tammityttö

Morsian
  • Content count

    31
  • Joined

  • Last visited

About tammityttö

  • Rank
    Juniori

Contact Methods

  • ICQ
    0

Profile Information

  • Gender
    Female
  1. Minulla on aina ollut lyhyt tukka, mutta häitä varten olin kasvattanut sitä kampausta varten. Häiden jälkeisellä viikolla palasin heti kotoisaan lyhyeen tukkaan Ehkei nyt mikään rouvatukka- ilmiö, mutta kaipa joku voi asiaa silti niinkin ajatella.
  2. 74 kutsutusta 62 tuli paikalle. Saapumatta jäivät lähinnä ulkomailla asuvat ja lomailevat. Näin odotimmekin tapahtuvan, sillä ilmoitimme häistämme vain reilu kaksi kuukautta ennen juhlaa. Yksikään ei jäänyt tämän vuoksi kotiin
  3. Meillä oli myöskin biisinpätkä kutsukortin "runona", ja alla kirjoittajan nimenä pelkästään sanoittaja.
  4. Aijaa? Mielenkiintoinen näkemys. Mihin tämä muuten liittyi? Tilastojen valossa lienee kuitenkin jonkinlainen harvinaisuus, että lähipiiristä löytyy enemmän oman nimensä pitäneitä naisia, saati miehiä, jotka ovat ottaneet naisen nimen, joten se huomioon ottaen näiden ketjussa esitettyjen selitysten pitäisi olla hieman paremmin ymmärrettävissä. Esimerkiksi minä tunnen tasan yhden naisen, joka on pitänyt oman sukunimensä ja 0 sellaista miestä, jotka ovat valinneet naisen nimen. Tämä topic lienee kuitenkin väärä paikka puolustella sitä, miksi itse haluaa ottaa miehen nimen. Todennäköisesti kuitenkin tänne vastanneiden "tasa-arvon vuoksi" oman nimensä pitäneiden lähipiiristä löytyy enemmän niitä ihmisiä, joiden mielestä miehen sukunimi on ykkösvaihtoehto. Ei kai kukaan sellainen, kenen lähipiirissä sukunimi on jo "tasa-arvon asia", koittaisikaan vaikuttaa asiaan? Mitä hyötyä siitä edes olisi?
  5. Minä en ihan taida ymmärtäää Johkun pointtia. Tai siis sitä, että miten voi ihan vaan tuntua siltä, että pitää oman nimensä, tai tuntua siltä, että ottaa miehen nimen? Ymmärrän kyllä sen, että tuntuu siltä että HALUAA mieluummin pitää nimensä, tai tuntuu siltä, että HALUAA mieluummin ottaa miehen nimen. Jos kyse on tästä, niin minun mielessäni haluamiselle on usein jonkinlaisia syitä. Nämä syyt sitten vaikuttavat lopputulokseen, eikä mikään niistä ole vähemmän arvokas. Tottakai voi olla kyse turhamaisistakin asioista, mutta jollain tasolla nekin asiat voivat tuntua tärkeiltä, eikä niitä pidä väheksyä. Siitä olemme samaa mieltä, että asiaa ei pitäisi joutua perustelemaan millään muulla tavalla kuin sillä, että "minä halusin" tai "me halusimme". Mutta siitä ei tässä keskustelussa liene alunperin kyse. Palatakseni itse aiheeseen, minä aion säilyttää oman nimeni. Miehellä on vielä mietinnässä se, että pitääkö myös omansa, vai ottaako minun sukunimeni. Minä en välttämättä haluaisi pitää omaa sukunimeäni, mutta vielä vähemmän tahdon mieheni sukunimen. Miehellä on pieni suku, ja toki heille olisi varmaan tärkeää, että sukunimi jatkuisi eteenpäin. Kuten aloittaja, minäkään en tunne yhteenkuuluvuutta tähän pieneen sukuun, joten tuntuisi liian oudolta ottaa heidän sukunimensä. Lisäksi oma nimeni yhdistettynä miehen sukunimeen olisi hirvitys, oikea r-vikaisen painajainen. Protestoin myös hieman sitä vastaan, että naisen sukunimen vaihtaminen on yleensä ok (ja oletettuakin), ja miehen sukunimen vaihtaminen sitten taas enemmän loukkaus omalle suvulle. Tämä saattaa monissa tapauksissa hidastaa/estää miehen nimen vaihtoa. Haluaisimmekin olla mukana tekemässä tavasta yleisempää ja "hyväksyttävämpää", jotta aina seuraavien olisi se helpompi toteuttaa ilman suurta mielipahaa. Minulle siis ei ole tärkeää itseni korostaminen (enkä sitä ole huomannut muidenkaan kohdalla tässä ketjussa), vaan ehkä sitten muutoksen korostaminen, jos jotain asiaa on pakko korostaa. Pääasiassa tässä kuitenkin on kyse vain nimestä, ja sen tuomista fiiliksistä. edit. Tulikin edellisen kanssa samaa asiaa näköjään samalla
  6. Tässä kohtaa ainakin me kaksi olemme erilaisia. Meille kihlat nimenomaan on ohimenevä vaihe, sillä se on meille ihan pelkästään lupaus avioliitosta. Minulle mieheni kanssa tämä ei tarkoita siis sitä, että olisimme jotenkin päättäneet kihlautuessamme, että haluamme viettää tämän ihmisen kanssa loppuelämämme. Olimme tuon päätöksen tehneet jo vuosia aiemmin. Nyt kihlautuessamme päätimme ihan pelkästään avioitua. Tämän lupauksen kun olimme antaneet, niin siirryimme sitten seuraavaksi valmistelemaan sen lunastusta. Valmisteluun menee sen aikaa, kun säästetään rahat kokoon juhlien järjestämiseen, eli noin 1,5v. En minä koe tätä kovin 1800-lukulaiseksi, eikä isäni liity tähän mitenkään (ei edes tiedä vielä hääaikeista) Ymmärrän kyllä sinunkin tapasi, onhan siinäkin pointti. Ajattelemme vain kihlauksen sitoutumisen kannalta eri tavalla. Onneksi meillä kaikilla on oikeus toimia tässä asiassa kuten parhaaksi katsomme
  7. Jonkun kutsutekstissä näin hauskasti alareunassa "Ps. Shh!", mikä oli minusta aika hauska.
  8. Ostin ensimmäisen puvun, jota sovitin. Olin selaillut älyttömän määrän pukuja, ja tykkäsin todella monenlaisista, mutta kun tämän näin naikkarikirppiksellä niin se oli kyllä menoa Kokokin vielä passasi aivan täydellisesti. Jälkeenpäin olen ollut hämmentynyt siitä, että se olikin näin helppoa! Olin varautunut kiertämään kaikki liikkeet ja sovittamaan epätoivoisen määrän pukuja, mutta onneksi haaveeni käytettystä puvusta kävi toteen näin helposti.
  9. Ei kai tämä asia sentään kenenkään osalta ole niin mustavalkoinen, että sitä joko jahkataan epävarmana monta vuotta tai sitten tiedetään heti (saatika että joku oikeasti odottaisi jotain toiseen hullantumista ). Minäkin voisin sanoa, että tiesin heti, että tämä jos jokin voi kestää, mutta ei se silti estänyt naimisiinmenon odottamisessa. Se, ettei nopeasti kihlaudu tai avioidu ei millään tavalla tarkoita, etteikö sitoutuisi.
  10. Meitä ei vihitä kirkossa. Mies ei alun alkaenkaan ole kuulunut kirkkoon, eikä minulle olisi tullut mieleenikään pyytää liittymään häidemme takia. Ehkä sitten, jos uskonto olisi ollut itselleni tärkeä asia, mutta näin ei tosiaan ollut. Lisäksi olisi ollut kummallista, että tärkeät kysymykset olisi esitetty muodossa "Jumalan kasvojen edessä, ja tämän seurakunnan läsnäollessa...", kun tämä ei tosiaan tarkoittasi paljoakaan. Kirkollisessa vihkimisessä häiritsee myös kaiken muun uskonnollisen lisäksi lopussa tuleva "Lähtekää rauhassa, ja palvelkaa Herraa iloiten". Häh? En ymmärrä koko lausahdusta, eikä se liity mitenkään siihen, mitä juuri on tapahtunut. Ehkä otan kaavan liian vakavasti, mutta nuo särähtävät jotenkin pahasti korvaan. Ja puitteiden osaltakaan en taida olla ihan valtavirran mukana... Onhan kirkko ihan vaikuttava paikka, mutta en minä pidä sitä mitenkään ylivoimaisen kauniina. Siitä huokuu mielestäni kaikkea muuta kuin lämmin ja avoin tunnelma, ja näitä todella kaipaisin hääpäivääni. Mutta hyvä näin, valinta on helppo, ja nykyisin erityisesti siksi, etten enää kuulu kirkkoon itsekään. Eikä tosiaan kirkkovihkimisen ainut vaihtoehto ole maistraattivihkiminen. Meille ainakin tulee vihkijä juhlapaikalle.
  11. saisai, kartonkiin kannattaa tehdä mattoveitsellä ihan pienenpieni viilto. Siten saa haaraniitin siististi kartongin tai paperin läpi.
  12. Ymmärrän ärsytyksesi periaatteen kannalta. Toisaalta taas ihmettelen, että miksi ihmeessä oikein olet ärsyyntynyt siitä, että et saanut kutsua vihaamasi ihmisen polttareihin? Tämähän helpottaa aika paljon asioita, ei esimerkiksi tarvitse kieltäytyä menemästä vihaamansa ihmisen polttareihin. Vai haluaisitko sinne todella pelkästä periaatteesta? Ja mikset auttaisi sen koristeen kanssa morsiamen toilailujen takia, jos sulhanen kerran on sinulle se tärkeä? Sain tästä keskustelusta sellaisen käsityksen, että polttareihin on tapana kutsua kaikki, jotka häissä ovat auttaneet. Kutsutaanko yleensä vanhemmatkin?
  13. Macilla, luulen että aika monelle kihlaus tarkoittaa samaa loppuelämän sitoumusta juuri sitä kautta, että siinä luvataan avioliitto. En siis koe, että te jotenkin poikkeuksellisesti lupasitte enemmän kuin muut, vaan lupasitte juuri sen saman. Minusta ajattelet jotenkin hassusti, jos sinulle avioliitto tarkoittaa jotakin teennäistä lisäsidettä suhteelle, ja luulet ihmisten pitävän sitä jotenkin syvempänä suhteen merkkinä. Niitäkin varmaan on, jotka pitävät, mutta ainakin minulle avioliitto on nimenomaan juridinen turva ja järkevä tapa. Kaiken "pyhän" saa helposti karistettua toimituksestakin siviilivihkimisellä - joka siis meillekin tulee. Juhlissa sitten juhlitaan nimenomaan rakkautta Toisaalta minua ihmetyttää se, että miksi on tarvinnut mennä kihloihin astikaan ihan samoin perustein, kuin sinusta on turhaa mennä naimisiin; kaiken tuon sitoutumisen saa ilman kihlojakin. Se on se asia, jolle minä suhteeni alunperin olen perustanut. En näytä maailmalle kihloissa oloani kantamalla sormusta. Jos tulee tilanne, jossa joku kysyy siviilisäätyäni, niin vastaan olevani parisuhteessa. Minusta parisuhde itsessään on riittävän arvokas asia, eikä minun tarvitse olla kihloissa hirveän julkisesti (vaikka tokikin olen kihloissa tämän ajan ennen häitä, enkä kuitenkaan millään koeajalla) ollakseni enemmän tosissani. Juridisen turvan vuoksi solmin kuitenkin avioliiton. Ymmärrän kuitenkin nuo pointtisi, vaikka mielestäni ne sotivat hieman vastaasi.
  14. Yritin tuossa jossain kohtaa ilmeisen epäselvästi vähän kyselläkin tästä. Osaisitko kertoa tästä lisää? Missä tilanteissa siis kihlauksen on katsottu olevan peruste toisen omaisuuden perimiseen? Kiinnostaa myös se, että missä papereissa kihlaus ilmoitetaan (testamenttiko?), ja mitä hyötyä siitä tilanteessa on? En taida ihan täysin ymmärtää vieläkään niitä syitä, miksi olette päättäneet kihlautua, eikä sinun tietenkään tarvitsekaan syitäsi kenellekään perustellakaan. Ihmetyttää vaan, kun kerran olette kuitenkin perimisasioissa tehneet tuon testamentinkin, että onkohan tässä nyt jotain mitä en todella vaan ymmärrä... Nämä perimiskuviot eivät kuitenkaan ole selvimmästä päästä. Kuitenkin lahja,- perintö- tai varainsiirtovero säilynee välillänne, koska ette ole aviopari. Tarkoituksenani ei ole arvostella kenenkään tapoja toimia, vaan nimenomaan ymmärtää niitä. Vielä kihlautuminen ja avioliiton vastustaminen eivät ole tietä ihan perille vieneet. Aika helpolta sen yhden paperin kirjoittaminen tuntuu tuon lakiviidakon keskellä, minkä läpi tarvitsee tunkeutua saadakseen vain lähes avioliiton kaltaiset oikeudet.
  15. Mielestäni tämä on varsin selviö, että vanhemmalla on enemmän elämänkokemusta, sekä enemmän kypsyyttä tehdä tietynlaisia valintoja. Ei se tarkoita, etteikö nuorella olisi, mutta loogisesti nuoremmalla on vähemmän. Kuitenkin jos puhutaan alle parikymppisestä, niin edessä on mahdollisesti vielä paljonkin muuttuvia elämäntilanteita, joiden sujumisesta on vaikea sanoa etukäteen mitään. Armeija-aika, opiskelupaikat, muutot, vaihdot, mahdolliset kaukosuhteilut, kasvamiset eri suuntiin ja se itsensä löytäminen, työpaikan etsimiset, eri elämäntilaneessa kumppanin kanssa eläminen jne. Jokainen näistä on mahdollinen kriisin paikka. Totta kai muutoksia tulee vanhemmallakin iällä, mutta todennäköisesti paljon vähemmän kuin iässä 16-25v. Itse arvostan sen verran vanhempien elämänkokemuksia, että haluan uskoa heihin tällaisissa asioissa. Ei minulla voi ollakaan niin paljon tietoa kuin heillä. Vaikka tiesinkin heti alusta, että haluan tuon miehen kanssa olla aina, niin minulla oli aikaa odottaa. Muutama vuosi ei loppuelämästä tunnu miltään. Se, että vanhemmalla on enemmän elämänkokemusta ei tietystikään silti varmuudella tarkoita sitä, että hän sitä osaa hyvin käyttää hyödykseen, ja tästäkin löytyy valitettavan paljon varoittavia esimerkkejä. Minulle ei ole niin väliä sillä, että koska ihmiset kihlautuvat ja koska menevät naimisiin. Onhan se jokaisen oma asia. Toivon vain, että nämä nuorena avioituvat tiedostavat oikeasti "riskit", eivätkä sokeasti heittäydy avioliittoon ajatuksena "Minä ainakin tiedän elämästä tarpeeksi, kun olen kokenut niin paljon" tai "Ikä on vaan numeroita", kun ei se ihan mene niin.