_hansuH

Tässä on jo teinistä asti yhtä matkaa kuljettu. Kesällä ystäväni häissä mies ehdotti, että menemme naimisiin, kun seurustelua on takana kymmenen vuotta. Siksi päiväksi valikoitui 16.8.2014, joka on kylläkin muutaman päivän ennen kymmenvuotistaipaleemme täyttymistä.

Vanhemmille kerrottiin kasvokkain seuraavana päivänä, sisaruksille ja lähimmille ystäville lähti samalla tämmöinen viesti: "Kuinka onkaan kaksi lasta matkan myötä muuttuneet, se ihme on kai vasta, oomme tänne selvinneet." Kihlauduimme 9.7.2010 teejiin ollessa nolla. Loput sitten näki facebookista. (ja tuo laulunpätkä on Juha Tapion Kaksi Puuta)

Mekin oli puhuttu yleisesti jo pitemmän aikaa häistä. Päivämäärä, jolloin itse kosinta tapahtui, oli 9.7.2010, sormuksissa lukee vain vuosi 2010. Päivämäärän valinta perustui siihen, että silloin loppui paremman puoliskon intti, eli oli TJ0.

Ensin vähän taustoja: ollaan vasta 20 vuotiaita, yhdessä oltu 5½ vuotta kumminkin jo. Mieheke lähtee rauhanturvahommiin heti intin jälkeen ensi heinäkuussa, jos vain pääsee siis. Eli naimisiinmeno siksi ajankohtainen. Itseä jännittää miten äitini ottaa asian. Hän kun on kovinkin uskonnollinen, samoin veljeni vaimoineen. Itse kuulun kirkkoon vielä, mutta vain äitini takia. Mieheke ei kuulu kirkkoon. Eli maistraattivihkiminen on ainoa oikea meidän molempien mielestä, emme halua mennä kuulemaan mitään papin höpöhöpöä. Luultavasti emme siis kerrokaan mitään etukäteen, käymme maistraatissa todistajien (elikkä kaasoni ja miehekkeen bestmanin) kanssa ja kerromme sitten lähimmille, että mua nyt saa sitte kutsua rouvaksi. Juhlat on tarkoitus kumminkin pitää vasta rauhanturvatehtävän jälkeen. Uskon, että näin jää kamala ihmettely ja mumina pois.