Jossu-

Rouva
  • Viestit

    23
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Jossu- kaikki viestit

  1. Moi joh@nn@! Me juhlittiin häitä liiterissä heinäkuussa 2005. Minulla ei ole muuta huonoa kokemusta paikasta kuin, että hinta on kova ja minua itseä häiritsi, kun toiset häät oli kartanon puolella samaan aikaan. (Helmikuussa ei taida olla niin kovaa ruuhkaa kuin heinäkuussa ) Sitä en tiedä, että voiko esim. firman ryyppäjäisiä olla samaan aikaan kuin häitä vietetään jne. Paikka oli myös aika helppo ratkaisu. Ei tarvinnut huolehtia siivoamisesta eikä muutenkaan järkkäämisestä. Itse sen verran nähtiin vaivaa, että itse koristeltiin paikkaa häitä edeltävänä päivänä. Itse saa päättää mm. servettien ja liinojen värit Palvelu oli hyvää ja henkilökunnastakaan ei ole valittamista.
  2. Meidät vihki Oulujoen seurakunnasta Antti Leskelä. Hän oli oikein mukava nuori pappi (vähän reilu 30). Hän osasi puhua hyvin ja tuli paljon saarnaan juttuja meidän keskustelusta. Ainoa "vika" oli että hän on aika tiukka uskossaan tjsp. Kysyy aina kuolemaan asti jne.
  3. Kerran laitoin puuteria lisää koko päivän aikana. Huulipunan ostin meikkaajaltani, jota en sitten käyttänyt häissä kertaakaan. Puna pysyi ihan hyvin paikoillaan muutenkin.
  4. Minä sanoin niin, että me ei olla miljonäärejä ja pakko oli rajata kutsulistaa. Muutenkin on tulossa paljon väkeä, kun anoppi sitä ja tätä.. :
  5. Mies olisi halunnut pussata kirkossa ja portailla Mutta pappi oli sitä vähän vastaan.. Me sitten pussattiin vain vasta kirkon portailla. Me yritettiin pussata tarpeeksi pitkään, mutta porukka ei ollut valmiina kameroiden kanssa.. Joten pussattiin sitten vähän lisää yleisön pyynnöstä.
  6. Mies unohti sormusvalassa sanoja.. vaikka pappi oli juuri ne hänelle sanonut.. Onneksi silti naimisiin päästiin. Meidän hääkuski ei tajunnut pysähtyä oikeaan paikkaan vaikka hänelle se sanottiin.. Tehtiin sitten pieni mutka. Unohtiin ottaa perhepotretti.. Nooh jos sitä sitten veljeni häissä muistettas Myös tapahtui semmoista (ei tosin liene töppäys..) että tuli muutama ilmoittautumaton vieras. Tai no ne vieraat ilmoittivat, että eivät tule ja sitten tulivatkin. Oli melkonen ongelma sitten istumapaikkojen kanssa. Yksi veti herneet nenään niin pahasti, että oli lähteä kesken juhlien pois. Onneksi siitä selvittiin muutamalla haukkumisella..
  7. Mulla vanne ei vissiin jaksanut (?) pitää hametta kunnolla. Vanne oli ihan ehjä, mutta vanne ei pysynyt pyöreänä vaan se teki hankalan mutkan jalkojen väliin takaa. (vaikea selittää..) Onneksi jatkoilla muutkin oli rennommissa vaatteissa, niin pääsin eroon puvusta.
  8. Kyllä se pikkasen vielä oudoksuttaa.. Olenhan ollut jo rouvana jopa kuudetta päivää.. Olen jopa kerran esitellyt itseni uudella nimellä. (ja piti oikein miettiä)
  9. Mulle pappi sanoi, että olisi hyvä peittää olkapäät. Joten niin minun täytyy tehdä Kaasoni tekee minulle huivin sitä varten.
  10. Minä olen soutanut ja huovannut nimenmuutokseni kanssa.. Todennäköisesti otan pelkästään mieheni nimen. Uskon, että aluksi olen vähän hukassa uuden nimen kanssa. Muru lohdutti minua, että edelleen minä olen "Jossu-" vaikka sukunimi onkin erilainen. Eräs kaverini sanoi, että totta kai otetaan miehen nimi. Siten entiset luokkakaverit tietää, että on päässyt naimisiin ;D Toisaalta olen ajatellut, että pääsen nimeä vaihtamalla vähän "irtaantumaan" äidistäni. Hänellä on vähän paha tapa vieläkin vähän liikaa sekaantua minun asioihin.. Joskohan sitten ymmärtäisi, että olen jo aikuinen.
  11. Minulle ei ole niin suurta väliä, että onko vihkipappi mies vai nainen. Kuitenkin olin jollakin tavalla helpottunut kun kuulin, että pappimme on mies.. :
  12. Minä varasin kirkon. Asiasta ei oikeastaan edes keskusteltu. Kaippa se oli niin, että kultsi oletti minun varaavan ja minä en mukissut vastaan. (tosin jännitti ihan kamalasti soittaa..)
  13. Karjasillan papeista olisi kiva tietää enemmän. Onko kellään kokemuksia?
  14. Kiitoksia neuvoista. En kahdannut soittaa, vaan laitoin mailia. Vastauksena oli, että voi varata vaikka heti. Meillä on nyt sitten kirkko varattua, yli 20 kuukautta ennen.
  15. Moi! Osaatteko sanoa kuinka paljon aikaisemmin Oulujoen kirkon voi varata? Häät on vasta 2005. Juhlapaikasta on jo kaksi lauantaina varattu kesälle 2005. Uskaltaako varata juhlapaikan vuosi ennen kirkkoa?