katsuppi

Aktiivijäsen
  • Content count

    13
  • Joined

  • Last visited

About katsuppi

  • Rank
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Me hankimme Tansanian viisumin vasta Kilimanjaron lentokentältä, ja asia hoitui siellä tosi helposti: Ensin viisumijonoon, josta sai kaavakkeen täytettäväksi, sitten samalta tiskiltä rahastus ja viisumi (=leima) passiin, jonka jälkeen passitarkastusjonoon
  2. Mä käytin sekä kävelysafarilla että Kilimanjarolla viimeistä huiputusyötä lukuunottamatta maastolenkkareita, jotka ovat hieman tavallisia lenkkareita tukevammat. Ensimmäisenä päivänä kävelysafarilla koitin vaelluskenkiä, mutta olivat aivan liian kuumat, painavat ja hautovat. Riippuu toki maastosta ja sääkaudesta, me kävelimme siis Ngorongoron ylänköalueella ja Kilimanjarolla heti lyhyiden sateiden jälkeen
  3. Meille ei moista laitettu, eikä kukaan lääkärikään edes maininnut tuollaisesta mitään. Oletteko muuten katsoneet lauantaisin ykköselta tulevaa ohjelmasarjaa Afrikan luonnosta? Aivan upea sarja Kaksi osaa on tullut, niissä on käsitelty vuoristoja ja savannia.
  4. Mulla oli päällä ohut, keinokuituinen paitapusero. Mä palan herkästi, joten halusin käyttää pikähihaista. Tuo paita tuntuu hikoillessakin kuivalle ja myös kuivuu nopeasti. Jalassa mulla oli ohuenohuet, väljät housut. Joku hattu tietysti suojaksi auringolta ja riittävästi korkeasuojakertoimista aurinkorasvaa. Tiet olivat tosi pölyisiä, ja sitä punaista pölyä tuli autoonkin. Mä sain huuhtasta melkein joka ilta vaatteet lavuaarissa. Vaatteet kannattaa siis olla joko nopeasti kuivuvia tai sitten jotain punertavankirjavia, joissa tomu ei näy ;D Lounas syötiin monena päivänä auton kupeessa jossain puistossa, ja tällöin käytimme desinfiointigeeliä käsien puhdistukseen, mukana oli myös Imodiumia ripulin varalle. Mun matkakertomus Tansaniasta muuten olisi nyt luettavissa tuolla häämatkakertomusosastolla
  5. -rannoilla näkyi snorklailevia ihmisiä, ja vesi on älyttömän kirkasta. Mitään koralleja tms. ei tietenkään ole : mutta kaloja, merisiilejä, merimakkaroita tms. kyllä. -mä olin siis Hvarin saarella, Jelsan kylässä. Siellä oli satamassa paljon simppeleitä "konobia" (taverna tms.) ja kahviloita joista sai ihanaa jätskiä Lisäksi ns. parempia ruokaravintoloita, jotka aukesivat vasta kuuden aikaan illalla. Näissä me ei käyty, söimme iltapäivällä jossain konobassa tuhdin lounaan ja illalla riitti oluset tai jätskit. -niissä paikoissa, missä me käytiin, hinnat olivat edullisemmat kuin täällä Suomessa, vaikka etukäteen olin kuullut että olisi tyyriimpää. Olin siis varustautunut Italian hintoihin, joten olin iloisesti yllättynyt ;D -hinnat muuten, hmm... Mä en pidä shoppaamisesta, eikä Jelsassa ollut mitään kauppojakaan, joten olen huono vastaamaan tähän : Dubrovnikissa, jossa kävimme retkellä, oli paljon (merkki)liikkeitä, ja hinnat näissä korkeat. Mutta oli myös edullisia esim. kenkäkauppoja. Ylipäätänsäkin Dubrovnikin kaikki kahvila- ja ravintolahinnat olivat korkeammat kuin Jelsassa. Dubrovnikista vielä sen verran, että se oli paikkana todella kaunis, ja filmiä paloi reilusti. Mutta siellä oli aivan liikaa turisteja, ja mua alkoi tungos ahdistaa jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Kannattaa kivuta kiertämään kaupunginmuureja, sieltä on upeat näköalat
  6. Mä tulin reilu viikko sitten Hvarilta Olisiko jotain hieman tarkempia kysymyksiä joihin voisin vastata? Mä tykkäsin ihan hirveästi, maisemat oli kauniita, ihmiset ystävällisiä ja rentoja. Mun mielestäni paikka oli aika paljon Italian tapainen, mutta rennompi ja edullisempi.
  7. Onpa tosiaan vaikea valinta Toki eläimiä on elokuussa myös etelä-Serengetissä, mutta suuret laumat taitavat olla pohjois-Serengetissä ja Masai Marassa. Kuinka monta päivää aiotte viettää puistossa? Serengeti on paljon Maraa suurempi, me vietimme siellä kolme päivää ja ehdimme nähdä vain osan Yleisesti olen kuullut ja lukenut Kenian ja Tansanian puistojen eroista sen verran, että Kenia on edullisempi ja "ruuhkaisempi", kun taas Tansaniassa olisi hintavampaa mutta rauhallisempaa : Itse olen siis käynyt vain Tansanian puolella, joten en tiedä kuinka hyvin tämä vastaa totuutta. Mä valitsisin todennäköisesti Masai Maran, ihan vaan sen takia koska se muutto on niin upeaa katseltavaa. Tai sitten Serengetin, jos tietäisin että voisimme pysytellä pääasiassa puiston pohjoisosissa. Näköjään mäkään en taitaisi osata päättää : ;D Mä en Tansaniassa kulkenut bussilla, mutta maasturissa tuli istuttua vaikka kuinka paljon, pisin matka taisi olla Natron-järveltä Loliondon ja Serengetin kautta Ikomaan, n. 300 kilsaa/12 tuntia. Pitkästymään en ehtinyt ikinä, koko ajan oli jotain mielenkiintoista nähtävää. Tiet oli välillä aivan hirveitä, heittelehdittiin kuin hernepussit penkillä ;D Pahaa oloa minulle ei kyllä tullut, epämiellyttävintä oli hieno punainen pöly jota tuprusi auton täydeltä ja peitti meidät joka ajopäivä. Teille tulee varmasti upea matka, kumman tahansa valitsettekin
  8. Moikka Elokuussa muutto taitaa olla juuri saapumaisillaan Masai Maraan, paras vaihtoehto olisi varmaan yhdistää sekä Serengeti että Mara. Laiduntajien muuttoa ei kannata missata, se on aivan uskomatonta! Gnuita ja seeproja vaeltaa käsittämättöminä laumoina, silmänkantamattomiin, ja laiskat leijonat ja hyeenat käyskentelevät niiden seassa Minä valitsisin ehdottomasti oman auton ja kuskin, mutta nämähän ovat näitä makuasioita Sansibarilla hienoita ovat rannat, niiden takiahan sinne mennään. Sisämaa on aika puuduttavaa ryteikköä. Itäosassa vuorovesivaihtelu on todella suurta, laskuveden aikana ei pääse uimaan, pohjoisessa taas vaihtelu on pienempää. Stonetown on kiva paikka ihmetellä, mutta siellä on huhtikuussa ollut jonkin verran levottomuuksia, toivottavasti tilanne ei pahene Musta ei tainnut olla paljoa apua, kunhan vaan innostuin muistelemaan :-[
  9. Hei nlh Me olimme vuodenvaihteessa Tansaniassa vajaan neljän viikon matkalla. Matkaan sisältyi 9 päivän safari (Tarangire, Ngorongoron ylänkö - Natronjärvi jalan, Serengeti, Ngorongoron kraateri), 6 päivän Kilimanjaron kiipeäminen ja lisäksi kävimme Sansibarin ja Mafian saarilla. On todella vaikea määritellä edes noin-hintaa teidän matkallenne, koska hinta määräytyy niin suuresti sen mukaan, mitä aiotte tehdä, missä käydä ja miten esim. majoittua safarilla. Meillä safarin ja kiipeilyn vuorokausihinnaksi tuli n. 100$/henki, vuorella majoituimme teltassa ja safarilla safariyhtiömme omistamilla leireillä, joissa "majat" olivat kiinteästi pysytettyjä mukavia telttoja (juokseva vesi, sähköt, terassi). Lisäksi pakettihintaan kuuluivat lentokenttäkuljetukset ja kolme yöpymistä Arushassa, hotelli oli ehkä ns. "alempaa keskiluokkaa" KLM:n lennot maksoivat noin 1200e/henki (high season) Me vertailimme myös hintoja Suomesta ostettaessa, ja täytyy sanoa että kyllä kannatti : Suomalaisilla matkatoimistoilla hinnat olivat moninkertaiset. Mutta jos miettii, kannattaisiko ostaa safari etukäteen netin kautta paikalliselta, vai kierrellä paikan päällä kyselemässä tarjouksia, asia on hankalampi. Paikan päältä voisi ehkä saada hieman edullisemmalla, mutta ainakin meidän mielestämme Arusha oli sen verran kaoottinen paikka, ja monet safarifirmojen toimistot sijaitsevat keskustan ulkopuolella, että olimme tyytyväisiä siitä, että olimme varanneet safarimme etukäteen. Ja loppujen lopuksi, kansallispuistojen pääsymaksut ovat oikeasti kalliita, joten kovin paljoa tuota meidän hintaamme edullisemmin ei kunnialliselta safarinjärjestäjältä matkaa saa. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, millaista safaria teille tarjotaan. Itse en lähtisi safarille, jossa liikutaan minibussilla ja osanottajia on kokonainen leegio. Meillä oli meille kahdelle räätälöity safari, oma maasturi ja kuljettaja-opas. Makuasia tietysti tämäkin
  10. Aivan loistava ketju! Me lähdetään parin viikon päästä Tansaniaan, ja tätä ketjua lukiessa matkakuume nousee kohisten. Toisaalta, selväksi tuli myös se, että Afrikkaan on vielä palattava. Namibia ja Etelä-Afrikka kiehtoisivat
  11. Ihan ekaksi ennätti Tarski, joka postasi mulle matkaesitteitä (kiitos vielä kerran) Kelakortti tuli seuraavana päivänä. Aku Ankassakin näytti olevan jo uusi nimi pari viikkoa häiden jälkeen ;D
  12. Meille tulee niin pienet häät kuin mahdollista. Vieläkin haaveilen siitä, että vieraita ei tulisi lainkaan, mutta ilmeisesti vanhemmista on osa tulossa. Maksimi on siis 4, veikkaisin kahta henkeä
  13. Me lähdetään meidän kaikkien aikojen haavematkalle Tansaniaan. Ensin kävelysafari Ngorongorolla, sitten kipuaminen Kilimanjarolle ja lopuksi Sansibarin valkohiekkaisille biitseille huilaamaan Aikaa menee reilu kolme viikkoa. Itseasiassa olimme ensin vain lähdössä matkalle, ja sitten huomasimme kuinka oivallisesti tämä once-in-a-lifetime-matka sopisi häämatkaksi ;D ;D