texas

Rouva
  • Viestit

    11
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä texas

  • Taso
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Shania Twainin You´re still the one.
  2. Meidän häissä morsiamen hameen alta löytyi ensin XXL-kokoiset kukalliset alkkarit. Toisena löytyi pieni minttuviinapullo ja viimeisenä sukkanauha. Kaikki tavarat meni heittoon.
  3. Meillä häissä soitettiin levyltä Fröbelin palikoiden jumppalaulu ja polttariporukan piti se esittää. Eli se "pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat jne..."
  4. Ei pussattu ei! Vihkiharjoituksessa eikä itse vihkitilaisuudessa pappi ei asiasta mitään vinkannut ja meistä kumpikaan ei edes muistanut sitä asiaa. Vasta vihkimisen jälkeen, kun tarjoiltiin onnittelumaljoja ulkona, niin alkoi vieraat huutelemaan että pussaa jo! No sit pussattiin vasta.
  5. Oikeastaan nukuin todella sikeästi, vaikka illalla olinkin hieman jännittynyt ja valvoimmekin aika myöhään. Kotona nukuttiin molemmat ja herättiin siinä ysin aikaan.
  6. Meille ainakin pappi sanoi, että tahdon vastataan hänelle ja katsotaan pappiin eikä toisiinsa.
  7. Oon kans itse katsellut Dunin kertakäyttöisiä kaitaliinoja kaupoissa. 40 cm*4.8 m -liinat maksaa sen hieman alta 5 egee/kpl. Metrihinta sitä siis 1 e. Vielä en oo ostanut, meidän häät on onneksi pienet, että tarvisin itse vain 5 rullaa, joten hinta ei oo este. Pääsis vaan helpolla, kun ei tarvis itse alkaa ompeleen mitään. http://duni.fi/Tuotteet/Productlist/?catid=9
  8. Mulla oli hintakattona 300 e ja hyvin pysyin budjetissa. Ostin puvun MG:n Outlet-puolelta hintaan 250 e, viikkoa ennen tullivapaita. Tullivapaiden aikaan olisin saanut puvun 50 e halvemmalla, mutta en viitsinyt jättää ostoa vasta sinne, koska pukua oli vain yksi kappale. Muutenkaan en ole mikään shoppailija-tyyppi ja ylipäätään vihaan kaikkia alennusmyyntejä, tullivapaiden aikaan MG:ssä olisi varmasti pitänyt kyynärpäätaktiikalla puku löytyä. Puku on nyt oma, vaikka vuokrauksellakin olisin pärjännyt. Vuokraus kuitenkin maksaa sen 300 e, joten voitin hieman.
  9. No onkos kenelläkään kokemusta Pirkkalan Rantaniityn juhlatalosta. Tunnetaan myös nimellä Kestiranta. Pienikin tieto paikallaan.
  10. No me ainakin ollaan ajateltu tehdä niin. Sulkin yks sukulainen harrastanut pitkään kuvaamista ja on oikeasti hyvä siinä. Miksi siis laittaa turhaan rahaa valokuvaamiseen tässä tilanteessa. Sitä kun on paljon muutakin rahanmenoa.
  11. Heinäkuussa tarkoitus mennä vihille ulkona juhlapaikan pihassa. Järvi vieressä. Pihamaa nurmikkoa ja koivuja ihan rannassa. Ollaan ajateltu laittaa hääkaari kukkasin pihaan, mutta mitäs muuta koristeita. Vieraat varmaan seisovat, muodostaisivatko kuitenkin käytävän niin kuin kirkossakin? Vai miltä kuulostais, jos kivistä tekisi käytävän nrmikolle. Pitääköhän kirkon ja papin mukaan paikalla olla jokin pöytä ja risti?