Joku kyseli Sardiniasta tässä vähän juttua (vaikka emme olleetkaan itärannikolla). Vietimme viikon Algherossa syyskuun alussa. Lämmintä oli ja ryysis oli ohi, kun kaikki italialaiset matkailijat olivat jo poistuneet. En ole ennen käynyt Italiassa, mutta tämän reissun perusteella haluaisin matkata siellä enemmänkin, meinaan todella hienoa oli! Algheron vanhakaupunki oli kaunis ja hiekkaranta oli pitkä ja siisti. Pieniä putiikkeja löytyi erityisesti vanhasta kaupungista, mutta ei se mikään ostosparatiisi ollut. Ruoka oli tietysti hyvää ja jonkin verran halvempaa kuin Suomessa. Vuokrasimme auton kahdeksi päiväksi. Ensimmäisenä päivänä ajoimmee Bosaan kaunista mutkittelevaa rantatietä pitkin. Bosan kaupunki oli keskiaikainen, ihastuttava pikkukaupunki. Toisena päivänä ajoimme Stintinon hiekkarannalle, jota kehuttiin palaksi Karibiaa. Kauniin näköistä siellä olikin, mutta ranta oli niin täynnä, ettemme viihtyneet paikalla kauan. Stintinosta jatkoimme Castelsardoon, jonka vanhakaupunki oli rakennettu linnoituksen sisäpuolelle jyrkänteelle meren rannalle. Sieltä jatkoimme mutkittelevaa "vuoristo"tietä pitkin sisämaan kautta takaisin Algheroon. Auto siis kannattaa todellakin vuokrata, jotta näkee paljon kaunista saarta. Viikko pelkästään Algherossa löhöilyyn olisi ollut pitkästyttävä. Yhtenä päivänä kävimme myös laivalla Santa Teresa Gallurasta Korsikalla Bonifacion kaupungissa. Reissu oli kannattava, sillä sekin vähä mitä nähtiin, niin Korsika näytti täysin erilaiselta kuin Sardinia. Kauniin valkoisten jyrkänteiden päälle rakennettu Bonifacio oli hieno (yllätys yllätys) vanha kaupunkin. Hintataso oli kuitenkin vähän korkeampi, sillä siellä käy myös paljon rikkaampaa väkeä ja satama olikin täynnä toinen toisiaan suurempia jahteja ja purjeveneitä. (Hintataso on kuulema myös siellä Sardinian itärannikolla korkeampi, sillä siellä on myös "luksusväen" lomakohteita.) Tässä lyhykäisyydessään, lisääkin voin kertoa Niin joo, häämatkalla siis emme olleet.