Nele

Maistraatin tosiaan saa itse valita. Se on kai ihan kohtuullisen yleistäkin, että vihkiminen on muualla kuin kotikaupungissa.

Ei tossun alla olemisella ja sukunimen valinnalla ole mitään tekemistä keskenään. Sanoihan jo vanha kansa että ei nimi miestä pahenna... Valitettavasti uskon kyllä, että vaimon sukunimen ottamista voi joutua muutamaan otteeseen vanhemmille sukulaisille selittelemään, mutta kyllähän tosimies sen kestää.

Mulla on yksi kaveriporukka, jossa mua yhä kutsutaan sukunimellä, siis vanhalla sellaisella. Suhtaudun siihen nykyään kuin lempinimeen, kyllähän kaikki kuitenkin tietää että olen vaihtanut nimeä. Ehkä näin on naisena helpompi ajatella, kun sukunimen käyttö puhuttelussa on tosiaan aika harvinaista naisten kesken. Tuossa porukassa muitakin nimensä vaihtaneita puhutellaan yhä vanhoilla nimillä, en ole ainoa.

Kaikki maksettiin heti, eli kuukauden sisällä häistä oli kaikki jo maksettuna valokuvaajaa myöten. Meillä olikin kyllä aika edulliset häät.

Naimisiinmeno on niin tunteita herättävä juttu, ettei kenenkään pitäisi koskaan sanoa toisen häistä VAAN. On hieno ja arvokas asia kun ihmiset sitoutuvat toisiinsa eikä sitä saisi vähätellä joittenkin ulkoisten seikkojen kuten vihkipaikan tai vierasmäärän perusteella. Ihmisten kaavamainen ajattelu ja arvostuksen puute toisten valintoja kohtaan näkyy juuri näissä elämän suurissa jutuissa, kuten häissä. Vaikka arvostelijoitten mielestä heidän kommenttinsa on tosi pieni juttu, kyllä se raivostuttaa jos samasta aiheesta kuulee useampia negatiivisia kommentteja, olivatpa miten ohimennen heitettyjä tahansa. Onneksi kukaan ei sentään ole sanonut ettei me olla oikeasti naimisissa kun oli siviilivihkiminen. Lapsena sitä vielä kuuli ettei mun vanhemmat muka oikeasti olisi aviopari, kun heidät oli vihitty maistraatissa.

Tutun kuuluista juttua! Onneksi en ihan lähipiiriltä joutunut mitään ikävää kuulemaan siviilivihkimisestä, mutta kyllä ne vieraampienkin kommentit aikanaan satuttivat. Meillä oli kuitenkin kaunis ja juuri meidän oloinen (lyhyt kylläkin, mutta se oli vain positiivista) siviilivihkiminen jossa useammallakin vieraalla oli kyynelet silmissä liikutuksesta. Kauheasti töitä juhlavan siviilivihkimisen järjestäminen kyllä teettää, mutta on se sen arvoista. Onnea hääjärjestelyihin!

En ole tällaisesta ikinä kuullut, mutta jos liköörissä ei prosentteja ole ollenkaan niin kannattaa reklamoida tehtaalle. Metsmaasikaa valmistaa Liviko- niminen yritys joka löytyy osoitteesta liviko.ee. Sinne kannattaa ottaa yhteyttä, voi varmaan kirjoittaa englanniksi tai jopa suomeksi jos ei viro suju. Liviko käyttää tuotteissaan hologrammitarraa, joten kannattaa tarkistaa että pullossa on sellainen.

Meidän juomassa ei ollut hiivaa. Maku oli yhtä aikaa raikas ja makea, vaikea verrata mihinkään. Vähän samaa makuvivahdetta on kuin kuohuviinissä, mutta ei se varsinaisesti samalta maistu. Ja se makeuskin riippuu ihan tekijästä eli paljonko sokeria juomaan laittaa. Kokeile ihmeessä, eihän se juoma juuri mitään maksakaan.

Mä tykkäsin ns. hössötyksestä niin paljon, ettei todellakaan tunnu turhalta. Omaksi iloksihan sitä hössötetään hääkarkeista jne. sälästä, bileet saa pystyyn vähemmälläkin. Häät meni oikein hyvin, mutta en odottanutkaan sen olevan mikään elämäni romanttisin päivä. Ne oli liian isot juhlat ollakseen mitään kovin romanttista. Hauskaa kyllä oli, ja ihan täydelliset häät juuri meille. En usko että meidän häät säilyy kenenkään vieraan muistoissa mitenkään hillittömän upeana kokemuksena.

Alkoholittomien maljojen klassikko eli viinimarjanlehtijuoma (= Louhisaaren juoma) on herkullinen ja taloudellinen vaihtoehto myös muille kuin absolutisteille. Suosittelen!

Jos maljassa saa olla vähän alkoholia, bellini eli kuoharia ja persikkanektaria vois olla hyvä. Tai rossini, eli kuoharia ja mansikkanektaria.

Joo, näitäkin on. Mun tuttavissa on paljon nuoria aviopareja/perheitä, jotka puhuu siis tästä kohtuullisen uudesta perheyksiköstä "me Virtaset"-tyyliin, vaikka rouva Virtanen on syntynyt ihan muun nimisenä.

Mulla on ihan toisenlaisia kokemuksia omasta tuttavapiiristä. Ihmiset korostaa tosi paljon sellaista perhe Virtanen-tyylistä sukunimen kautta ilmitulevaa yhteisyyttä. "Me Virtaset ollaan tällaisia karkkisyöppöjä" tai " Meillä Virtasillahan on aina tapana myöhästellä joka paikasta". Itse en jotenkin tykkää sellaisesta omalla kohdallani, en ikinä puhu meistä "Virtasista". En silti kauheasti tee pesäeroa sukunimeni kanssa vaan koen kuuluvani siihenkin sukuun, joskin selvästi avioliiton kautta enkä ns. alkuperäisenä. Mulla on siis sen suvun suhteen rouvan identiteetti...(Keksin tämän käsitteen juuri äsken.)

Laitoin että luonnossa, kun mun vanhempien puutarhassa mentiin naimisiin.

Olen tyytyväinen, tämä on tyylikäs ja ajaton valinta. Ajattelin jo sitä aikanaan valitessa (tai jo silloin kun kihlaa hankittiin), että sen sormuksen pitää sopia niin iltapuvun kuin tuulipuvunkin kanssa. Niin se tekeekin. Sormus on tosi yksinkertainen valkokultainen ja yksikivinen. Käy joka tilanteeseen ja tietysti kihlan kanssa yhteen.