Itse en koe ihmeellisenä, että toivon isäni saattavan minut alttarille. Vaikka olemme mieheni kanssa asuneet jo useamman vuoden yhdessä. Koen sen niin, että minulle todella tärkeä ihminen saattaa alttarille (jos kirkossa vihkiminen). Mahdollisesti se voisi olla muukin tärkeä ihminen kuka saattaa, mutta minä haluan kävellä sen pienen hetken isäni kanssa. Hän on ollut tukenani koko elämäni ajan ja miten hienoa se olisikaan, jos hän olisi tukenani myös sen hetken, kun kävelen alttarille mieheni luokse. Noh, vähän ot, kun aiheena lapset ennen avioliittoa