Pari mokaa... Kävelimme jo alttaria kohti, kun huomasin että olemme väärin päin. Minä sulhasen oikealla puolella. Siinä sitten hymyilin ja supisin sulhaselleni että ollaan väärin päin. Alttarille tullessamme vaihdoimme sujuvasti paikkaa aivan kuin olisimme harjoitelleet sitä! Vieraat (siskoani lukuunottamatta) eivät olleet huomanneet mitään. Kun valittelin virhettä, kummini kertoivat, että he olivat tehneet juuri niin menneessään 60-luvulla naimisiin. Se oli silloin tapana. Olivat luulleet, että teimme niin tarkoituksella. Olivat vain arvailleet, että mitä minä olin sulholleni alttarille kävellessämme sanonut ("Nyt voi vielä perua kaikki"). Käsilaukkuni, jossa oli kaikki arvoesineeni (mm. silmälasit) jäi sakastiin. Kaasojeni miehet sitten soittelivat itsenäisyyspäivän iltana kirkkoherraa myöten, että saivat suntion kotinumeron, joka tuli avaamaan kirkon ovet että pojat pääsivät noutamaan laukkuni. Muistakaa pyytää kaasoa huolehtimaan laukustanne! Hääyömökistämme unohtui tulitikut, emmekä saaneet takkatulta tai kynttilöiä sytytettyä. Menimme hääväen kanssaryhmäkuviin eri kokoonpanoilla häiden aikana. Meillä oli pääkuvaaja, mutta kaikki muutkin ottivat kuvia ja kuvattavat ihmiset katsoivat kuvissa eri kameroihin. Hassun näköistä.