rexa

Jäsen
  • Viestit

    3
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

    Never

Tietoja käyttäjästä rexa

  • Taso
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0

Profile Information

  • Paikkakunta
    Vantaa
  1. Säästyin omissa häissäni pitkälle ilman harmaita hiuksia, mutta pitkälti vain sen ansiosta, että olin tehnyt aika hyvää suunnittelutyötä. muutama moksu matkassa kuitenkin 1. kyltti, joka ohjasi juhlapaikalle, meinasi unohtua lviedä paikoille, ja niinpä me sitten kaasojen kanssa aamulla matkalla kampaajalle tehtiin taksilla pieni mutka ja siinä tuulessa yritettiin sitten saada kyltti paikoille, kun taksi kuski lateli vieressä ohjeita. Meinattiin myöhästyä vähän kampaajalta, mutta kerettiinpä kumminkin. 2. Kun menin kirkkoon en tajunnut ottaa yhtään nenäliinaa mukaani, kasseissa jotka multa otettiin kirkolla pois oli niitä kyllä vaikka kuinka, mutta alttarille en yhtään saanut mukaani, sulhokin olisi kaivannut, sen verran hermoilu hikoilutti 3. Juhalapaikalla sitten ennen häävalssia 100€ kengistä katkesi korko, olin ajatellut pihdata edes yhdessä asiassa häiden suhteen enkä ostanut varakenkiä, vaikka niitä monta kertaa mietinkin(pohdin vain, että mitä teen kahdilla valkoisilla kengillä?) No veljeni yritti korjat kenkiä vasaralla ja naulalla, onnistumatta : ja sitten vielä kiersivät suutarit, jotka lauantaina klo 18:00 olivat tietenkin jo sulkeutuneet. No sitten soitin hääpukuliikkeeni myyjälle, ja kerroin tapahtuneesta ja kysyin, että mitä voitaisiin tehdä asialle. Hän ei itse voinut lähteä tuomaan uusia kenkiä(pätevästä syystä) mutta lähetti minulle omat n. 1/2 numeroa tosin isommat, mutta valkoiset hääkengät taksilla ja täytyy kyllä antaa iso kiitos tälle mahtavalle persoonalle, joka palkitsi minun tekemät suuret ostokset loppuun asti viedyllä asiakaspalvelulla, joka tietty mahdollisti myös sen tanssimatta olleen häävalssin. 4. Hääpaikan vastuuhenkilö oli jokseekin töykeä vieraille, vaikka aikaisemmat kokemukset hänestä olivat hyvät, liekö hänellä ollut huono päivä? Kaiken kaikkiaan häät sujuivat mainiosti näitä muutamia, mutta muistiinpainuvia mokia huolimatta, ja vieraat ovat vieläkin kiitelleet mukavista ja viihtyisistä juhlista ja se olikin mun ajatus juhlia järkätessä.
  2. Meillä oli häissä n.20 eri ikäsitä lasta ja ongelmitta säästyttiin. Mun henkilökohtainen kanta on se, että lapset kuuluu perhejuhliin ja sitä häät mun mielestä onkin. En ollut varannut mitään lastentätitä, mutta olin varannut jokaiselle lapselle oman ämpärin, missä oli pienet värikynät ja värityskirja, saippuakuplia, karkkia. Lisäksi morsiusneidot 10 ja 11 vuotiaat jakoivat hääkarkit ja aforismit, mikä sinällään oli myös ohjelmaa lapsille. Meillä lapsilla oli myös mahdollisuus olla ulkona. Lisäksi myös lapset tykkäävät tanssia, joten olivat mukana jammaamassa kun orkesteri alkoi soittaa. Itse en halunnut, että lapsilla olisi oma lasten huone, vaikka siihen mahdollisuus olisikin ollut. Mielestäni lasten kuuluu olla mukana juhlassa, eikä suljettuina johonkin huoneeseen katsomassa videoita ja pelaamassa pleikkaa. Eivätpä ainakaan niin opikaan käyttäytymään juhlissa. Tämän lisäksi yksi parinkunta oli hoitanut niin asiansa, että ennen jatkoille lähtöä, veivät lapset hoitoon.
  3. ostin miehelleni tatuoinnin lahjaksi, siis valitsin paikan ja vaarsin ajan, joka oli heti häiden jälkeisellä viikolla. Hän oli toivonut toista tatuointia jo kauan. Mieheni otti merkiksi "ikuisesti" kiinalaisin kirjaimin. Ja minä taas sain huomenlahjaksi kellon, johon olin oikein tyytyväinen.