteella liikkeellä. Itse laji on *vaativa*, ei tosiaankaan mitään keikistelyä tangon ympärillä vaan akrobatiaa. Oli kuulkaas varsinkin hauikset ja muut käsivarren lihakset hellänä seuraavana päivänä. Puhumattakaan mahtavista mustelmista pitkin poikin jalkoja Ja porukastahan se riippuu millaisella asenteella ja fiiliksellä ollaan liikkeellä, meitä ennen ollut polttariporukka oli kuulemma viemässä morsiamen esittämään tankotanssia jonkun palolaitoksen pojille
  2. Sulhon suvusta löytyy useampiakin ammattimaisia muusikoita ja heidän kauttaan kootaan myös meidän häiden bändi. Sulho siis harrastaa itsekin soittamista eli hänen harrastuksensa näkyy näin. Meikä harrastaa tanssia ja toivon että kaverit niistä piireistä järjestäisivät vähän ohjelmaa häihin
  3. Musta ajatus kuulostaa kauniilta (toki säästä riippuen ), jos on sellaista tyyppiä, että koko juhlaväen läsnäolo ei kuvattaessa häiritse. Olen ollut yksissä häissä, joissa häiden lomassa hääparia kuvattiin juhlapaikan kauniilla pihalla ja kuvat onnistuivat hyvin . Kiitos Limona, enpäs ollut edes tullut ajatelleeksi asiaa siltä kannalta, että sitä olisi tosiaan koko juhlaväen pällisteltävänä Ehkä siinä puistossa voisi napata muutaman kuvan, mutta varsinaisen hääkuvauksen järjestäisi sitten sopivassa välissä itse juhlapaikalla... onneksi on vielä aikaa pähkäillä eri vaihtoehtoja
  4. Mäkin odotin molemmilta ohjelmilta enemmän valmisteluihin liittyvää asiaa. Olis ollut kiva nähdä esim se kun morsiamet valitsevat kukkia, miettivät erilaisia kampauksia&meikkejä, sovittavat pukuja jne. Mutta kyllä näistä ensimmäisistäkin osista jäi jotain käteen, jos ei muuta niin ainakin se että nyt tiedän pari juttua mitä en omiin häihini halua
  5. Olin itse ajatellut ettei mun mies halua nähdä mua hääpuvussa ennen kuin kirkossa, mutta kun ohimennen kysäisin mielipidettä kuvausasiasta, hän itse ehdotti kuvausta ennen vihkimistä. Sopii mulle, olen nimittäin itse kärvistellyt ainakin kaksissa häissä juhlapaikan ulkopuolella odottamassa hääparin saapumista kuvauksesta...kuumana kesäpäivä... Tosin toinen vaihtoehto voisi olla ottaa kuvat "matkan varrella". Meillä on kirkon ja juhlapaikan välillä vaan reilut puoli kilometriä matkaa ja ajattelimme että hyvällä säällä kävelemme kirkolta juhlapaikkaan koko juhlaseurueen kanssa. Reitti kulkee kauniin puiston läpi, jossa voisi myös näitä kuvia ottaa. Mitä mieltä olette, olisiko juhlaväelle tylsää jos pysähdymme puistoon kilistämään skumppalaseja ja siinä samalla meistä otettaisiin hieman sivummalla hääkuvia?
  6. Nyt mäkin olen nähnyt Casinon livenä ja pakko on sanoa että se on kyllä mielettömän upea! Aivan täydellinen Tapaaminen hovimestarin kanssa sujui hyvin ja saimme todella ystävällistä palvelua. Yllätyimme monista asioista positiivisesti, esim siitä että käytössämme on rakennuksen sivulla sijaitseva terassi ja siitä että juhlien päättymisaikaa voi tosiaan venyttää hieman ilman ylimääräisiä kuluja. Ai niin, yksi niistä tärkeimmistä jutuista on se, että Casinolle saa järjestää itse karkkibuffetin!! Sen unohdin kysyä pitääkö itse tuoda astiat, joissa karkit laitetaan esille... mutta eiköhän sekin onnistu.
  7. Tuikkukupit kuulostavat tunnelmallisilta, pitääpä muistaa pyytää nähdä myös ne
  8. Kiitos kuvista Janne!! Paljon helpompi suunnitella tosiaan kun näkee jo toteutettuja kattauksia. Taidan olla Risun kanssa aivan samaa mieltä siitä että pöydät eivät vaadi muuta kuin peilit ja kynttilät. Tyylikästä ja yksinkertaista. Me juhlitaan Merisalin puolelta, vieraita on ainakin kutsulistalla sen verran ettei uskalla valita Sun Marinea. Toivottavasti ei sitten kovi moni ole estynyt tulemaan... mutta eiköhän ammattilaiset saa järkättyä Merisalinkin pöydät niin ettei näytä tyhjältä vaikkei toteutunut vierasmäärä olisikaan niin suuri kuin suunniteltu. Huomenna pääsee sitten näkemään tilat livenä
  9. Kiitos Risu!! Pitääpä muistaa neuvotella vielä tuosta juhlien loppumisajasta ;D Oliko teillä muuta koristelua pöydissä peilien ja kynttilöiden lisäksi? Entä muualla juhlatilassa? Itse ajattelen ainakin tässä vaiheessa (eka tutustumiskäynti huomenna!) että tila on jo sellaisenaan niin kaunis ettei sinne tarvitse sen kummempaa koristelua. Toivottavasti ensi vuodenkin kakut tulevat Kakkugalleriasta, olen kuullut niistä pelkästään kehuja Miten muuten, tuleeko Casinon puolesta buffapöytään mitään "koristelua"?
  10. Meillä häät Casinolla syyskuussa 2009 ja ylihuomenna ollaan menossa katsomaan paikkaa ja juttelemaan hovimestarin kanssa Mekin ollaan ajateltu tarjoavamme alkumaljat ja ruuan kanssa kaksi lasia viiniä. Sen jälkeen voi jokainen ostaa lisää juotavaa omalla kustannuksella. Itse en ole mitenkään kova juomaan, joten meille on luontevaa tarjota juotavaa vain ruuan kanssa. Toki jos hinnat olisivat alemmat, voisi tarjota enemmänkin. Minni10 & muut Casinolla juhlineet: kuuluvatko kynttilät ja niiden alle tulevat peilit ns hintaan vai veloitetaanko niistä erikseen? Entä miten tuo juhlien loppumisajankohta, mulle sanottiin että tila on meidän käytössä klo 24 asti ja sen jälkeen veloitetaan muistaakseni 150e per 2h. Kuulisin mielelläni myös mielipiteitä hääkakusta niiltä jotka ovat jo Casinolla juhlineet. Mä olen sellainen herkkupeppu että haluan että kakku on varmasti hyvää Miten muuten, onko kukaan kysynyt tai jopa toteuttanut Casinolla karkkibuffetin? Sellaisen haluan ehdottomasti, toivottavasti Casinolla vaan suostuvat tähän.
  11. Nosto! Eikö kenelläkään tosiaan ole kokemuksia tästä paikasta? Kaikki tiedot tervetulleita
×
×
  • Create New...