Baie

Jäsen
  • Viestit

    4
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä Baie

  • Taso
    Untuvikko

Profile Information

  • Gender
    Female
  1. Ei tunnu, vaan jälkeenpäin olen tyytyväinen, kun käytin aikaa ja vaivaa sen eteen, että häät onnistuivat niin hyvin . Pieleen menneet asiat olivat sellaisia, joihin en todellakaan olisi voinut varautua.
  2. Meidän vihkijä Oulun maistraatista ei puhunut muuta kuin pakollisen, mutta oli mukava tyyppi kuitenkin
  3. Häitä suunnitellessa tuntui vaikealta löytää kokemuksia eri juhlapaikoista, joten kerron kokemuksen omasta juhlapaikastani. Vietimme häitämme Martinhovissa, ja olin todella tyytyväinen paikan ruokiin sekä henkilökunnan asiakaspalveluun. Jos siis mietit Martinhovia juhlapaikkana, niin omasta puolestani voin suositella paikkaa. Meillä ei ollut järjestelyjen suhteen mitään ongelmia, vaan päinvastoin toiveitamme kuunneltiin, ja paikan omistaja selvästi ymmärsi hääpäivän tärkeyden.
  4. Yli vuoden palladium-kihlaa pitäneenä en ollut tullut ajatelleeksi naarmuuntumista ennen tämän viestiketjun lukemista. Nyt tarkasteltuani kämmenen puolella olevaa timantitonta osaa sormuksesta huomaan, että siinä on jonkin verran naarmuja. Kämmenselän puolella (eli timanttiriviä reunustavat osat) en havaitse naarmuja. Itse en siis yhtään kadu materiaalivalintaa, sillä naarmut eivät näy, ja sormus on edelleen kauniin värinen. Jos sormuksessa ei olisi timantteja, saattaisi tilanne olla toinen. Lisäyksenä vielä, että miehen sormus on 4mm leveä ja myöskin palladiumia, mutta senkään naarmuihin ei kumpikaan meistä ole kiinnittänyt huomiota. Palladium-sormuksia on tosiaan vielä aika vähän Suomessa. Briteistä tilaamista kannattaa harkita, sillä sormukset olivat halvemmat kuin Suomessa ja juuri oikean kokoiset. Sormuksissa on leimat, ja mukana tuli aitoustodistus mahdollista vakuutushakemusta varten.