Kaneli80

Minustakin tuo puku on kaunis eikä näytä perinteiseltä hääpuvulta. Minun kaasoni (2 kpl) ainakin pukeutuvat omiin hääpukuihinsa, minun kannustamana. Toisen puku on tummanpunainen ja toisella roosapuku. Minä (ja osa vieraista) tiedän, että kyseessä on heidän hääpukunsa, mutta minua se ei ainakaan haittaa. He eivät ole aikanaan halunneet valkoisia pukuja ja ovat ostaneet pukunsa silmä silmällä, että voivat niitä muissakin juhlissa pitää. Eiköhän se morsian häissään ole kuitenkin se keskipiste riippumattta muiden puvuista.

En osaa onko se harvinaisuus tärkeää, mutta oma sukunimeni on mielestäni hieno joten aion sen säilytää. Otan kuitenkin tulevan mieheni sukunimen "liitteeksi" omaani. Sukunimeni elossa olevia haltijoita on siis vähän yli 20 henkilöä. Jollain tavalla koen kyllä, että haluan naimisiin mentyänikin näkyvästi kuulua tähän harvinaiseen sukuun. Kaksiosaisen nimen ottaminen on ollut minulle aina itsestäänselvyys.

Me käytiin yks lauantai katsomassa ja tilaamassa sormukset. Seuraavana tiistaina sormukset tulivat ja kun sattui niin kiva päivä (11.1.2011), niin sovittiin se kihlajaispäiväksi. Sormukset jäivät vielä kaiverrutettavaksi ja parin päivän päästä ne saatiin. Samana iltana kun sormukset oltiin saatu sormiin, niin ilmoiteltiin tekstareilla ja soitellen lähimmille ihmisille. Ja kutsuttiin molempien vanhemmat sunnuntaiksi kihlajaiskahveille. Eli pienimuotoiset kihlajaiset vietettiin. Tässäkin lähinnä oli ajatuksena, että vanhempamme tapaavat toisensa edes kerran ennen häitä Sulhon vanhemmat asuvat siis eri paikkakunnalla kuin me muut. Niin, minuahan ei siis virallisesti kosittu, vaan tuolloin lauantaina sulho vaan kauppareissulla kysyi, että käydäänkös nyt ostamassa ne kihlat Oli siis puhuttu naimisiin ja kihloihin menosta jo jonkun aikaa. Ja olin antanut "vapautuksen" kosinnasta, kunhan hän vaan tekee lopullisen aloitteen

Meillä koirat (4kpl) tulevat mukaan hääpaikalle, josta olemme vuokranneet itsellemme yöksi mökin. Lenkitetään ne siis ennen häitä ja sit joku/jotkut käy ainakin kerran illan aikana pissattamassa ja katsomassa että voivat hyvin. Kaaso on jo ilmoittanut, että ainakaan me itse hääparina emme "saa" käydä koiria pissattamassa Häihin tulossa siis paljon eläinihmisiä, jotka normaalistikin ovat meidän koiria hoitaneet. Eli heistä valikoituu pissattajat. Ja sitten seuraavana aamuna hoidetaan kyllä jo itse Tämä oli meille paras vaihtoehto, kun eivät ole koskaan olleet missään hoitolassa.

Ensimmäinen sovittamani oli The Puku Sovitin vielä yhtä erilaista, mutta ei se tuntunu enää miltään. Eikä enää edes kiinnostanu katsoa muita pukuja sillä silmällä. Mukana ollut toinen kaasoistani oli ihan samoilla fiiliksillä mun kaa

Meillä tarkoitus jättää marraskuun lopulla ehkäisy pois ja helmikuussa häät. Olen laskeskellut, että pukuuni mahdun vaikka kävisikin niin hyvä tuuri että raskaaksi tulisin ennen häitä. Itsellä kun on jo tuota ikää (31½v. häissä), niin ei kovin kauan voi enää ootella. Ja tosiaan kun se raskaaksi tuleminen ei ole mikään itsestäänselvyys, niin tervetullutta olisi kesken hääkiireidenkin. Eniten jännittää tuo mahdollinen väsymys, olen muutenkin ihminen joka tarvitsee paljon unta Pahoinvointia en niinkään pelkää, vaikka todennäköistä sekin olisi. En vaan tahdo uskoa, että sellainen yötä päivää oksentelu on kovin yleistä. Omassa lähipiirissäni (suku, ystävät, työkaverit) ennen tunne ketään, ketkä niin voimakkaasti olisi reakoineet. Tietty, kun näin kirjottelen, tulen itse oksentelemaan koko raskausajan

Minullakin tatuointeja siunaantunut muutama: selässä 6 japanilaista, vasemmassa olkavarressa lintu ja oikeassa nilkassa muisto kuolleesta ystävästäni. Eikä ole tullut missään vaiheessa mieleen peittää kuvia. Pukuni on sellainen, että vain tuo nilkkatatuointi jää piiloon. Oma sukuni ja ystäväni kuvat ovat jo nähneetkin moneen kertaan. Miehen suvulle varmaan tulee yllätyksenä, kun on tainnut aina olla sellaiset vaatteet, että suurin osa on ollu piilossa. En siis ole kuvia mitenkään piilotellut, mutta nähty niin harvoin, että sattunut olemaan aina pitempää vaatetta päällä

Emme mene kirkossa naimisiin, koska kumpikaan meistä ei allekirjoita kirkon oppeja. Täällä joku on jo todennutkin saman mitä itse koen: olisi toisten uskon halventamista mennä itse papin edessä naimisiin. Emme mene maistraattiinkaan, vaan vihkijä tulee juhlapaikalle. Siinä meidät sitten vihitään kaikkien rakkaittemme ympäröimänä takkatulen loisteessa

Yhteisen harrastuksen parissa...Hän oli silloin varattu enkä minä ollutkaan hänestä ensisilmäyksellä kiinnostunut. Sitten kun oli pari vuotta samoissa harrastuspiireissä pyöritty, alkoivat minun tunteeni häntä kohtaan orastamaan. Epätoivoista ihastumista silloin sen luulin olevan. Sitten hän päätti tietämättäni jo pitkään rakoilleen parisuhteensa ja kertoi ihastumisestaan minuun. Se olikin sitten menoa se

Meillä nopeaa toimintaa: Seurustelu aloitettu kevättalvella 2010 Yhteenmuutto heinä-elokuu 2010 Kihloihin 11.1.2011 Naimisiin 12.2.2012 Olimme kyllä tunteneet toisemme jo muutaman vuoden ajan ennen seurustelua. Samanlaiset ajatukset naimisiinmenosta kuin Morsian110611. Eli kun on jo kokemusta erilaisista parisuhteista, niin tiesi jo alusta, että nyt löytyi se ihminen kenen kanssa voi kuvitella menevänsä naimisiin. Ja ikää on minulla 31v. ja miehellä 39v.