Jump to content
Naimisiin.info

pikkupossu

Rouva
  • Viestit

    69
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

pikkupossu's Achievements

Juniori

Juniori (2/5)

  1. Vastattu on ja nyt eksyin pitkästä aikaa tännekin kun täällä on ollut elämää. Toivottavasti tosiaan Ruusuhovimorsiamia ilmestyy foorumille jatkossakin ja keskustelu ja kokemusten vaihto jatkuu. Itsellä kun alkaa jo muut asia olla ajankohtaisia vaikka täällä häähumussa edelleen välillä pyörinkin ja omia häitä on ihana muistella. Omasta puolestani voin vielä sanoa että Ruusuhovi on myös aivan täydellinen talvihääpaikka!
  2. Me kuvailtiin ulkona maaliskuun pikkupakkasessa ja auringonpaisteessa puolisen tuntia ja kyllä siinä parinkymmenen minuutin kohdalla alkoi jo vähän nenä, posket ja korvat punoittaa. Loput kuvat otettiin sitten sellaisia kaukokuvia ettei se haitannut. Muuten ei kyllä siinä kelissä palellut kun laittoi hameen alle villahousut ja lämpimän takin, talvikengät ja käsineet. Tuota en ymmärräkään kun joissakin kuvissa naiset ovat ihan pelkässä hääpuvussa lumen keskellä. Näyttääkin jotenkin hassulta ja luonnottomalta. Suosittelen siis pukeutumaan niin lämpimästi kuin mahdollista! Muutamia otoksia myös meidän talvihääkuvista sisältä ja ulkoa galleriassa.
  3. Ja vielä ilmeisestikin tuo ekassa viestissä mainittu kuva ja toinen samalta kuvaajalta.
  4. Vanhasta päikkäristäni kaivettua... Luukkosen Antin ottamia: Studio Mäntyniemen talvihääkuvia: Studio Auran Kuvalta: Tuukka Ylösen ottamia: Studio Harri Virta:
  5. Minulla vihki 7mm leveä + lisäksi 3mm kihla enkä ole kokenut liian leveiksi. Tosin nuo minun eivät ole flakkoja vaan mukavasti, kevyesti pyöristettyjä sekä ulko- että sisäpinnasta eli oikein mukavasti muotoutuvat sormeen. Ja leveäkin sormus on ihanan kevyt. Mattapintaisessa vihkissä on joitakin pikkunaarmuja, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Alunperin täysin kiiltävässä kihlassa puolestaan pinnan naarmuuntuminen näkyy herkemmin samentaen pintaa. Eli ei titaanikaan täysin naarmuilta säästy, vaikka kova materiaali onkin. Muotonsa kyllä varmasti säilyttää kovuutensa ansiosta. Naarmujen näkyminen ja pinnan säilyminen riippunee aika paljon siitä millaiseksi pinta käsitellään. Tietyt mattapinnat kestänevät paremmin kuin juuri nuo kiiltävät pinnat. Ja mattapintojahan nuo suomalaiset sepät tuntuvat suosivankin. Laitetaanpa vielä minunkin rinkuloistani kuva. Vihkisormus siis teetetty X8:ssa Juha Loikalalla.
  6. pikkupossu

    Malta häämatkakohteena?

    Kyllä Englanti on Maltan virallinen kieli että eiköhän sillä siellä pärjää. Toinen virallinen kieli on arabiaa muistuttava malta.
  7. Niin ja X8:ssa Juha Loikala tekee myös hienoja, uniikkeja titaanisormuksia ehkä jopa hieman edullisemmin kuin GL-koru.
  8. Meillä oli vieraita vähän yli sata, ja hyvin mahduttiin alakerran juhlasalissa pitämään vihkimiset, ohjelmat ja tanssit. Oli mukavan tiivis tunnelma, mutta ei mitenkään ahdasta. Tosin istumapaikkoja ei ollut kuin osalle, mutta seisominen ei tuntunut ainakaan meidän viraillemme olevan ongelma. Vanhimmat istuivat ja nuoret jaksoivat kyllä seistä. Tuolle porukalle alkumaljat, ruoat ja ruokaviinit maksoivat meillä yhteensä 3300 euroa.
  9. Ihanaa että joku muukin on valinnut talvihäät Ruusuhovissa. Milloin juhlitte? Ilmeisesti ainakaan enää ensi vuonna ei rantasaunalle saa viedä omia ruokiakaan, eikä ehkä enää tänä kesänäkään. Johtuen ymmärtääkseni siitä, että sinne on ruokien lisäksi viety niitä omia juomiakin kielloista huolimatta. Eli kaikki syömiset ja juomiset myös saunalle pitäisi tilata Ruusuhovin kautta. Mutta kannattaa tietysti vielä varmistaa asia heiltä itseltään. Raporttia Neran juhannushäistä odotellaan!
  10. Onpas teillä samankaltaisia ongelmia kuin meilläkin aikoinaan oli. Vastasin nimittäin jo tuolla toisessa ketjussa toiseen kysymykseesi. Meidän vihkipaikkamme koristelu oli melko yksinkertainen, mutta mielestäni kaunis. Vihkialusta (jossa osana mummuni tekemä vanha pitsipöytäliina), lattialla seisova kynttelikkö (kynttilöiden sytytys oli osa vihkiseremoniaa) ja molemmin puolin olevat pylväät koristelimme pienillä, kirkkailla jouluvaloilla. Pöytää en halunnut, koska se olisi ollut liian "alttarimainen" eikä sitä oikeastaan mihinkään tarvittukaan. Emme edes seremonian aikana seisoneet kasvot vihkijään päin, vaan toisiimme katsoen. Laitanpa vielä joksikin aikaa pari kuvaa selvennykseksi:
  11. pikkupossu

    Oskalan Talvihäät-valssi?

    Eipä taida olla levytettynä, mutta meillä ainakin tehtiin niin, että poltettiin itse tuo netistä löytyvä mp3-demo cd:lle ja soitettiin siltä häävalssimme. Hyvältä kuulosti.
  12. pikkupossu

    solmuleikki

    Ratkaisu löytyy, mutta hankala selittää... Toisen naru pitää pujottaa toisen ranteen ympärille solmitun narun välistä, jolloin tämä saa ranteensa pujotettua sen toisen narun ympäri ja ollaan toisistaan irti. Ymmärsiköhän kukaan... : Kokeilkaa ja yritän selittää pareimmin jos ette älynneet. Yllättävän helppo ratkaisu mutta vaikea keksiä!
  13. HUISKUTUSLEIKKI Tähän tarkoitukseen servetit sopivat hyvin. Seremoniamestari luettelee asioita, joiden osuessa kohdalleen vieraat saavat liehuttaa servettiään. Seremoniamestari voi kysyä esimerkiksi seuraavia asioita: Ne saavat liehuttaa: - jotka ovat morsiamen vanhempia, sisaruksia, kummeja, isovanhempia, serkkuja, setiä, tätejä opiskelukavereita ja niin edelleen, (sama toistetaan sulhasen kohdalla), - jotka muistavat morsiamen tai sulhasen syntymän, - jotka ovat olleet morsiamen tai sulhasen ristiäisissä, - jotka ovat hoitaneet, syöttäneet, vaihtaneet vaippoja työntäneet vaunuissa morsianta tai sulhasta, - jotka ovat käyneet samaa koulua morsiamen tai sulhasen kanssa. - jotka ovat hiihtäneet, laskeneet mäkeä, luistelleet morsiamen tai sulhasen kanssa, - jotka muistavat morsiamen tai sulhasen syntymäpäivän, - jotka ovat matkustaneet morsiamen tai sulhasen kanssa, - jotka eivät vielä ole saaneet liehuttaa, - jotka haluavat toivottaa paljon onnea tälle maailman upeimmalle hääparille! TOINEN VERSIO: Yleisölle annetaan ensin tiedoksi: ... saa huiskuttaa monta kertaa ... saa huiskuttaa ”väärässä” kohdassa ... saa huiskuttaa, jos osuu edes lähelle Ja sitten: nyt saavat huiskuttaa ne, jotka… ... ovat morsiamen vanhempia ... ovat sulhasen vanhempia ... ovat morsiamen sukulaisia ... ovat sulhasen sukulaisia ... ovat olleet morsiamen ristiäisissä ... ovat olleet sulhasen ristiäisissä ... ovat hoitaneet, syöttäneet, vaihtaneet vaippoja tai työntäneet vaunuissa morsianta tai sulhasta ... ovat käyneet samaa koulua morsiamen tai sulhasen kanssa ... ovat hiihtäneet morsiamen kanssa ... ovat olleet morsiamen tai sulhasen kanssa saunassa tai uimassa ... muistavat morsiamen tai sulhasen syntymäpäivän päivämäärän ... ovat olleet työpalaverissa morsiamen tai sulhasen kanssa ... aikovat esiintyä tämän illan aikana ... ovat tuleet pitämään hauskaa ja juhlimaan ... ovat täällä kuokkavieraina ... eivät ole saaneet vielä huiskuttaa ... haluavat toivottaa tuoreelle avioparille paljon onnea! SANKARITARINA METSÄSSÄ Kaikki sanat jotka on kirjoitettu isolla on niitä näyteltäviä rooleja, joihin valitaan esittäjät häävieraiden joukosta. METSÄSSÄ on pimeä yö. Tuuli puhaltaa ja PUU huojuu voimakkaasti puolelta toiselle pitäen samalla äänekästä suhinaa. Yhtäkkiä PÖLLÖ lentää PUUN ohi ja kaartelee vaanivana ilmassa. PÖLLÖ kuulee metsästä ääniä ja se lennähtää pikaisesti PUUN oksalle istumaan. PÖLLÖ katselee tarkkaavaisesti ympärilleen ja huhuilee äänekkäästi. PÖLLÖ lopettaa huhuilemisen, kun isokokoinen MIES saapuu PUUN vierelle kantaen selässään painavaa TELTTAA. MIES laskee TELTAN maahan ja rupeaa etsimään sopivaa leiripaikkaa. MIES päättää kasata TELTAN PUUN viereen ja aloittaa tarmokkaasti kasaamisen. Koska tuulee voimakkaasti ja PUUN oksat taipuvat MIESTÄ kohden, on MIEHELLÄ vaikeuksia saada TELTTA pysymään kasassa. MIES kuitenkin onnistuu ja ihailee aikaansaannostaan tyytyväisenä. MIES haukottelee, tekee muutaman venytysliikkeen ja kömpii TELTTAAN nukkumaan. Samaan aikaan NAINEN lähestyy PUUN alla olevaa TELTTAA ulkoiluttaen isokokoista KOIRAANSA. KOIRA viuhtoo itseään joka paikkaan ja NAINEN seuraa tarkkaavaisesti mitä se tekee. KOIRA nuuhkii ensin TELTTAA ja alkaa sen jälkeen kuopimaan maata PUUN juurelta ja nostaa sitten takajalkansa tehden tarpeensa PUUN juurelle. Sen jälkeen KOIRA hyppii PUUN runkoa vasten haukkuen latvalla istuvaa PÖLLÖÄ. PÖLLÖ lähtee peloissaan lentoon ja KOIRA rupeaa jahtaamaan sitä. Sillä välin ROSVO ilmestyy NAISEN taakse. ROSVO hyökkää NAISEN kimppuun takaa päin ja alkaa hurja kamppailu elämästä ja kuolemasta. ROSVO kaataa NAISEN alleen ja NAINEN rupeaa kirkumaan hätääntyneesti. MIES TELTASSA herää NAISEN huutoihin ja kömpii TELTASTA ulos. MIES rientää NAISEN avuksi ja samalla KOIRA jättää PÖLLÖN rauhaan, juoksee ROSVON viereen ja puree raivokkaasti ROSVOA takapuolesta. Kahakka on kovimmillaan, kunnes pelottava POLIISI saapuu pamppua pyöritellen paikalle. POLIISI pamputtaa ROSVOA ja laittaa hänet käsirautoihin. ROSVO yrittää rimpuilla, mutta POLIISI saa talutettua hänet pois paikalta. NAINEN kiepsahtaa kiitollisena hänet pelastaneen MIEHEN kaulaan ja he kömpivät yhdessä MIEHEN telttaan. Sen pituinen se.
×
×
  • Create New...