Marlene

Morsian
  • Viestit

    74
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Marlene kaikki viestit

  1. Viikossakin ehtii jo vaikka mitä, kannattaa suunnata matka alaspäin, joten vaikka lento olisikin pitkä, aikaeroa ei juurikaan ole. Esim. Mauritius tai Kap Verde sopivat tähän tarkoitukseen. Kummassakaan tosin ei kamalasti nähtävää ole. Lähempääkin löytyy oikein hyviä vaihtoehtoja! Egypti esimerkiksi on aivan ihana maa, sieltä löytyy paljon tasokkaita hotelleja, ja sitä nähtäväähän on sitten ihan niin paljon kuin jaksaa katsella. Toinen vaihtoehto voisi olla Dubai, upea ja shoppailla saa niin paljon kuin sielu sietää! Tietysti myös ihanat etelä-Euroopan kaupungit, joissa huhtikuussa on kevät jo pitkällä: Barcelona, Rooma, Ateena, Nizza...
  2. Kelakortti tuli minullekin.
  3. Pillitin koko jumalan päivän! Alttarilla, kaikki puheet, oman puheeni... Ja aamulla huomenlahjan saadessani pillitin myös
  4. Annoin pitkän viikonlopun Barcelonassa, sisältäen liput FC Barcelona vs. Valencia- futismatsiin.
  5. Me käytettiin suurin osa häämatkaan, niin kuin kutsussa vieraille kerroimmekin.
  6. Tyytyväinen olen, maailman kauneimmalta näyttää.
  7. Me avattiin seuraavana päivänä, kun oltiin tultu hääyötä viettämästä.
  8. Alttarille mennessä kyllä hymyilytti, mutta sitten pillitinkin melkein koko vihkimisen!
  9. En osaa ihan suoraan vastata, mutta opiskelujen puitteissa kävin Flamingoon tutustumassa syksymmällä. Tosi kiva hotelli ja oheishässäkät, mutta sviitti on ihan perus. Kiva toki sekin, mutta mitään luksusta huoneelta ei kannata odottaa.
  10. Mekin tehtiin aika ajoissa, noin kolmea kuukautta ennen.
  11. Meillä klo 14. Se haluttiinkin.
  12. Pump&Circumstancella sisään, Kuulan Häämarssilla ulos.
  13. Tämä on vaikea, olen todellinen hajuvesifani, ja pähkäilty on! Coden puoleen voisin minäkin kallistua. Tai Diamonds. Tai Le Park... Hmmm...
  14. ^ Erittäin kaunis tuli uudistuksesta!
  15. Meillä häät tammikuussa, ja minun vihkini ostettiin heinäalesta, siis Heinäkuussa. Mies hankki myös uuden sormuksen syyskuussa.
  16. Meillä kaaso vastaanotti ilmottautumiset.
  17. Minäkin myönnän jännittäväni itkemistä. Tuppaan olemaan aika pillittäjä ja pelkään että itken koko päivän, aamusta iltaan!
  18. Pomoni kutsumme, hän on hyvä ystäväni. Miehellä on myös töissä läheisiä ystäviä, sieltä tulee muutama.
  19. Minullekaan ei ole tullut edes mieleen etten pitäisi.
  20. Tota joo. Itse ollaan kyllä vähän jo kavereille sanottu että "ette sit mitään lahjoja osta". Kyllä minä arvostan enemmän sitä että ihmiset ylipäätään tulevan jakamaan elämäni tärkeimmän päivän, ihan sama onko lahjaa vai ei! Korttia kyllä odotan kaikilta, mikä lienee päähänpinttymä! Ja lopuksi voin vielä lisätä, että itse vien kavereille sen 50e/hlö. Mutta itselläni tähän on mahdollisuus, koska minulla on todella hyvä työpaikka opiskelujeni ohessa. Euro on sumentanut monen ihmisen rahantajun, ja jos ei itse ole totaalikituuttamista kokenut, niin ei voikaan ymmärtää kuinka käsittämättömän iso raha se 20e on, varsinkin jos häihin joutuu matkustamaan, hankkimaan mekon, yms.
  21. Onpas kiva ketju! Ihania juttuja 1. Vihkiminen kirkossa 2. Veli saattaa 3. Ruskeaa!!! 4. Paikalle vain lähimmät 5. Tilaisuus pidetään pienenä, vain kahvitilaisuus 6. Laatuaikaa häiden jälkeen, luksusta johon ei normaalisti käytetä rahaa (kahdestaan syömään, sviittiin yöksi) 7. Erilainen, uusi ja epätavallinen häämatkakohde 8. Sormus just eikä melkein! (Sama kuin muillakin) 9. Suklaakakku! 10. Talvi
  22. Ellis_, Aurinkomatkojen viime kesän kohteista Samui voisi olla teille kiva (ensi kesä ei vielä myynnissä, joten en ole varma tarjonnasta. Finnmatkoilta Koh Samet voisi olla teille sopiva. Yksi hyvä vaihtoehto on jättää tarjouspyyntö vaikkapa Helin Matkoille, joka on erikoistunut häämatkoihin. Näin saisitte juuri teille räätälöidyn ja varmasti miellyttävän paketin. Tjäreborg ei kesäisin Thaimaahan kuljekaan. Toivottavasti tästä oli apua! Ja sitten ei muuta kuin unelmien häämatkaa suunnittelemaan!
  23. No menee nyt ohi aloittajan topicin, mutta kysynpä nyt kun sattui matkailun ammattilainen holllille, että millaiset kelit tuolla Samoksella ovat syksymmällä? Syys-lokakuussa? Onko vielä suht lämmintä? Olen tuota Kreikkaa pyöritellyt häämatkakohteena, kun tuolle myöhäissyksylle häämatkamme ajoittuisi ja olisi kiva jos olisi vielä kuitenkin suhteellisen lämmintä matkakohteessamme. Viikon reissu kuitenkin vain tiedossa, joten sen vuoksi kohteen täytyisi löytyä Euroopasta jottei matkoihin tuhraudu puolet lomasta. Samos sijaitsee Turkin korkeuksilla, joten syyskuu on vielä erittäin loistava! Lämpötila ei enää juurikaan kiipeä yli 30´C, vaan pyörii siinä muutaman asteen alle, eli aurinkolomalle kelit ovat täydelliset! (Ei pääse sulamaan kun ei ole tukahduttavaa). Lokakuu on jo vähän kiikun kaakun. Kohdalle voi osua aivan loistava viikko varsinkin lokakuun alkupuolella, mutta toisaalta syyssateet alkavat myös lokakuussa. Jos teillä siis olisi mahdollisuus lähteä syyskuussa, niin suosittelen Samosta ehdottomasti! Jos lomanne osuu lokakuulle, niin oletko ajatellut ajatellut esim. Tunisiaa? Lentomatka pysyy kohtuullisena, ja Tunisiastakin löytyy paljon ihania häämatkailuun sopivia kohteita.
  24. Elokuu on ihan hyvä aika matkustaa Thaikkuihin, sadekaudesta huolimatta. Matkat ovat huomattavasti halvempia, ja yleensähän nuo sadekuurot ovat sellaisia, että 5 minuuttia sitä vettä tulee kuin saavista kaataen, ja loppupäivän paistaa aurinko. Toki säistä ei ikinä voi sanoa, mutta moni tuttu matkustaa siihen maailman kolkkaan juurikin nimenomaan sadekaudella, ja lomailu on aivan yhtä loistavaa silloin. Viileä Thaimaassa ei ole koskaan. Euroopan kohtesta suosittelen teille ehdottomasti Kreikalle kuuluvaa Samoksen saarta, ja sieltä Kokkarin kalastajakylää. Esim. Finnmatkat myy valmiita paketteja. Aivan loistava häämatkakohde, takuulla lämmin ja sateeton, erinomaista ruokaa, superystävällisiä ihmisiä ja tekemistäkin löytyy. Plussana tietysti oma rauha ja turkoosi meri. Terv. Marlene, matkailun opiskelija