belle*

Ei varmaan mitään. Meillä on tulossa vain perhe ja pari ystävää, jos perhe haluaa osallistua häiden maksamiseen niin otamme kiitollisena vastaan (vanhemmat, isovanhemmat). Itse olen opiskelija ja toivoisin että edes minun vanhempien puolelta apuja tulisi, ja varmaan tuleekin. Muuten voi vaan tuoda itsensä! Eipä kauheesti kehtaa pyydellä kun asuu velattomassa omistusasunnossa ja säästämme aika lailla tarpeisiimme. Otamme mielellämme vastaan viinipulloja ja suklaakonvehteja

- ei hääleikkejä, minkään sortin . ei hääkakkua - ei boolia (en tiennytkään että tämä on yleinen juttu häissa) . ei liikaa viiniä . ei puheita - ei bändiä - ei hääautoa - ei hääyötä sviitissä, juhlitaan varmaan loppuun asti - ei sydämiä - kaikki häähömppä jää pois, hääkarkit ja muut turhat rahakolot - ei ainakaan ruusuja - morsiamelle ei toista sormusta - ei mitään etikettiä - ei lahjoja, jos joku isä haluaa auttaa maksamisesssa niin kiitos, muuten tervetuloa vaan syömään ja juomaan ilmaista viinaa - ei kirkon koristelua, yksinkertainen koristelu juhlapaikalle Käytän kuitenkin äitini vanhaa morsiuspukua, menemme kirkossa naimisiin ja tanssimme häävalssimme. Mietin vielä huntuasiaa, periaatteessa voisin käyttääkin kun olen niin "nuori ja suht puhtoinen" Ruokaan panostetaan, kun sitä kerran NIIIIN rakastamme! Vieraita tulossa n. 30, kaikki ihmisiä joihin ollaan jatkuvasti yhteydessä. Ei siis ketään, jota ei olla nähty vuoteen tai pariin (tai edes muutamaan kuukauteen )

En ehkä yhdy nyt muffeliin, kuten sanoin, hälytyskellot olisivat soineet jos joku läheisistäni asiaan olisi sanonut jotain ristiin. Ihmiset, jotka näin ovat kommentoineet ovat menneet naimisiin ja hankkineet lapsensa päälle 30-vuotiaina, eli lähtökohdat ajatella ovat erilaiset. Ystäväpiirini koostuu juurikin näistä 25-30 vuotiaista, jotka sanovat suoraan, että he kokevat vieläkin olevansa liian kypsymättömiä päätökseen. Koen ihan luonnolliseksi ja mutkattomaksi ystäväsuhteet vanhempienkin kanssa ja olemme aika samalla viivalla elämissämme. Mutta tosiaan ihmisillä on eri historiat ja taustat, joka muokkaa ja kasvattaa persoonaa aika paljon, eri tahdissa Mutta kommentoijat ovat nyt olleet minulle täysin tuntemattomia ja vain miehenkin hyvänpäivän-tuttuja. Mutta olen kuitenkin samaa mieltä siinä, että vanhemmilla on perspektiiviä ja elämänkokemusta jaettavana. En vain haluaisi kuulla kommentteja ihmisiltä joita en ole edes nähnyt

Itse kihlauduin viikko taaksepäin syyslomallani poikaystäväni kanssa. Olemme seurustelleet 3 vuotta, itse olen 19, hän on 25. Oikeata ikää ei ole, ihmiset on erilaisia ja erilaisissa tilanteissa eri ikäisinä. Kukaan minua tunteva ei ihmetellyt ratkaisuani valita näin nuorena, olen aina ollut vähän erilainen Häät ovat ensi syksynä ja olen ikionnellinen, ja varma että selvitään tästä elämästä yhdessä, kunhan tahtoa riittää! Ajattelin jo vuosi sitten, että olisimme valmiita, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna emme olisi olleet. Meidänkin kohdalle sattui tämä kolmen vuoden kriisi, josta on jonkun verran kuullut puhuttavan. Se ah-niin-ihana rakastumisen tunne hiipuu ja tilalle astuu todellisuus realistisena. Suhteemme on selvinnyt molempien masennuksen yli. Itse uuvuin kirjoitusten jälkeen niin pahasti, ettei millään ollut mitään merkitystä ja makasin vain kotona päivät pitkät. Miehellä oli omat ongelmat suhteen alussa, jotka liittyivät hänen entiseen elämään. Nyt tuntuu hyvältä ja päätös on oikea meille tällä hetkellä, olen nähnyt hänestä ne rumat puolet ja hän minusta. Kriisiaikoina tuntui jotenkin helpottavalta kun ei ollut sitoutunut vielä mitenkään, vaan oli se takaovi auki. Tämä ehkä auttoi ongelmien yli; tuntui että oli tilanteessa tahdosta, ei pakosta. Olen miettinyt myös paljon tätä ikäasiaa. Ikävää suhtautumista "nuoren" (tässä tapauksessa näin, koska onhan mies jo kohta 26) on tullut mieheni työpaikalta, missä arvomaailma on ehkä hieman erilainen kuin meillä. Samoin yksittäisiltä lähisuvun ihmisiltä (miehen puolelta), jotka eivät kuitenkaan ole kovinkaan tiiviissä yhteyksissä meihin. Ihmetyttää ihmisten asenteet, mutta niiden ei voi antaa häiritä. Yhteiskunnassa on ne tietyt kangistuneet tilasto-kaavat, joiden mukaan tulisi mennä naimisiin, hankkia lapsia etc.etc. Olemme molemmat kuitenkin (minä tulevaisuudessa) korkeakoulutettuja, joten ihmiset ihmettelevät miksi emme hanki uraa ensin ja vasta sitten mieti näitä asioita. Tämä on kuitenkin mielestäni heidän mielen köyhyyttä ja tietyn asteista suvaitsemattomuutta, minkä voi vain toivoa muuttuvan ja toki yrittää itse sitten ymmärtää asiaa tältäkin kantilta Kunnioitan paljon vanhempiani ja isovanhempiani ja uskon heidän tietävän maailmasta ja elämästä paljon. Jos sieltä suunnalta olisi tullut jotain kummastelua ja kauhistelua, olisin ehkä miettinyt asiaa vielä kerran. Miksi ihmiset, jotka minut niin hyvin tuntevat, sanovat näin? Reaktiot on olleet positiivisia ainoastaan, eikä kukaan ole ihmetellyt valintaa! Minusta näitä asioita on hyvä pohtia ja käydä läpi. Itse tiedostan vahvasti kuitenkin nuoren ikäni ja yhteiskunnan tietynlaiset odotukset, sen takia olen miettinyt laajasti omia motiivejani. Haluan myös tietyllä tavalla suojella itseäni miettimällä näitä asioita, tiedän, etten ole enää nuori naiivi tyttönen. Mitä jos olenkin väärässä ja saan pahan kerran siipeeni? Asioita on hyvä ajatella laajasti